Kakkiainen – kansanperinteen katkoja-olento ja kummitus

Mikä on kakkiainen kansanuskossa?

Katka oli vedessä elävä olento, jonka uskottiin tai väitettiin purevan poikki kalastajien verkkojen siimoja. Kansanuskon mukaan tämä hankala vesieliö pilkkoi verkot ja haittasi kalastusta, vaikka sitä ei pidetty varsinaisesti vaarallisena.

Katkaksi kutsuttiin hyvin monenlaisia pieniä eliöitä, kuten siiroja, matoja ja äyriäisiä. Nykyisin katka-nimitys on varattu katkaravulle ja sen äyriäislahkolle, mutta vanhassa kansankielessä sana elää yhä kalastajien keskuudessa kerrottujen tarinoiden varassa.

Miksi hiuksiin takertunutta kuoriaista on kutsuttu kakkiaiseksi?

Tukkaan tai ihoon takertunutta kuoriaista on voitu kutsua lukuisilla nimillä: kakkiainen, katkiainen, hapsenkatkiainen, hapsenkakkiainen, katikas ja karva-katikas. Nimitykset perustuvat siihen, että näiden hyönteisten uskottiin – tai ainakin lapsille kerrottiin – katkovan hiuksia tai karvoja.

Nimet hapsenkakkiainen ja hapsenkatkiainen ovat tarkoittaneet ja edelleen kansanomaisesti tarkoittavat myös isosarvisia kuoriaisia, lähinnä sarvijääriä kuten sarvijaakkoa. Vastaavia pelkoja ja selityksiä pienistä ötököistä tunnetaan monessa muussakin kansanuskon perinteessä, ja ne muistuttavat tapaa selittää outoja tapahtumia näkymättömän olennon, esimerkiksi Nyyrikin kaltaisten haltijoiden, toimena.

Onko kakkiainen ollut myös kummitus tai harhakuva?

Kakkiainen ja kakkia viittaavat kansanperinteessä myös pieniin, epämääräisiin kummituksiin tai harhanäkyihin. Näiden yhteys katkoja-olentoihin on epävarma, mutta yhtäläistä on ainakin pieni koko sekä se, että olennot eivät olleet suoranaisesti vaarallisia – lähinnä häiritseviä tai haitallisia pikkuötököitä. Joskus näiden kakkiaisten kerrottiin jopa lentävän, ja eräs toisintonimitys oli Hiiden lintu, joka kytkee olennon hiiden tarustoon.

Erään tiedon mukaan uskottiin, että kun hautausmaalta nousee tulta, siellä on kakkiaisia. Tässä merkityksessä kakkiainen muistutti virvatulta, hautausmaiden ja soiden yllä nähtyä kummallista valoilmiötä.

Kirkonkakkiainen oli tästä poikkeus: se oli kirkonhaltija, joka hallitsi pyhää paikkaa. Vaikka haltija vartioi kirkkoa, se saattoi olla hyvinkin häijy. Kirkonhaltijoiden ja pyhien paikkojen henkien ajatellaan usein liittyvän vanhoihin karsikko- ja kirkkoperinteisiin, joita kuvaa myös karsikon käyttö vainajien merkintään.

Kansanperinteen mukaan kakkiaisia saattoi jäädä taloon myös riidan jälkeen: jos vieraan kanssa tuli riitaa, oli syytä taikoa ja loitsia, jottei taloon jäänyt kakkiaisia. Hyödyllisempi sukujuoni oli unikakkiainen, unessa näyttäytyvä olento, joka näytti aarteen sijaintipaikan.