Lapuanliike 1929–1932: nousu, väkivalta ja lakkauttaminen

Mistä lapuanliike syntyi ja kuka sitä johti?

Lapuanliike sai alkunsa Lapualta, jossa sen johtaja, maanviljelijä ja aktivisti Vihtori Kosola asui. Vuosina 1929–1932 toimineen liikkeen julkinen päätavoite oli kommunismin kitkeminen Suomesta. Se kokosi ympärilleen ihmisiä, jotka pitivät punaista uhkaa todellisena ja katsoivat parlamentaarisen politiikan jättäneen sisällissodan voittajien tavoitteet toteutumatta.

Kannatuksen vahvin alue oli Etelä-Pohjanmaa. Alkuperäinen kansanliike nojasi erityisesti körttiläisiin talonpoikiin, muuhun maalaisväestöön, valkoiseen työväkeen, papistoon ja virkamiehiin. Monilla alkuvaiheen johtohenkilöillä oli aktiivinen suojeluskuntatausta. He toimivat usein paikallisissa esikunnissa tai piiriesikunnissa.

Etelä-Pohjanmaan asemaa liikkeen syntypaikkana on selitetty alueen yhteiskunnallisilla oloilla. Pientilat ja herännäisyys olivat vahvoja, ja alue oli taloudellisesti sekä uskonnollisesti konservatiivinen. Etelä-Pohjanmaa oli ollut myös sisällissodan valkoisten tukialuetta. Pohjanmaan aiempi vauraus, suhteellisen pienet varallisuuserot ja siirtolaisuudesta palautunut varallisuus kuuluivat alueen kehitykseen.

Kannattajakunta ei pysynyt samanlaisena. Radikalisoitumisen myötä aktiiviseen joukkoon kuului korkeita virkamiehiä, varakkaampaa sivistyneistöä, sotilasjohtajia sekä teollisuuden ja yritysmaailman edustajia. Liike oli aluksi myös kaksikielinen: kielikysymykseen suhtauduttiin melko vapaamielisesti. Ruotsinkielisten kannattajien määrä kuitenkin väheni aitosuomalaisten äänenpainojen vahvistuessa. Professori Seppo Hentilä on kuvannut liikettä yläluokkaisen nationalismin ja talonpoikaisen populismin yhdistelmäksi.

Miten sisällissodan arvet loivat pohjan lapuanliikkeelle?

Suomen sisällissota ja vuosien 1917–1918 tapahtumat olivat lapuanliikkeen keskeinen lähtökohta. Osa valkoisista voittajista koki, että sodan työ oli jäänyt kesken. Punavankien vapautuminen, armahdukset ja myöhempi kompromisseihin perustunut politiikka näyttivät heidän silmissään luopumiselta valkoisen Suomen tavoitteista.

Vasemmistolaisen toiminnan jatkuminen oli monille sisällissodan veteraaneille jo itsessään loukkaus. Lapuanliikkeessä pyrittiin viemään sodan työ loppuun ja ”valkaisemaan” Suomi. Tähän ajatteluun liittyi vaatimus lujasta hallitusvallasta sekä vastenmielisyys poliittista sovittelua kohtaan. Kansallisen eheytymisen politiikka voitiin nähdä yhteistyönä maanpettureiksi leimattujen kanssa.

Kommunistien toiminta oli 1920-luvulla vilkastunut. Neuvostoliitossa vuonna 1918 perustettu Suomen Kommunistinen Puolue oli Suomessa kielletty, mutta kommunismi aatteena ei ollut laitonta. Kommunistit toimivat muiden järjestöjen kautta, ja niiden vaaliliitot saivat vuosikymmenen eduskuntavaaleissa 10–15 prosenttia kansanedustajanpaikoista. Vuonna 1923 SSTP:n toiminta lopetettiin ja sen kansanedustajia pidätettiin. Vuonna 1928 pidätykset kohdistuivat SKP:n maanalaiseen organisaatioon.

Kommunistinen liike ei silti ollut yhtenäinen. Sen sisällä kiisteltiin Moskovan johdon jyrkästä linjasta ja parlamentaarisen toiminnan suunnasta. Historiantutkija Juha Siltalan tulkinnassa lapuanliikkeen nousua ei selittänyt ensisijaisesti kommunismin vahvistuminen. Oikeisto tavoitteli valtiota, joka rakentuisi moniarvoisuuden sijasta sen oman maailmankuvan varaan.

Miksi parlamentaarinen järjestelmä ei kelvannut oikeistoradikaaleille?

Lapuanliikkeen nousua edelsi epäluottamus poliittiseen järjestelmään. Vuoden 1919 hallitusmuotoon suhtauduttiin epäillen sekä oikealla että vasemmalla äärilaidalla. Hallitukset vaihtuivat usein: vuoden 1919 eduskuntavaalien ja kesän 1930 välillä toimineista 14 hallituksesta 12 oli vähemmistöhallituksia. Vuosina 1926–1930 vallassa oli yhtäjaksoisesti useita yhden puolueen vähemmistöhallituksia.

Porvaripuolueiden keskinäiset ristiriidat vaikeuttivat yhteishallitusten muodostamista. Kokoomus oli riidoissa Maalaisliiton ja Kansallisen Edistyspuolueen kanssa, ja RKP teki kielipoliittista yhteistyötä SDP:n kanssa. Keskustan vähemmistöhallitukset joutuivat nojaamaan sosiaalidemokraattien tukeen. Vaikka ne eivät juuri tehneet myönnytyksiä SDP:lle, oikeistossa tilanne tulkittiin vasemmiston määräysvallaksi.

Puoluepolitiikan katsottiin syrjäyttäneen isänmaan edut. Parlamentarismin ”rämettymisestä” tuli ajan iskulause, ja ratkaisuksi vaadittiin lujaa hallitusvaltaa. Lapuanliike näyttäytyi aluksi porvarillista hallitusta tukevana ryhtiliikkeenä, mutta muuttui pian protestiliikkeeksi. Pettymys kohdistui järjestelmään, jossa sisällissodan voitto ei oikeiston mielestä näkynyt riittävästi vallankäytössä.

Järjestöllisiä edeltäjiä olivat helmikuussa 1929 perustetut Vapaussodan Rintamamiesten Liitto ja Suomen Lalli-liitto. Edellinen tavoitteli kommunismin kitkemisen lisäksi vaalilakien muuttamista oikeistolaisia ääniä suosiviksi. Jälkimmäisen piirissä hahmoteltiin vallankaappausta. Lapuanliikkeen ydinryhmä sai vaikutteita myös Euroopan äärioikeistolta, etenkin Italian fasisteilta. Benito Mussolinin valtaannousua ja toimintaa ihailtiin avoimesti kannattajien keskuudessa.

Miten lapuanliike käytti muilutuksia ja väkivaltaa painostukseen?

Lapuanliike käytti tavoitteidensa ajamiseen sekä julkista joukkotoimintaa että väkivaltaa. Kansalaiskokoukset, lähetystöt, valtuuskunnat ja kirjelmät olivat osa sen toimintaa. Joukkovoiman osoituksilla pyrittiin painostamaan poliittisia päättäjiä. Näiden keinojen rinnalla liike turvautui väkivallan uhkaan ja poliittiseen terroriin.

Tunnetuimmaksi toimintatavaksi tulivat muilutukset. Niillä tarkoitettiin väkivaltaisia sieppauksia ja kyydityksiä, joiden kohteiksi joutuivat kommunistit ja muut vasemmistolaiset. Myös liian maltillisiksi koetut porvarilliset poliitikot olivat vaarassa. Väkivalta ei siis kohdistunut vain liikkeen alun perin nimeämään kommunistiseen vastustajaan, vaan myös niihin, joiden suhtautumista pidettiin liian sovittelevana.

Niin sanotun Lapuan lain nimissä tehtiin vahingontekoja, pahoinpitelyjä ja poliittisia murhia. Liikkeen toimintaa ei siksi voi kuvata pelkäksi voimakkaaksi mielipiteenilmaisuksi. Väkivalta ja sillä uhkaaminen kuuluivat sen tapaan vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Julkiset vaatimukset ja laittomat teot olivat saman painostuksen eri puolia.

Avoin väkivalta muutti myös suhtautumista liikkeeseen. Suomalaisten maltillinen enemmistö hylkäsi sen terrorin ja pelon ilmapiirin vuoksi. Samalla radikalisoituvan ydinryhmän suhde alkuperäiseen laajempaan kannattajakuntaan muuttui. Liikkeen alkuvaiheen kannatus ei merkinnyt, että sen myöhemmät keinot ja tavoitteet olisivat saaneet samanlaisen hyväksynnän. Väkivallan käyttö oli keskeinen syy siihen, että liike menetti kannatustaan.

Mitä lapuanliike saavutti vuonna 1930 ja miksi se tavoitteli diktatuuria?

Lapuanliike saavutti monia vaatimuksiaan nopeasti. Kesällä 1930 kommunistien lehdet lakkautettiin ja kommunistiset kansanedustajat vangittiin. Suomeen muodostettiin myös liikkeen sanelema hallitus. Liikkeen painostus ulottui siten sekä julkiseen keskusteluun että valtiollisen vallan käyttöön. Sen vaikutus ei jäänyt pelkiksi julistuksiksi tai mielenosoituksiksi.

Syksyllä 1930 uusi eduskunta hyväksyi niin sanotut kommunistilait. Eduskunta oli valittu lapuanliikkeen painostuksen alla, ja laeilla kiellettiin kaikki kommunistien toiminta. Liikkeen keskeinen julkinen tavoite oli näin toteutunut. Kommunismin vastustaminen oli koonnut sen ympärille laajan joukon, mutta saavutusten jälkeen kannatus alkoi hiipua.

Ydinryhmä ei kuitenkaan lopettanut toimintaansa. Se jatkoi ja radikalisoitui. Tavoitteeksi muodostui kaiken vasemmistolaisen toiminnan kieltäminen sekä voimaan perustuva oikeistolainen diktatuuri. Kyse ei enää ollut vain kommunististen järjestöjen toiminnan estämisestä. Liikkeen päämäärä ulottui koko vasemmistoon ja parlamentaarisen järjestelmän korvaamiseen toisenlaisella vallankäytöllä.

Tämä kehitys erottaa lapuanliikkeen alkuperäisen kokoavan tunnuksen sen myöhemmästä suunnasta. Kommunismin kitkeminen oli tavoite, jonka taakse löytyi kannattajia monista yhteiskuntaryhmistä. Kaiken vasemmistolaisen toiminnan kieltäminen ja diktatuurin tavoittelu veivät liikettä pidemmälle. Samalla sen toiminnan jatkuminen ei enää perustunut vain niiden vaatimusten ajamiseen, joita se oli aluksi korostanut.

Miten Mäntsälän kapina päätti lapuanliikkeen ja mitä perintöä se jätti?

Lapuanliikkeen viimeiseksi voimannäytöksi jäi talven 1932 Mäntsälän kapina. Se oli aseellinen vallankaappausyritys. Liikkeen kehitys päättyi siten avoimeen yritykseen muuttaa vallankäyttöä asevoimin. Parlamentaariseen järjestelmään kohdistunut epäluottamus oli muuttunut suoraksi hyökkäykseksi sitä vastaan.

Lapuanliike kiellettiin ja lakkautettiin toukokuussa 1932. Sen tukahduttamisessa käytettiin samoja poliittisen ääriliikehdinnän hillitsemiseen luotuja mekanismeja, joita liike oli itse ajanut kommunismin kitkemiseksi. Liikkeen omia vastustajiaan vastaan vaatimat keinot kääntyivät näin sitä itseään vastaan.

Ideologiseksi perilliseksi perustettiin Isänmaallinen kansanliike eli IKL. Se ei kuitenkaan noussut yhtä voimakkaaksi kansanliikkeeksi. Lapuanliikkeen katoamisen jälkeen suomalaisesta politiikasta oli kitketty sekä vasemmisto- että oikeistoradikalismia. Uhattuna ollut parlamentarismi vahvistui, ja myöhemmälle yhteisymmärrystä tavoittelevalle politiikalle syntyi perustaa. Liikkeen päättyminen merkitsi siten myös parlamentaarisen järjestelmän selviytymistä sitä uhanneesta painostuksesta.

Lapuanliikkeen luonteesta on myöhemmin esitetty ristiriitaisia tulkintoja. Sen johtohahmot kielsivät olevansa fasisteja. Liikkeen aatteellisen taustan, tavoitteiden ja toiminnan on kuitenkin katsottu täyttävän lähes kaikki yleisesti käytetyt fasismin määritelmät. Myöhemmissä tulkinnoissa se on nähty osana 1930-luvun eurooppalaista fasistista ja äärioikeistolaista liikehdintää. Johtajien oma määritelmä ja liikkeen toiminnasta tehdyt tulkinnat eivät siis ole olleet samoja.