Hakovuori – rautakautinen linnamäki Vanajassa

Missä Hakovuori sijaitsee ja millainen kohde se on?

Hakovuori on viereisen Hattelmalanharjun harjujakson osa. Se sijaitsee Vanajan kirkosta noin 1,5 kilometriä lounaaseen, ja vuoren harjanne on Hattelmalan harjun jatketta. Paikka on Hämeenlinnan Vanajassa, Vanajaveden länsirannalla, valtatie 10:n ja valtatie 3:n risteysalueen eli Hattelmalan tienliittymän itäpuolella.

Mäkilinnan ympäristö on harjualueelle tyypillistä, ja siinä on suuriakin korkeuseroja. Mäki kohoaa 45 metriä Vanajaveden pintaa korkeammalle. Se on 350 metriä pitkä ja 200 metriä leveä. Erityisesti länsi- ja itärinteet ovat jyrkkiä, kun taas luoteis-, pohjois- ja eteläpuolelta harjulle on helppo nousta.

Vuoren länsipuolelta on otettu myös hiekkaa, mutta vuori on pääasiassa moreeniselänne. Lakiosa on 240 metriä pitkä ja vain 10 metriä leveä. Linnapihan pinta-alaksi tulee 1,5 hehtaaria. Laella erottuu kaksi pienempää nyppylää.

Millaisia rakenteita Hakovuoren linnavuorella on?

Pohjoissivulla harjun laki päättyy terassimaiseen muodostumaan. Sen alareunassa on kahden kivivallin jäänteitä. Alempi kivivalli poikkeaa ylemmästä siinä, että se on kasattu hyvin erikokoisista kivistä eikä se välttämättä kelpaisi puuvarustuksen tueksi.

Etelärinteessä on myös kivivallin jäänteitä, jotka ovat ihmistoiminnan turmelemia. Vuonna 2007 eteläinen vallirakenne olisi jo hävinnyt kokonaan. Harjun laella on erotettavissa kolme portin paikkaa. Alueella on lisäksi luonnon muodostamaa kivikkoa, joka on paikoin vaikeasti erotettavissa ihmistoiminnasta syntyneestä vallittamisesta.

Vallien tulkinta on ollut osa paikan tutkimushistoriaa. Ailio piti valleja luonnonmuodostelmina. Sauramo löysi kuitenkin luoteispäässä vallin, joka oli hänen mukaansa ihmisen rakentama. Saukkonen ei hyväksynyt alinta vallia linnan rakenteisiin. Samaa linnavuorien aihepiiriä sivuavat myös Repolan Linnavuori ja Uusipöylin linnavuori, joiden yhteydessä kivivallien ja lakialueiden tarkastelu on tuttua.

Miten Hakovuoren linnavuorta on tutkittu?

Linnavuori tunnettiin jo 1800-luvulla. Hjalmar Appelgren suoritti alueen tarkastuksen vuonna 1886 ja Axel Heikel vuonna 1897. Aluetta tutkittiin pintapuolisesti vielä vuosina 1921, 1935 ja 1939. Vuoden 1921 tarkastuksen teki Julius Ailio, vuoden 1935 Jouko Voionmaa ja vuoden 1939 Esko Sarasmo.

Ensimmäiset arkeologiset kaivaukset suoritti Jouko Voionmaa vuonna 1949. Hän avasi vuoren laelta pienen alueen, mutta siitä ei löytynyt lainkaan esineitä. Voionmaan kaivaukset kattoivat koko linnavuoren laesta vain alle 1 %.

Tämän jälkeen linnavuorella on vierailtu tarkastus- ja inventointimatkoilla useasti. Siellä ovat käynneet Anna-Liisa Hirviluoto vuosina 1968 ja 1974, Jyri Saukkonen vuosina 1981 ja 1984, Hans-Peter Schulz vuonna 1988, Sirkka-Liisa Seppälä vuonna 1999 ja Jari-Matti Kuusela vuonna 2007. Muiden muinaislinnojen vertailu auttaa hahmottamaan, miksi tarkastusmatkat ja vallien arviointi toistuvat: Nousiaisten linnavuori ja Haveråkersberget kuuluvat samaan linnavuorien joukkoon, samoin Linnasenmäki.

Kuka hoitaa Hakovuorta ja millainen näköala sieltä avautuu?

Paikka on Hämeenlinnan kaupungin luonnonhoitotoimiston hoitokohde. Museoviraston hoitoryhmä on avannut näköalan Mantereenlinnan ja Vanajaveden suuntaan, vaikka ankkuritekstiä käytettäessä yhteys onkin syytä kirjoittaa suoraan paikan nimeen: näköala avautuu Mantereenlinnan ja Vanajaveden suuntaan. Vuoren laella on pystytetty opastaulu.

Hakovuoren muinaislinna jää siksi maiseman, harjun muodon ja vallien jäänteiden varaan. Lakiosa on kapea, rinteet ovat paikoin jyrkät ja luonnon kivikko on paikoin vaikeasti erotettavissa ihmistoiminnasta syntyneestä vallittamisesta. Nämä piirteet tekevät paikan tarkastelusta hidasta: kivivallien, portin paikkojen ja terassimaisen muodostuman erottaminen vaatii kärsivällisyyttä.