Elinan surma – Vesilahden Laukon kartanon balladi

Mikä Elinan surma on?

Elinan surma tunnetaan myös nimillä Elinan surmaruno ja Elinan surmavirsi. Kyseessä on kalevalamittainen suomalainen balladi, joka on todennäköisesti runoiltu 1400- tai 1500-luvulla. Mikko K. Heikkilän arvion mukaan runo syntyi noin vuoden 1490 ja vuoden 1522 välisenä aikana.

Runon tapahtumat sijoittuvat Vesilahdelle Laukon kartanoon, ja tarina sivuaa Kurki-sukua. Tragediasta on tehty myöhemmin useita näytelmäsovituksia, oopperoita ja elokuva.

Miten Elinan surman tarina etenee?

Tarinan mukaan Laukon herra Klaus Kurki saapuu sadan ratsumiehen kanssa Elina-neidon kotitalolle ostamaan itselleen piikaa ja iskee silmänsä Elinaan. Elina suostuu kihloihin, kun Klaus vakuuttaa, ettei tämä joudu töihin – työt tekee emäntäpiika Kirsti, joka mainitaan Laukon entiseksi emännäksi.

Kirsti ei tahdo Elinan palvelijaksi ja väittää Klausille Elinan pettäneen tätä renki Uolevin kanssa. Klaus pyytää todisteita, ja Kirsti ehdottaa, että tämä piiloutuisi lähitienoolle ollen muka pitkällä matkalla pohjoisessa. Klausin ollessa poissa Kirsti kiusaa Elinaa monin tavoin ja lopulta houkuttelee Uolevin Elinan kanssa samaan pirttiin, jonka hän lukitsee.

Asiasta kuullut Klaus palaa raivoissaan ja sytyttää mökin tuleen. Elina kurkottaa kätensä ulos mökistä, jolloin Klaus sivaltaa miekalla vihkisormuksen ja sormen poikki. Elina vetoaa siihen, että Klaus säästäisi vastasyntyneen poikansa, mutta Klaus sanoo lapsen olevan Uolevin. Myös Elinan äiti anelee armoa, mutta Kirsti kehottaa heittämään liekkeihin tervaa ja ruutia, jotta mökki palaisi paremmin. Tuli nielaisee Elinan.

Kuluu muutamia viikkoja, ja kartanon lehmät ja hevoset kuolevat. Klaus itkee, ja paikalle tulee vanhan miehen hahmossa Jeesus, jolle Klaus tunnustaa polttaneensa puolisonsa ja poikansa. Jeesus ilmoittaa Klausin ja Kirstin joutuvan helvettiin, mutta Elinan, tämän pojan ja Uolevin olevan taivaassa. Klaus hukuttautuu ajaen reellään jäiseen järveen Kirsti perässään.

Miten Elias Lönnrot kokosi Elinan surman version?

Varhaisimmat todennetut kirjalliset tallennukset runosta ovat 1700-luvulta. Elias Lönnrot toimi 1800-luvun alussa Laukon kartanossa kotiopettajana ja kokosi runon Vesilahdesta keräämistään suullisista toisinnoista ja 1700-luvulla tehdyistä kirjallisista muistiinmerkinnöistä. Lönnrotin koostama versio julkaistiin Kantelettaressa vuonna 1840.

Runon alkuperäinen luoja lienee ollut varsin oppinut ja tuntenut muun muassa eurooppalaista balladiperinnettä. Joidenkin mielestä näin mutkikas balladi ei ole voinut säilyä satoja vuosia suullisena perinteenä, vaan siihen on vaadittu kirjallista muistiinmerkintää.

Onko Elinan surma perustunut todellisiin tapahtumiin?

Runon todellisuuspohjasta on eriäviä näkemyksiä, ja kuvattujen tapahtumien mahdollista vastinetta todellisessa historiassa on pohdittu pitkään. Niitä tuskin on tapahtunut ainakaan 1400–1500-lukujen vaihteessa eläneelle Ylisen Satakunnan tuomarille ja piispa Arvid Kurjen isälle Klaus Kurjelle. Samalta 1400-luvulta on peräisin myös Kapeenkosken jumalanpalvelusperinne, jossa kristilliset kirkonmenot kohtasivat vanhan palvontaperinteen. Saman vuosisadan merenkulkijat saattoivat kohdata yöllä vesillä outoa loistetta, josta kerrotaan tarkemmin sivulla Vesisäihky: merituli ja noidantuli.

Historioitsijat, etenkin Väinö Voionmaa, ovat esittäneet, että päähenkilö olisi oikeasti ollut Klaus Kurjen äidinisä Klaus Lydekenpoika Djäkn, mutta tämäkin teoria on hatara. Mikko K. Heikkilä argumentoi runon sisältävän useita historiallisia tietoja teoksessaan Taruissa on totta.

Kansanrunoustutkijat ovat huomauttaneet, että tarina morsiamen polttamisesta on yleiseurooppalainen kiertotarina. Tanskalainen ritarilaulu, balladi Lavi Stysen og stalten Ellensborig, muistuttaa Heikki Ojansuun mukaan paljolti Elinan surmavirttä ja on tätä vanhempi.