Raatteen tien taistelu – tammikuun 1940 tapahtumat

Miksi neuvostojoukot etenivät Raatteentiellä?

Raatteen tien taistelu oli osa talvisotaa. Neuvostojoukkojen tavoitteena oli saavuttaa Oulu ja katkaista Suomi keskeltä. Suunnitelman toteutuminen olisi merkinnyt Suomelle myös Ruotsin ja Norjan vastaisen maarajan menettämistä. Neuvostoliiton tarkoituksena oli ratkaista pohjoisen taistelut ja keskittää sen jälkeen voimia Etelä-Suomen valtaamiseen.

Neuvostoliiton 163. divisioona oli vallannut Suomussalmen 7. joulukuuta. Sen avuksi oli tulossa 44. divisioona, jota kutsuttiin myös Siniseksi divisioonaksi. Tämä apuun etenevä yhtymä joutui suomalaisjoukkojen hyökkäysten kohteeksi Raatteentiellä.

Tilanne muuttui jo ennen tammikuun taisteluita. Hjalmar Siilasvuon johtama 9. divisioona pakotti 28. joulukuuta neuvostojoukot luovuttamaan Suomussalmen poltetun kirkonkylän alueen takaisin suomalaisille. Neuvostoliiton 163. divisioonan pääosat vetäytyivät Kiantajärven jäätä pitkin Juntusrantaan, josta hyökkäys oli alkanut.

Raatteen tien tapahtumat liittyivät siten suoraan Suomussalmen taisteluun: kirkonkylän takaisinvaltauksen jälkeen suomalaiset suuntasivat hyökkäyksensä sitä kohti edennyttä toista neuvostodivisioonaa vastaan. Sen eteneminen oli selvinnyt 9. divisioonan esikunnalle jo joulukuun lopulla.

Miten suomalaiset valmistautuivat hyökkäykseen Raatteentiellä?

Suomalaiset saivat Pohjois-Suomen Ryhmältä tehtäväksi tuhota puna-armeijan 44. divisioonan. Valmistelut alkoivat tilanteessa, jossa osa suomalaisjoukoista oli yhä Suomussalmen alueella puhdistustehtävissä. Joukkoja siirrettiin hyökkäyksen lähtöasemiin, tiedustelua lisättiin ja tilapäisten tielinjojen rakentamista jatkettiin.

Tammikuun 1. päivänä kaikki alueelle keskitetyt joukot alistettiin eversti Siilasvuolle. Hän laati esikuntansa kanssa hyökkäyssuunnitelman. Alkuperäisestä ajatuksesta saartaa vastustaja sekä etelästä että pohjoisesta luovuttiin, ja hyökkäys päätettiin toteuttaa etelän kautta saarrostaen.

Jalkaväkirykmentti 27:n joukot hyökkäsivät Kuivasjärven eteläpuolelta kohti Haukilan seutua. Yksi pataljoona pääsi illan hämärtyessä aivan Raatteen tien tuntumaan neuvostojoukkojen havaitsematta. Se yllätti tykistöaseman pari kilometriä Haukilan kylästä itään ja tuhosi samalla itään matkalla olleen autokolonnan.

Tietä ei vielä saatu suoranaisesti katkaistua, mutta suomalaiset pystyivät estämään sen käyttämisen tulellaan. Toisaalla suomalaispataljoonan eteneminen pysähtyi noin kilometrin jälkeen neuvostojoukkojen varustettujen asemien eteen. Ensimmäinen päivä toi siis asemia tien läheltä, mutta hyökkäys ei edennyt kaikkialla suunnitellusti.

Miten suomalaiset torjuivat neuvostojoukkojen vastahyökkäykset Raatteentiellä?

Tammikuun 2. päivänä neuvostojoukot hyökkäsivät Raatteen tien tuntumaan edenneitä suomalaisia vastaan sekä idästä että lännestä. Suomalaiset säilyttivät asemansa pioneerien rakentaman murroksen ja paikalle saadun panssarintorjuntatykin avulla. Tykki tuhosi pian asemiin saavuttuaan kahdeksan neuvostopanssarivaunua.

Suomalaistenkaan hyökkäyksen jatkaminen ei onnistunut. Sissipataljoona 1:n hyökkäys epäonnistui ja joukot hajaantuivat. Pataljoona jouduttiin vetämään taaemmaksi järjestäytymään uudelleen ja lepäämään. Taistelun eteneminen sisälsi siten myös keskeytyksiä ja joukkojen uudelleen kokoamista.

Samaan aikaan uusia joukkoja siirtyi lähtöalueille. Jalkaväkirykmentti 64 siirtyi Vuokinrantaan etulinjan taakse etelän kautta. Osasto Kari ryhmittyi Vuokkijärven eteläpuolelle. Sankka lumipyry suojasi siirtymistä, ja joukot käyttivät pääosin valmiiksi saatuja tilapäisteitä.

Tammikuun 3. ja 4. päivä kuluivat taistelujen lisäksi lisäjoukkojen keskittämiseen. Suomalaiset painoivat neuvostojoukkoja etelästä lähemmäksi Raatteen tietä. Eskolassa suomalaiset löivät 4. tammikuuta vahvan puolustuskeskuksen ja saivat sotasaaliiksi muun muassa kaksi kenttätykkiä sekä neljä ilmatorjuntakonekivääriä.

Ennen päähyökkäystä joukkoja siirrettiin vihollisen sivustoille pääosin öisin. Hiihtomarssit kulkivat järvien jäitä ja metsiä pitkin. Neuvostodivisioona oli puolestaan ahtautunut yhdelle kapealle maantielle.

Miten suomalaisten päähyökkäys Raatteentiellä alkoi?

Tammikuun 5. päivään mennessä suomalaiset olivat saaneet hyökkäysvalmistelunsa päätökseen. Siilasvuon 9. divisioona oli jaettu neljään komentajiensa mukaan nimettyyn ryhmään: Fagernäsiin, Kariin, Mäkiniemeen ja Mandeliniin. Hyökkäys kohdistui useaan kohtaan Raatteen tien suunnassa.

Haukilan alueella hyökkäsi kuusi pataljoonaa, Eskolan alueella kolme ja Likoharjun suunnassa yksi. Olosuhteet olivat ankarat: pakkanen kiristyi lähes 30 asteeseen, ja maassa oli noin 40 senttimetrin lumipeite.

Haukilassa hyökkäyksen päävoimat eivät saavuttaneet päivän aikana merkittäviä maastollisia voittoja. Neuvostodivisioonan kärjessä olleen jalkaväkirykmentin asema muuttui kuitenkin yhä vaikeammaksi. Illansuussa suomalaiset saivat ensimmäiset vankinsa.

Osasto Kari hyökkäsi Tyynelän kylää kohti noin neljä kilometriä etulinjan takana. Hyökkäys ei tuottanut päivän aikana tulosta, ennen kaikkea panssarintorjunta-aseiden puutteen vuoksi. Likoharjun suunnassa suomalaispataljoona pääsi aivan Raatteen tien tuntumaan mutta ei vielä pystynyt katkaisemaan sitä.

Myöskään Eskolasta pohjoiseen edennyt pataljoona ei saanut tietä poikki. Sen oli ensin hyökättävä kahden neuvostojoukkojen varustaman aseman läpi. Päähyökkäyksen ensimmäinen päivä ei siis vielä ratkaissut taistelua.

Miten suomalaiset katkaisivat Raatteen tien ja miten 44. divisioona vetäytyi?

Tammikuun 6. päivän aamuna suomalaisjoukkojen hyökkäykset Haukilan kylään eivät tuottaneet tulosta. Myös etelästä hyökänneen Jalkaväkirykmentti 27:n taistelukyky oli laskenut viikon taisteluissa, ja sen aamulla aloittama hyökkäys keskeytettiin tuloksettomana.

Puolenpäivän aikaan tilanne muuttui. Neuvostojoukkojen havaittiin pyrkivän kohti itää suomalaisrintamaan syntyneiden aukkojen kautta. Neuvostoliiton 44. divisioonan komentaja, prikaatikenraali Aleksei Vinogradov, oli päättänyt vetäytyä. Hän katsoi, ettei taistelun jatkamiselle ollut enää edellytyksiä, koska suomalaiset olivat käytännössä katkaisseet divisioonan huoltoyhteydet.

Virallinen päätös koko divisioonan vetäytymisestä tehtiin myöhään iltapäivällä. Aluksi tavoitteena oli ottaa kalusto mukaan tai tuhota se. Suomalaisten JR 27 jatkoi hyökkäystään saatuaan tietoja vetäytymisestä. Iltapäivän ja illan ankarissa taisteluissa joukot saavuttivat Raatteen tien ja katkaisivat sen lopullisesti.

Tammikuun 7. päivänä suomalaiset ottivat vaikeuksitta haltuunsa Haukilasta Lauttalammelle johtavan tieosuuden. Sotasaalista saatiin huomattavasti ja sotavankeja toista tuhatta. Muissakin katkaisukohdissa tie pysyi suljettuna, joten neuvostojoukot joutuivat vetäytymään pohjoisten metsien kautta suomalaisten takaa-ajamina. Taistelussa Siilasvuon johtama 9. divisioona tuhosi Neuvostoliiton 44. divisioonan. Suomen historiassa on muitakin synkkiä ajanjaksoja, ja vuosisatoja aiemmin Ruotsin valtakunnan suuri härdellö sai aikaan aivan toisenlaisia ihmisten kärsimyksiä.