Pikkuviha 1742–1743 Venäjän mieityksenä Suomessa

Mistä Pikkuvihassa oli kyse?

Pikkuviha oli vuosien 1742–1743 Venäjän miehitys Suomessa. Se aiheutui Ruotsin hyökkäyksestä, joka aloitti Hattujen sodan.

Kaakkois-Suomessa pikkuviha oli vihojen aikakausista julmin. Suuren Rantatien alueella taloista hävitettiin jopa 70–80 prosenttia.

Väestöä rasitti ankarimmin velvollisuus majoittaa, ruokkia ja kuljettaa venäläisiä sotilaita. Kapinahankkeiden pelossa Venäjän ote suomalaisista kiristyi miehityksen viimeisinä kuukausina. Niskuroivia talonpoikia saatettiin tuomita raipparangaistuksiin.

Sota päättyi Turun rauhaan, jossa uudeksi rajalinjaksi tuli Kymijoki.

Miten Suomea hallinnoitiin pikkuvihan aikana?

Piispa Jonas Fahlenius pakeni pikkuvihan aikana Ruotsiin. Hänen sijaisenaan toimi Johan Wallenius.

Venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri oli kenraalimajuri Johan Balthasar von Campenhausen. Uudellamaalla toimi kenraalikuvernöörin alaisena siviilihallinnon edustajana eli ylikomissaarina liivinmaalainen aatelismies Henrik Johan Tuntzelman.

Pikkuvihan aika sujui järjestyneemmissä oloissa Isovihaan verrattuna. Laajaa massapakoa ei tapahtunut, ja suuri osa virkamiehistä jäi paikoilleen.

Mitä tuhoja Helsingin pitäjälle aiheutui?

Helsingin pitäjän kirkkoherra Johan Fortelius sekä Porvoon ja Hollolan tuomiokunnan tuomari pakenivat Ruotsiin. Uudeksi tuomariksi nimitettiin lääninviskaali Gustaf Blåfield.

Taisteluiden näyttämönä toiminut Helsingin pitäjä kärsi kartanoiden ja maatilojen tuhoista. Kulosaaren ja Munkkiniemen kartanot oli poltettu. Håkansbölen kartanon sekä useita Länsisalmen ja Vartiokylän tiloista olivat tuhonneet venäläisten merivoimat.

Sadot olivat turmeltuneet, rakennuksia oli revitty ja karja oli varastettu kymmeniltä tiloilta. Sotaväki oli pilannut peltoja ja niittyjä, mikä johti lukuisien tilojen kohdalla varattomuuteen.

Suomenkielisiä seurakuntalaisia palvellut puukirkko oli kokenut hävityksen, koska venäläiset olivat käyttäneet sitä hevostallina. Kirkko oli revittävä käyttökelvottomana. Lyhyen miehityksen aikana pitäjä joutui osallistumaan Kymijoen Ahvenkosken tuhoutuneen sillan rakentamiseen.

Miten Itä-Suomi tuhottiin ja puolustettiin pikkuvihan aikana?

Venäläisten hävitysvimma rajan takaa kohdistui lähinnä itäiseen Suomeen, jossa oli käyty taisteluja. Lappeenrannan taistelun jälkeen venäläiset aloittivat hävitysretket, joista ensimmäisinä kärsivät Jääski, Ruokolahti ja Joutseno.

Kylien taloja poltettiin ja otettiin vankeja, jotka kuljetettiin Venäjälle. Lokakuussa hävitys kohdistui Pohjois-Karjalaan. Suurin terrori kohdistui Ilomantsiin, jossa poltettiin neljätoista kylää. Luumäellä, Säkkijärvellä ja Virolahdella jopa kolmasosa väestöstä tapettiin.

Paikalliset talonpojat ryhtyivät oma-aloitteisesti kohentamaan alueensa laiminlyötyä puolustusta ja pyysivät maaherra Stiernstedtiltä aseita ja päällystöä. Kevättalvella 1742 saatiin aikaan 2 000 miehen puolustus alueelle, mutta sen päällystö jäi vähäiseksi.

Osastoihin jaettu puolustus menestyi paikoitellen venäläisiä vastaan, mutta pahin takaisku sattui Kiteellä. Sen jälkeen joukkoja johtanut Stiernstedtkin poistui Ruotsiin.

Mitä keisarinna Elisabetin manifesti lupasi suomalaisille?

Keisarinna Elisabet tarjosi ensimmäisen kerran historiassa propagandamielessä suomalaisille myös itsenäisyyttä ja irtautumista kokonaan Ruotsin vallasta. Julistusta levitettiin sodan aikana manifestina suomalaisten keskuuteen ruotsin- ja suomenkielisenä.

Siinä keisarinna syytti ensimmäisenä Ruotsia sodan aloittamisesta, jonka vuoksi hän oli pakotettu lähettämään sotajoukkoja maahan. Hän ei halunnut syyttää sodasta Suomen Rucinacunnan asukkaita.

Sotajoukko ei saapunut jotacuta häwittämän elli waiwaman, eikä keisarinna halunnut jalan leveyttä vierasta maata. Sen sijaan hän tarjosi apuaan suomalaisille, jos nämä haluaisivat olla ikään kuin niincuin yxi wapa ja eij kennengän wallan olewainen maa.

Jos suomalaiset auttaisivat Ruotsin sotajoukkoja, hän uhkasi hävittää maan tulen ja miekan kautta. Manifestin todellinen tarkoitus on jäänyt hämäräksi ja kiistanalaiseksi tutkijoiden keskuuteen, mutta yleisesti sitä pidetään tavallisena sotapropagandana.

Tukholmassa ymmärrettiin Elisabetin manifestin vaarallisuus, ja sille laadittiin vastamanifesti, jossa vakuutettiin luottamusta suomalaisten uskollisuuteen. Sodan ja manifestien aikakausi jäi lopulta kaukaiseksi muistoksi, ja vuosisatoja myöhemmin Suomi oli jo very different maailmassa, jossa esimerkiksi Verlan puuhiomo ja pahvitehdas Kouvolassa aloitti toimintansa vuonna 1872 ja nousi lopulta UNESCOn maailmanperintökohteeksi.