Sotalapset – Suomesta turvaan ja takaisin sodan jälkeen

Miksi suomalaisia lapsia lähetettiin ulkomaille?

Sotalasten lähettäminen ulkomaille alkoi talvisodan aikana. Ruotsi tarjosi heti turvapaikkaa Suomen lapsille, ja Suomessa käytävän sodan auttaminen sai siellä laajaa kannatusta. Suomessa tarjoukseen suhtauduttiin aluksi torjuvasti. Apua haluttiin ensisijaisesti järjestää kotimaassa, eikä lasten viemistä ulkomaille pidetty parhaana ratkaisuna.

Alkuperäinen ajatus oli siirtää kaupunkien lapsia Suomen maaseudulle. Kaupungit olivat yleensä suurimman pommitusuhan kohteita, joten lasten siirtämisellä pyrittiin viemään heitä pois vaarasta. Talvisodan alkaessa Suomessa ei myöskään vielä ollut ruokapulaa. Ulkomailta tarjottua apua pidettiin siksi aluksi tarpeettomana.

Ruotsalaiset hyväntekeväisyyttä harjoittaneet naiset sopivat lasten siirroista Carl Gustaf Emil Mannerheimin kanssa. Ruotsi oli ottanut sotalapsia vastaan aikaisemminkin, mutta suomalaislasten määrä oli sille ennennäkemätön.

Talvi- ja jatkosodan aikana Suomesta siirrettiin muihin Pohjoismaihin yhteensä lähes 80 000 lasta. Ruotsiin vietiin tai lähti noin 72 000 lasta ja Tanskaan 4 200. Norjaan siirrettiin noin sata lasta ja äitiä. Valtaosa lasten matkoista suuntautui siten Ruotsiin.

Miten sotalapset matkustivat Ruotsiin?

Ensimmäiset sotalapset matkustivat Turusta Tukholmaan 15. joulukuuta 1939 Arcturus-laivalla. Turku oli lasten siirtojen lähtöpaikka ja myöhemmin myös keskeinen paluusatama. Sama kaupunki liittyi siten sekä turvaan lähtemiseen että sodan jälkeiseen kotiinpaluuseen.

Valtaosa lapsista kuljetettiin myöhemmin junilla Tornion–Haaparannan raja-aseman kautta. Junien ikkunat oli pimennetty. Ensisijaisesti mukaan otettiin kaupunkilaislapsia, sillä juuri kaupunkeihin kohdistui yleensä suurin pommitusten uhka.

Lasten siirtäminen ei ollut yksi yhtenäinen lähtö ja paluu. Talvisodan päätyttyä lapsia palautettiin Suomeen, mutta jatkosodan aikana lapsia vietiin Ruotsiin uudelleen. Sodan vaiheiden muuttuessa myös lasten matkojen suunta vaihtui.

Norjaan ei jatkosodan aikana enää lähetetty uusia suomalaislapsia. Sinne lähetetyistä lapsista kenenkään ei tiedetä jääneen Norjaan sodan jälkeen. Ruotsista tehtävät palautukset puolestaan jatkuivat läpi koko 1940-luvun. Kotiinpaluu tapahtui näin eri lapsilla eri aikaan, eikä lasten siirtojen historia päättynyt sodan päättymiseen.

Miten sotalapset palautettiin Suomeen sodan jälkeen?

Sodan päätyttyä lasten palautukset Ruotsista kiihtyivät. Niistä muodostui suuri kuljetusten ja sosiaalisen tuen järjestämisen tehtävä. Turun satama oli yksi keskeisistä solmukohdista: sinne saapui säännöllisesti satoja lapsia kerrallaan.

Lapsia tuotiin esimerkiksi Wellamo- ja Arcturus-matkustajalaivoilla. Satamassa paluuta järjestivät sosiaaliviranomaiset ja vapaaehtoisjärjestöt. Saapuminen Suomeen oli vasta yksi vaihe matkalla takaisin kotipaikkakunnalle tai tilapäiseen vastaanottokotiin.

Lapsille tehtiin saavuttaessa järjestelmällisesti lääkärintarkastukset. Lisäksi tehtiin tautien ehkäisemiseksi määrätyt desinfioinnit, joita kutsuttiin täitarkastuksiksi. Vasta tämän jälkeen lapset lähetettiin eteenpäin. Palautuksiin kuului siis sekä kuljetusten järjestämistä että lasten terveydestä huolehtimista.

Viranomaisten tavoitteena oli lasten kotiinpaluu, mutta perheiden kohtaaminen ei aina merkinnyt helppoa paluuta entiseen. Pitkä oleskelu Ruotsissa oli voinut muuttaa lapsen kieltä, arkisia elinoloja ja läheisimpiä ihmissuhteita. Satamassa hoidettujen käytännön järjestelyjen jälkeen alkoi monilla vaikea sopeutuminen. Kotiin palaaminen oli virallisesti toivottu tapahtuma, mutta lapselle ja hänen perheelleen se saattoi olla traumaattinen kokemus.

Miksi osa sotalapsista jäi Ruotsiin pysyvästi?

Monet pitkään Ruotsissa asuneet lapset olivat unohtaneet suomen kielen. Yhteisen kielen puuttuminen vaikeutti puhumista biologisten vanhempien kanssa ja syvensi vieraantumisen tunnetta. Paluu omaan perheeseen ei silloin tarkoittanut paluuta tuttuihin ihmisiin ja tuttuun arkeen.

Myös elintasoero oli suuri. Lapset palasivat vauraasta ja rauhallisesta Ruotsista säännöstelyn ja puutteen vaivaamaan jälleenrakennus-Suomeen. Ravinnon laatu ja asumisolot saattoivat aiheuttaa lapsissa tyytymättömyyttä ja vanhemmissa riittämättömyyden tunteita. Merkittävä osa suomalaislapsista oli työväenluokkaisista perheistä, kun taas vastaanottaneet ruotsalaisperheet kuuluivat yleensä keski- tai yläluokkaan.

Monet lapset pitivät ruotsalaisia kasvattivanhempiaan ainoina oikeina vanhempinaan. Suomeen palaaminen merkitsi heille tuskallista eroa läheisistä ihmisistä. Sopeutumisvaikeudet saattoivat olla niin suuria, että lapsi lähetettiin paluun jälkeen uudelleen Ruotsiin.

Arviolta 15 000 lasta jäi pysyvästi Ruotsiin adoption tai kasvattilapsijärjestelyjen kautta. Kaikkiaan noin 15 500 sotalasta jäi palaamatta Suomeen.

Kaikkien kokemukset Ruotsissa eivät olleet turvallisia. Kaltoinkohtelua kokeneita lapsia on asiantuntija-arvion mukaan noin 8 000. Tapaukset painottuvat lapsiin, joita ei saatu sijoitetuksi perheisiin. Heitä varten rakennettiin noin neljäsataa lastenkotia. Nämä lapset ovat myöhemmin vaatineet korvauksia Ruotsin valtiolta.

Miten sotalapset ovat järjestäytyneet ja miten heitä on muistettu?

Keskustelu sotalapsista käynnistyi 1990-luvulla Neuvostoliiton sortumisen jälkeen. Sotalapset alkoivat järjestäytyä: ensimmäinen yhdistys perustettiin Suomessa vuonna 1991 ja Ruotsissa vuotta myöhemmin. Lasten sota-ajan kokemukset saivat näin myös yhteisen järjestötoiminnan muodon.

Haaparannalla paljastettiin 26. huhtikuuta 2005 sotalasten muistolle omistettu patsas. Sen teki helsinkiläinen arkkitehti Anna Jäämeri-Ruusuvuori. Paljastustilaisuudessa olivat läsnä kuningas Kaarle XVI Kustaa ja presidentti Tarja Halonen.

Muistolaattoja ja muistomerkkejä on myös useilla rautatieasemilla, kuten Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kotkassa, Porissa ja Tampereella. Lahden rautatieaseman muistolaatta paljastettiin 13. maaliskuuta 1997. Tukholman Vanhassakaupungissa osoitteessa Skeppsbron 28 on Marja ja Olavi Räihän tekemä kohokuva vuodelta 1999.

Sotalasten kokemuksia on käsitelty myös elokuvissa. Erja Dammertin ohjaama dokumentti- ja opetuselokuva Sotalapset valmistui vuonna 2003 ja voitti parhaan dokumentin Jussin. Klaus Härön ohjaama Äideistä parhain valmistui vuonna 2005. Se pohjautuu Heikki Hietamiehen vuonna 1992 julkaistuun samannimiseen kirjaan.