Suomen lippu – siniristilipun historia, värit ja käyttö

Mitä Suomen lipun värit ja risti merkitsevät?

Suomen lipun valkoinen pohja ja sininen risti yhdistetään usein talven lumeen ja Suomen vesistöihin. Tämä tuttu tulkinta sai julkisuutta Zachris Topeliuksen kirjoituksissa jo 1800-luvun puolivälissä. Värit eivät kuitenkaan ole merkinneet kaikille samaa, eikä lipulla ole virallista tunnustuksellista selitystä.

Topelius esitti sinisen ja valkoisen Suomen väreiksi vuonna 1854 lastenlehti Eoksessa ilmestyneessä sadussaan Linnake Suomen puolustus. Siinä lumisotaa käyvien poikien kenraali perustelee värit talvien lumella ja sinisillä järvillä. Myöhemmin Topelius puolusti sinivalkoisia värejä myös julkisessa lippukeskustelussa.

Ristikuvio puolestaan viestii pohjoismaisesta yhteenkuuluvuudesta ja sitoutumisesta pohjoismaiseen perinteeseen. Risti on myös kristillinen symboli, ja joillekin Suomen lipun risti merkitsee kristinuskoa. Valkoiseen väriin on historiallisesti liitetty viattomuuden ja tahrattomuuden lisäksi kansallisia arvoja, kuten tasa-arvoa.

Tutkija Tuomas Tepora on kuvannut lippua kokoavaksi kansalliseksi symboliksi, jonka ajatellaan olevan politiikan yläpuolella. Samalla hän pitää sitä yhtenä Suomen poliittisimmista tunnuksista. Lipun historiaan kuuluukin yhteisten merkitysten lisäksi kiistaa siitä, millaiset värit ja kuviot sopivat edustamaan Suomea.

Miten siniristilippu syntyi ylioppilaiden ja purjehtijoiden lipuista?

Helsingin ylioppilaiden floranpäivän juhlassa 13. toukokuuta 1848 liehui valkoisesta silkistä ommeltu lippu. Sen keskellä oli laakerin- ja tammenlehvien ympäröimä Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna, jonka oli maalannut Frans Josef von Becker. Juhlaväki tervehti ylioppilaskunnan lippua Suomen lippuna eläköön-huudoin. Samassa juhlassa lauletusta Maamme-laulusta tuli Suomen kansallislaulu.

Nykyistä lippua muistuttava siniristi tuli käyttöön purjehdusseuroissa vuodesta 1861 lähtien. Nyländska Jaktklubben sai lipukseen Pietarin Jokipursiseuran valkoisen siniristilipun, jonka tangonpuoleiseen yläkulmaan lisättiin Uudenmaan vaakuna. Porilainen Segelföreningen i Björneborg sai samanlaisen lipun omalla vaakunallaan vuonna 1866.

Oman lipun tarve tuli vastaan myös Marstrandin purjehduskilpailuissa kesällä 1862. Suomalaiselle venekunnalle tehtiin nopeasti lippu, jonka yläpuoli oli valkoinen ja alapuoli sininen. Yläkulmassa oli Suomen leijona.

Purjehdusseurojen siniristilipulla oli Venäjän vallan ajan lopulla jo eräänlainen epävirallisen Suomen lipun asema. Sen yhteys keisarilliseen laivastoon kuitenkin myös vaikeutti sinivalkoisten värien hyväksymistä kansallisväreiksi. Sama kuvio saattoi siis merkitä sekä suomalaista purjehdusta että yhteyttä Venäjään.

Kumpi ehdotettiin Suomen lipuksi: sinivalkoinen vai punakeltainen?

Suomalaisten laivanvarustajien piirissä pohdittiin oman kauppalipun tarvetta 1850-luvulla. Ensimmäinen suuri lippukeskustelu alkoi maaliskuussa 1862, kun Oulun kaupunginlääkäri Fredrik Nylander ehdotti Suomelle kauppalippua. Heinäkuussa hän esitti valtiolipuksi punaista lippua, jonka keskellä olisi Suomen jalopeura. Kauppalippuun hän ehdotti punaisia ja valkoisia neliöitä.

Seuraavana vuonna keskustelu laajeni Helsingin lehdistöön. Punaisen ja keltaisen puolustajat vetosivat siihen, että värit olivat tuttuja Suomen vaakunasta. Topelius puolestaan kannatti sinistä ja valkoista. Ehdotusten joukossa oli leijonien lisäksi ristejä, vaaka- ja viistopalkkeja sekä tähtiä.

Vuoden 1863 säätyvaltiopäivillä kauppalippua koskevaa anomusta ei otettu käsiteltäväksi. Suomen suuriruhtinaskunta käytti siksi Venäjän kauppalippua koko suuriruhtinaskauden ajan. Muissa yhteyksissä nähtiin silti leijonalippuja, Marstrandin sinivalkoisia lippuja ja Venäjän kansallislippuja.

Värikiista jatkui vuosikymmeniä. Vuonna 1895 sinivalkoista kannattivat esimerkiksi Minna Canth ja Santeri Alkio, punakeltaista Albert Edelfelt ja Axel Gallén. Keisarin julistus määräsi vuonna 1896 ainoaksi Suomessa käytettäväksi lipuksi Venäjän valkosinipunaisen kansallislipun. Leijonalippu sai vastarinnan ja vapaudenrakkauden merkityksen.

Miten siniristilippu hyväksyttiin vuonna 1918?

Senaatti asetti lippukomitean 4. joulukuuta 1917. Neljässä päivässä valmistunut ehdotus puolsi punakeltaista vaakunalippua eli leijonalippua. Senaatti hyväksyi ehdotuksen ja jätti sen eduskunnalle 5. tammikuuta 1918. Vastakkain olivat jälleen sinivalkoisen ja punakeltaisen lipun sekä ristin ja leijonan kannattajat.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa leijonalippu ei saanut täyttä kannatusta. Valiokunta päätti äänin 10–7 järjestää lippukilpailun. Asiaa valmistellut jaosto ehdotti väliaikaiseksi lipuksi sinisestä ja valkoisesta vaakapalkista koostuvaa lippua. Käsittelyn keskeytti kuitenkin Suomen sisällissota, jonka puhkeaminen pysäytti valiokuntatyön tammikuussa.

Helmikuussa leijonalippu määrättiin ensin kauppalipuksi ja sitten valtiolipuksi. Kauppalipuksi Vaasan senaatti määräsi punapohjaisen ristilipun, jonka keltaista ristiä reunustivat valkoinen ja sininen raita.

Sodan jälkeen eduskunta palasi lippuasiaan toukokuussa. Valkoiset voittajat eivät pitäneet punakaartilaisten punaista väriä lippuun sopivana, ja väreiksi valittiin äänestyksessä sininen ja valkoinen. Akseli Gallen-Kallelan ehdotus valkoisesta rististä sinisellä pohjalla hylättiin sekaantumisvaaran vuoksi.

Gallen-Kallelan ehdottama Eero Snellman teki uudet luonnokset Bruno Tuukkasen avustamana kovassa kiireessä. Eduskunta hyväksyi siniristilipun 28. toukokuuta 1918, ja senaatti vahvisti lain 29. toukokuuta. Valtiolipun vaakunan yläpuolelle jäi vielä suuriruhtinaskunnan kruunu, jonka poistamisesta päätettiin helmikuussa 1920.

Mitä käyttötarkoituksia Suomen lipun eri tyypeillä on?

Suomen lipulla on kolme käyttötarkoitukseltaan erilaista tyyppiä: kansallislippu, suorakaiteinen valtiolippu ja kielekkeinen valtiolippu. Tavallinen siniristilippu on kansallislippu. Siinä ei ole vaakunaa eikä muita lisämerkkejä, ja se toimii myös suomalaisen aluksen kansallisuustunnuksena.

Suorakaiteinen valtiolippu vastaa muuten kansallislippua, mutta ristin sakaroiden leikkauskohdassa on Suomen vaakuna neliönmuotoisella pohjalla. Vaakunan punaisen pohjan ja sinisen ristin välissä kulkee ohut keltainen reunus.

Suorakaiteista valtiolippua käyttävät esimerkiksi eduskunta, ministeriöt, korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus ja hovioikeudet. Käyttäjiin kuuluvat myös Suomen ulkomaanedustustot, Suomen Pankki, Kansaneläkelaitos, julkisoikeudelliset yliopistot, Rajavartiolaitos ja valtion alukset.

Kielekkeinen valtiolippu on suorakaiteista valtiolippua yhden mittayksikön pidempi. Sitä käyttävät puolustusvoimien esikunnat, joukko-osastot, laitokset ja alukset. Ennen vuoden 1978 lippulakiuudistusta siitä käytettiin nimitystä sotalippu.

Pursilippu on oma muunnelmansa. Pursiseuraan rekisteröidyssä huvialuksessa voidaan käyttää lippua, jonka sinisen ristin päällä on ohut valkoinen risti. Tangonpuoleisessa yläkulmassa on veneily-yhdistyksen erikoismerkki. Lisäksi on olemassa presidentin viiri ja Suomen lippuun pohjautuvia asevoimien komentoviirejä.

Mitkä ovat Suomen lipun mittasuhteet ja sinisen värin määritys?

Kansallislipun korkeus on 11 ja leveys 18 mittayksikköä. Ristin sakara on kolme mittayksikköä leveä. Risti ei sijaitse lipun keskellä, vaan tangonpuoleiset valkoiset kentät ovat ulompia lyhyemmät.

• Korkeus jakautuu suhteessa 4:3:4.
• Leveys jakautuu suhteessa 5:3:10.
• Valkoisten kenttien korkeus on neljä mittayksikköä.
• Tangonpuoleisten kenttien pituus on viisi ja ulompien kymmenen mittayksikköä.

Kielekkeisen valtiolipun korkeus jakautuu samalla tavalla kuin kansallislipun. Vaakasuunnassa sen jako on 5:3:6:5: ulompien kenttien pituus on kuusi ja kielekkeiden pituus viisi mittayksikköä.

Vuonna 1918 lipun rististä säädettiin meren- eli ultramariininsininen. Sinisen värin määrittelyyn käytettiin myöhemmin kankaisia värimalleja. Toukokuussa 1925 annetun päätöksen mukaiset villa- ja puuvillamallit toimitettiin keskeisille viranomaisille. Lipputangon omistaja saattoi matkustaa katsomaan mallia oikeasta väristä.

Kangasmallit kuitenkin haalistuivat vuosikymmenten kuluessa. Ongelmaan kiinnitettiin huomiota jo 1950-luvun lopulla. Syksyllä 1993 annetussa uudessa säädöksessä lipun värit määriteltiin kolmen värijärjestelmän avulla.

Milloin Suomen lipulla saa liputtaa?

Suomen lipulla saa liputtaa silloin, kun katsoo sen aiheelliseksi. Lipun käyttö ei siis rajoitu kalenteriin merkittyihin liputuspäiviin, vaan oikeus liputtamiseen kuuluu jokaiselle.

Suomessa on vuodessa vähintään seitsemän virallista liputuspäivää ja 12 vakiintunutta liputuspäivää. Niiden rinnalla on mahdollisuus nostaa kansallislippu salkoon oman harkinnan mukaan.

Lipputyyppien käyttötarkoitukset on silti hyvä erottaa toisistaan. Tavallinen siniristilippu on kansallislippu, kun taas vaakunalliset valtioliput kuuluvat niille määrättyihin käyttöyhteyksiin. Vaakunallinen valtiolippu on esimerkiksi Valtioneuvoston linnan kaltaisen valtion hallintorakennuksen edustalla omiaan, sillä Valtioneuvoston linna on Senaatintorin laidalla toimiva hallintorakennus, jossa valtioneuvoston kanslia harjoittaa työtään. Kaikkia siniristilipun muotoja ei siten käytetä samalla tavalla.