Noitavainot Ruotsin valtakunnassa – det stora oväsendet

Miten aikalaiset kokivat noitavainot Ruotsin valtakunnassa?

Nykyihminen näkee noitavainot nimenomaan noitiin kohdistuvana vainona. Aikalaisten käsitys oli toisenlainen: he uskoivat olevansa itse noitien vainoamia. Samassa kylässä tai kaupungissa asuvat ihmiset epäilivät toisiaan noituudesta ja kuvittelivat, että syytetty oli aiheuttanut heille haittaa toistuvilla vahingonteoilla. Epäilyksensä he esittelivät oikeudelle laveasti.

Oleellista syytteen hyväksymiselle oli noitumisen motiivin löytyminen. Jos motiivia ei löytynyt, syyte saatettiin hylätä. Pitkään jatkuneita naapurusten riitoja, joihin oli liitetty noituusepäilyjä, käsiteltiin oikeudessa kuten mitä tahansa riita- tai rikostapauksia.

Noitavainoja on nyky-yhteiskunnassa usein käytetty vertauskuvana vallanpitäjien pahuudesta, naisiin kohdistuneesta väkivallasta tai epätasa-arvosta. 1600-luvun talonpoikaisväestö ei kuitenkaan pitänyt niitä esivallan harjoittamana hirmuvaltana. Kansa vaati teloituksia aktiivisemmin kuin hallitsijat, ja aatelisten silmissä noitaoikeudenkäynnit olivat kaukainen ja vähäpätöinen asia. Valtakunnassa teloitettiin yli 400 henkeä.

Miten lainsäädäntö erotti taikuuden ja noituuden toisistaan?

Lainsäädäntö asetti eri asemaan taikuuden, jolla pyrittiin sosiaalisesti hyväksyttäviin lopputuloksiin kuten parempaan karjaonneen tai tautien parantamiseen, ja noituuden, jolla pyrittiin vahingoittamaan muita. Taikuutta oli harjoitettu kauan, eikä se ollut lain vastaista ennen kuin esivalta katsoi sen uskonnolliseksi toisinajatteluksi. Vahingoittava musta magia puolestaan oli ollut kiellettyä koko tunnetun historian ajan.

Ruotsissa musta magia oli jo noin vuosina 1200–1350 kirjoitettujen maakuntalakien mukaan rangaistavaa. Vuoden 1350 maan- ja kaupunkilaeissa kuningas Maunu Eerikinpoika sääti, että velhoutta miehen surmaamisesta tehnyt mies pitää viruttaa ja nainen polttaa. Västeråsin valtiopäivillä 1528 noituus ja taikuus määrättiin kuolemanrangaistuksen alaiseksi, jolloin rangaistavuus ulotettiin myös valkoiseen magiaan.

Miten uskonpuhdistus ja Mooseksen laki vaikuttivat noitavainoihin?

Taikuuden kiellon lisääminen lakiin johtui uskonpuhdistuksen luomasta uudesta tilanteesta. Aikaisemmin taikuus ja osittain noituuskin oli kuulunut kirkon tuomiovaltaan. Uskonpuhdistuksen jälkeen valtiosta tuli uskonnon puhtauden takaaja, kirkon kurinpidollinen valta pieneni ja mahdolliset sakot kuuluivat kruunulle eivätkä enää kirkolle.

1600-luvulla oppineiden suhtautuminen taikuuteen kiristyi. Taikuudesta tuli selvemmin epäjumalanpalvelusta ja majesteettirikos, ja katsottiin, että sekä noituudessa että taikuudessa voima tuli paholaiselta. Demonologisoituminen tapahtui Ruotsin valtakunnassa yleiseen eurooppalaiseen kehitykseen verrattuna varsin myöhään.

Ruotsissa alettiin viitata Mooseksen lakiin jo Kustaa Vaasan aikana 1530-luvulla, ja yleiseksi oikeusohjeeksi se tuli vuonna 1608. Se säilyi voimassa vuoden 1734 valtakunnanlakiin asti. Mooseksen lain mukaan kuolemaan voitiin tuomita muun muassa jumalanpilasta, noituudesta, taposta ja väärästä valasta. Tutkija Jonas Liliequistin mukaan esimerkiksi eläimeen sekaantumisesta tuomittiin valtakunnassa useammin kuolemaan kuin noituudesta.

Miksi noituuslakia sovellettiin Ruotsin valtakunnassa epäjohdonmukaisesti?

Taikuuden kieltävien lakien valvonta ei historiantutkijoiden mukaan ollut johdonmukaista. Vuonna 1593 kuningas Kaarle IX vapautti muutaman tukholmalaisen noitavaimona pidetyn naisen, koska nämä olivat kuninkaan mielestä voineet tunnustaa pelkkiä harhoja ja teloittaminen olisi ollut sopimatonta ilman tarkempaa tutkintaa.

Oikeuslaitos ei käytännössä tuntenut taikuutta juuri lainkaan ennen 1660-lukua. Suomessa aina siihen asti syytettyjen noita- ja taikatekoja arvioitiin teon vaikutuksen mukaan. Kuolemantuomioita lievennettiin yleisesti, ja on epäilty, ettei lakia edes tarkoitettu kirjaimellisesti noudatettavaksi, vaan sen olisi pitänyt toimia pelotteena. Noitalait olivat noitavainojen välttämätön mutta eivät yksinään riittävä edellytys – suuret vainot eivät alkaneet lakien seurauksena eivätkä päättyneet lain muuttumiseen.

Vuoden 1734 laissa säädettiin yhä kuolemanrangaistus sille, joka noituudella vahingoitti toisen terveyttä tai omaisuutta. Noitakeinoin surmaamisesta mies teloitettiin teilauksella ja nainen mestamalla, minkä jälkeen ruumis poltettiin roviolla. Ennustamisesta tai henkiparannuksesta saattoi saada sakon tai vesileipävankeuden. Noituuteen liittyivät myös kansanuskon käsitykset pahoista olennoista, joiden uskottiin vaihtavan ihmislapsen tilalle vaihdokkaan. Tällaisia tapauksia voi yhä pohtia esimerkiksi historiallisilla paikoilla kuten Seilin saarella tai Vanhassa Raumasessa, joissa menneisyyden kerrokset ovat läsnä.