Jatkosota 1941–1944 – sodan vaiheet ja rauhan ehdot

Milloin jatkosota käytiin ja ketkä sotivat?

Jatkosota käytiin 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944. Vastakkain olivat Suomi ja Neuvostoliitto, mutta Suomen rintaman tapahtumat liittyivät samalla laajempaan sotaan. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon, ja hyökkäys käynnisti toisen maailmansodan itärintaman. Suomen sota päättyi syyskuussa 1944, kun taas itärintaman taistelut jatkuivat Saksan antautumiseen keväällä 1945.

Suomen rintama oli jaettu suomalaisten ja saksalaisten joukkojen kesken. Suomalaiset vastasivat eteläisestä rintamasta, saksalaiset Lapin rintamasta. Sodan sotilaallista kokonaisuutta ei siksi voi kuvata vain Suomen ja Neuvostoliiton kahdenvälisenä yhteenottona.

Jatkosodan nimi yhdistää sen edeltäneeseen talvisotaan. Sodan alussa suomalaiset valtasivat takaisin talvisodassa menetetyt alueet, mutta eteneminen ei päättynyt niihin. Hyökkäystä seurasi pitkä asemasotavaihe ja lopulta kesän 1944 raskaat torjuntataistelut. Aseiden vaikeneminen ja välirauhan allekirjoittaminen tapahtuivat syyskuussa eri päivinä.

Millaista välirauhan aika oli Suomessa?

Talvisodan päättänyt Moskovan rauha solmittiin maaliskuussa 1940. Sen jälkeistä aikaa kutsutaan välirauhaksi. Toinen maailmansota jatkui, eikä Suomen valtiojohto pitänyt maan turvallisuutta ratkaistuna. Pääministeri Risto Rytin eduskunnassa kaksi päivää rauhan jälkeen pitämä puhe kuvasi tilannetta aselevoksi: uusi sota saattoi syttyä pian.

Myös Mannerheim ja operatiivinen sotilasjohto epäilivät uuden rajan pysyvyyttä. Mannerheim antoi 16. maaliskuuta käskyn muodostaa Kannaksen armeijan esikunnasta maavoimien esikunta. Puolustus oli järjestettävä nopeasti uudelleen, ja uudet rajat oli turvattava linnoituslaittein. Kouluttamatta jääneet 100 000 nostoväkeen kuuluvaa määrättiin palvelukseen reservin lisäämiseksi.

Suomen ulkopoliittinen asema oli ahdas. Saksa oli vallannut Norjan, ja Neuvostoliitto miehitti Baltian maat. Saksa ja Neuvostoliitto olivat vielä keskenään liitossa Molotov–Ribbentrop-sopimuksella. Ruotsin lokakuussa 1940 ehdottama valtioliitto Suomen kanssa kariutui kummankin suurvallan vastustukseen.

Neuvostoliitto painosti Suomea kesästä 1940 lähtien. Vaatimukset koskivat muun muassa Petsamon nikkelikaivoksia, Ahvenanmaan demilitarisointia ja junakuljetuksia Suomen halki Hankoon. Kauttakulkusopimus allekirjoitettiin syyskuun alussa. Painostus väheni vasta seuraavan vuoden kevättalvella.

Miksi Suomi lähentyi Saksaa?

Suomen yhteydet ulkomaailmaan olivat välirauhan aikana hyvin rajalliset. Itämeri oli suljettu, ja ainoa vapaa kauppareitti valtamerille kulki pitkän ja hankalan Liinahamarin reitin kautta Petsamoon. Saksan miehitettyä Pohjois-Norjan se olisi voinut katkaista tämänkin yhteyden. Myös Neuvostoliitolla oli siihen mahdollisuus Kalastaja- ja Keskisaarennolta.

Elokuussa 1940 Saksa tiedusteli Mannerheimilta mahdollisuutta kuljettaa joukkojaan Pohjanlahden satamista Kirkkoniemeen. Samalla avautui mahdollisuus ostaa sotakalustoa Saksasta. Syyskuussa sovittiin ensin Saksan ilmavoimien miehistön ja kaluston kuljetuksista, sitten myös maavoimien kauttakulusta. Ensimmäisiä saksalaisjoukkoja nousi maihin Vaasassa ja Oulussa saman kuun aikana.

Petsamon nikkeli oli Saksalle tärkeä sotateollisuuden raaka-aine. Heinäkuussa 1940 tehdyssä sopimuksessa Saksalle luvattiin 60 prosenttia kaivoksen tuotannosta. Myös Neuvostoliitto vaati kaivoksen toimilupaa itselleen, mutta Suomi ei suostunut vaatimukseen.

Taloudellinen yhteys Saksaan vahvistui edelleen, kun Neuvostoliitto lopetti vientinsä Suomeen. Pian 90 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta hoidettiin Saksan kautta joko Saksaan tai sen valvomiin maihin. Sotilaskuljetukset, asekauppa ja ulkomaankaupan suuntautuminen sitoivat Suomea Saksaan jo ennen jatkosotaa.

Oliko Suomi Saksan liittolainen?

Suomen ja Saksan välillä ei ollut liittosopimusta, joten Suomi ei ollut lain mukaan Saksan liittolainen. Käytännössä Suomi kuitenkin toimi Saksan liittolaisena: se antoi aluettaan Saksan käyttöön, alisti joukkojaan Saksalle, vastaanotti saksalaista aseapua ja soti Saksan kanssa. Sopimuksen puuttuminen ja toteutunut yhteistyö ovat kaksi eri asiaa.

Maiden sotilasjohtojen yhteistyö alkoi talvella 1940–1941. Tammikuun lopun Berliinin-neuvotteluissa käsiteltiin muun muassa Suomen liikekannallepanon kestoa, puolustusvoimien vahvuutta ja tarvittavaa tukea. Helmikuusta lähtien Lapissa tehtiin saksalaisten kanssa tienrakennus- ja tiedusteluyhteistyötä. Neuvotteluissa selvitettiin myös maastoa, tieverkkoa ja asevarastojen sijoittamista.

Toukokuussa 1941 suomalainen sotilasvaltuuskunta vieraili Salzburgissa. Saksalaiset esittelivät suunnitelmaa hyökkäyksestä Neuvostoliittoon ja pyysivät Suomea sitomaan neuvostojoukkoja sekä osallistumaan Leningradia vastaan suunnattuun hyökkäykseen. Suomalaisvaltuuskuntaa johtaneella Erik Heinrichsillä ei ollut valtuuksia tehdä päätöksiä tai antaa sitoumuksia.

Sotilaiden keskustelut jatkuivat kesäkuun alussa Helsingissä. Sodan jälkeen tehdyssä tutkimuksessa Salzburgin keskustelujen todettiin alkaneen saksalaisten aloitteesta Rytin ja Mannerheimin tieten. Suomalaiset eivät tutkimuksen mukaan sitoutuneet niissä mihinkään. Tämä ei poista ennen sotaa ja sodan aikana toteutunutta käytännön yhteistyötä.

Miten jatkosodan hyökkäysvaihe eteni?

Jatkosodan alussa suomalaiset joukot hyökkäsivät eteläisellä rintamalla. Ne valtasivat talvisodassa menetetyt alueet ja jatkoivat etenemistä niiden ulkopuolelle. Suomalaiset etenivät yli Syvärin sekä Leningradin puolustuslinjojen tuntumaan. Sodan alkuvaihe ei siis rajoittunut talvisodan menetysten palauttamiseen.

Hyökkäys pysäytettiin joulukuussa 1941. Sen jälkeen alkoi yli kaksi vuotta kestänyt asemasotavaihe. Sodan kulussa tämä oli selvä muutos: alkuvaiheen etenemisen jälkeen seurasi pitkä jakso ennen kesän 1944 suurhyökkäystä. Jatkosodan vuodet eivät siten olleet sotilaallisesti samanlaisia.

Pohjoisessa tavoitteet jäivät saavuttamatta. Muurmannin rataa ei saatu katkaistua, eivätkä saksalaisjoukot pystyneet etenemään Murmanskiin. Eteläisen rintaman suomalaisjoukkojen eteneminen ja pohjoisen saksalaisjoukkojen toiminta tuottivat erilaisen lopputuloksen.

Sodan vaiheita hahmotettaessa rintamien työnjako on olennainen. Suomalaiset vastasivat eteläisestä rintamasta ja saksalaiset Lapista. Samalla koko Suomen rintama oli osa tilannetta, jossa Saksa kävi laajaa sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Suomen asemasotavaihe ei merkinnyt laajemman itärintaman sodan päättymistä.

Miten Neuvostoliiton suurhyökkäys kesällä 1944 eteni?

Neuvostoliitto aloitti kesäkuussa 1944 suurhyökkäyksen, joka mursi suomalaisten etummaiset puolustuslinjat. Pitkää asemasotavaihetta seurasivat raskaat torjuntataistelut. Sodan viimeisen kesän tapahtumat erosivat näin jyrkästi edeltäneestä pitkästä vaiheesta: suomalaiset joutuivat torjumaan Neuvostoliiton laajaa hyökkäystä.

Aseet laskettiin 4.–5. syyskuuta 1944. Tulitauon oli virallisesti määrä alkaa 4. syyskuuta, mutta neuvostoliittolaiset joukot lopettivat ampumisen paikoin vasta seuraavana päivänä. Siksi aseiden vaikenemiselle esiintyy kaksi peräkkäistä päivämäärää. Virallisen tulitauon alkaminen ja ammunnan loppuminen kaikkialla eivät osuneet täysin yhteen.

Syyskuun tapahtumissa on tärkeää erottaa tulitauko ja välirauhansopimus. Taistelujen päättyminen syyskuun alussa ei vielä ollut sama tapahtuma kuin Moskovan välirauhan allekirjoittaminen 19. syyskuuta. Jatkosodan ajaksi merkitään 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944, vaikka aseet olivat vaienneet jo ennen viimeistä päivämäärää.

Sodan päättymistä ei siis kuvaa vain yksi syyskuinen päivä. Tulitauon virallinen alku, ammunnan loppuminen ja välirauhan allekirjoittaminen muodostavat tapahtumaketjun, jonka eri kohdat on hyvä pitää erillään.

Mitä Moskovan välirauhassa sovittiin ja miksi Lapin sota alkoi?

Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19. syyskuuta 1944. Sen ehtoihin kuului saksalaisten joukkojen pakottaminen pois Suomesta. Ehto muutti Suomen ja Saksan sotilaallisen suhteen: aiemmin samalla puolella sotineiden maiden joukot joutuivat vastakkain.

Saksalaisjoukkojen poistamiseen liittynyt Lapin sota alkoi 15. syyskuuta 1944. Se alkoi siis jo ennen Moskovan välirauhan allekirjoittamista. Jatkosodan päättyminen ja Lapin sodan alkaminen sijoittuvat osittain päällekkäin, eikä Suomen sota-aika loppunut Neuvostoliiton kanssa saavutettuun tulitaukoon. Neuvostoliiton viimeinen suurhyökkäys Suomea vastaan käytiin vielä saman kesän aikana, kun Ilomantsin taistelussa 1944 suomalaiset motittivat hyökänneet joukot ja ottivat voiton.

Moskovan välirauha vahvistettiin vuonna 1947 Pariisin rauhassa. Sodan päättymisen aikajänne ulottuu siten syyskuun 1944 taistelujen lakkaamisesta myöhempään rauhan vahvistamiseen.

Jatkosodan loppuvaihetta jäsentävät kolme erillistä asiaa: aseiden vaikeneminen Neuvostoliiton vastaisella rintamalla, Moskovassa allekirjoitettu välirauha sekä velvoite poistaa saksalaisjoukot Suomesta. Niistä viimeinen johti uuteen sotaan entistä aseveljeä vastaan. Vuonna 1944 Suomen itärajalla tehostettiin linnoitustöitä Salpalinjassa, Virolahdelta Savukoskelle ulottuvassa puolustuslinjassa. Moskova näkyi jo aiemmin Suomen historiassa, sillä Moskovan rauhansopimus, joka päätti talvisodan 12. maaliskuuta 1940, astui voimaan seuraavana päivänä neuvostojoukkojen lähestyessä Viipuria ja käynnisti Suomessa välirauhaksi kutsutun ajanjakson.