Verlan puuhiomo ja pahvitehdas Kouvolassa

Missä Verlan puuhiomo ja pahvitehdas sijaitsee?

Verla sijaitsee noin 30 kilometriä Kouvolan keskustasta pohjoiseen ja 11 kilometriä Jaalan kirkonkylältä itään. Kerron seudun taustoista lisää sivulla Kouvola.

Itse tehdas ja suurin osa alueen merkittävistä rakennuksista sijaitsee entisen Jaalan kunnan puolella. Osa alueesta on entisen Valkealan kunnan puolella.

Raja kulkee Verlankoskessa, Vähä-Kamposen ja Uitelmuksen järvet yhdistävässä koskessa. Reitti kuuluu Mäntyharjun vesistöreittiin, joka virtaa Etelä-Savosta Vuohijärven kautta Kymijokeen.

Maailmanperintökohteeseen ja sen suojavyöhykkeeseen kuuluu tehdasalueen lisäksi muun muassa työntekijöiden asuntoja. Museon omistaa UPM-Kymmene Oyj, joka vastaa myös sen ylläpidosta.

Tehdasmuseo on avoinna toukokuun alusta syyskuun puoliväliin. Alueella käy vuosittain noin 50 000 ihmistä. Laajemmalla alueella voi vierailla ympäri vuoden. Kuten Sammallahdenmäki, myös Verla kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Milloin Verlan ensimmäinen puuhiomo perustettiin ja paloi?

Hugo Neuman perusti Verlankosken partaalle puuhiomon vuonna 1872. Hiomo oli pieni ja työllisti vain noin 10–12 henkeä.

Ongelmana oli pahvin kuljettaminen. Tieyhteydet olivat kehnot etenkin rospuuttoaikaan. Pahvipaaleja kerrotaan yritetyn kuljettaa rautatien varteen jopa veneitse, mutta pääosin rahtauksesta huolehtivat lähikylien talonpojat.

Neumanin hiomo paloi jo vuonna 1874. Omistajilla ei ollut varaa rakennuttaa sitä uudelleen.

Toinen hiomo rakennettiin Verlaan vuonna 1882. Sen yhteyteen nousi myös pahvitehdas. Yrittäjinä olivat itävaltalainen paperimestari Gottlieb Kreidl, saksalainen paperimestari Luis Hänel ja viipurilainen liikemies Wilhelm Dippell.

Miksi Verlan tehdasrakennukset muurattiin tiilestä?

Tehdasrakennukset olivat alun perin puuta. Kun hiomo tuhoutui tulipalossa vuonna 1892, se päätettiin muurata tiilestä.

Tiilinen kuivaamo valmistui vuonna 1893. Sen jälkeen myös hiomo ja muu tehdas muurattiin tiilestä. Ratkaisu oli arvokkaampi ja huomattavasti paloturvallisempi.

Rakennukset suunnitteli viipurilainen arkkitehti Eduard Dippell. Hän oli Wilhelm Dippellin veli. Ajan rakennustapaa voi vertailla myös kohteeseen Hvitträsk.

Verlaan oli tilattu kaksi Karhulan konepajan valmistamaa kylmähiomakonetta vuonna 1903. Uudet omistajat uusivat myöhemmin koneistoa jonkin verran, mutta perustyömenetelmät säilyivät melko muuttumattomina.

Kuka omisti Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan fuusioiden kautta?

Kissakoski Oy osti Werlan Puuhiomo ja Pahvitehdas -yhtiön vuonna 1920. Kauppa tehtiin Kissakosken paperitehtaan tulipalosta saaduilla vakuutusrahoilla.

Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1922, Kymin Osakeyhtiö osti Kissakoski Oy:n ja Verlan sen mukana. Kymin Osakeyhtiö tunnetaan nykyisin nimellä UPM-Kymmene.

Yrityskaupan motiiveina olivat Verlan suuret metsäomistukset, puuhiokkeen hankinta sekä kilpailun vähentäminen Pohjois-Kymenlaaksossa.

1960-luvulle tultaessa Verla lienee ollut Suomen vanhanaikaisin puunjalostustehdas. Sitä tituleerattiin jo tuolloin museotehtaaksi.

Päätös lakkauttamisesta tehtiin vuonna 1952. Tehdas oli alkanut vanhentua teknisesti ja jäädä pieneksi kooltaan jo 1930-luvulla. Vähitellen menekkivaikeudet, ajoittainen energiapula ja nousevat henkilöstökulut johtivat lakkauttamispäätökseen.

Toimintaa supistettiin vähitellen. Kolmesta vuorosta siirryttiin ensin kahteen ja lopulta yhteen vuoroon. Tehdas lakkautettiin vuonna 1964. Laitteet ja rakennukset jätettiin koskemattomiksi.

Miten Verlan puuhiomosta tuli museo ja maailmanperintökohde?

Lakkauttamisprosessi kesti miltei 12 vuotta. Nuorimmat ja vähiten aikaa tehtaalla työskennelleet irtisanottiin. Suurin osa pyrittiin sijoittamaan yhtiön muille tehtaille, ja monet jäivät eläkkeelle prosessin edetessä.

Lakkauttamisen jälkeen Verlasta kulki vielä pitkään niin sanottu työläisbussi Kuusankosken tehtaille aamuin ja illoin. Joitakin vanhimmista työntekijöistä palkattiin pitämään huolta tehdasalueesta.

Verlan tehdas avattiin museona vuonna 1972. Museon isänä pidetään Veikko Talvea. Hän tallensi tehtaan toimintaa valokuvaamalla ja haastattelemalla työntekijöitä. Vuoden 1966 lopulla hän ehdotti johdolle tehtaan kunnostamista tehdasmuseoksi.

Hanketta auttoi henkilökunnan lomakylän perustaminen Verlaan vuonna 1967. Lopullinen päätös museoimisesta syntyi vuonna 1969. Avaaminen vuonna 1972 osui yhteen Kymiyhtiön 100-vuotisjuhlien kanssa. Samaan aikaan ensimmäisen puuhiomon perustamisesta oli kulunut 100 vuotta.

Vuonna 1991 Kymmene Oy teki aloitteen museoalueen virallisesta suojelusta. Se oli merkittävä askel kohti hyväksymistä UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Toisena isänä voidaan pitää tuolloista intendenttiä Eero Niinikoskea.

Alueella sijaitsee myös vuonna 1919 valmistunut seuratalo. Se remontoitiin vuosina 2009–2011 paikallisten yhdistysten käyttöön. Verlankoskessa toimii edelleen 1950-luvulla rakennettu vesivoimalaitos, jota on laajennettu 1990-luvulta toisella voimalaitoksella. Molemmat kuuluvat nykyisin KSS Energialle. Valkealan puoleisella rannalla toimii myös Vähä-Selänpään kylän mylly.

Miten pahvia tehtiin Verlassa?

Verlan pahvi valmistettiin mekaanisesti tehdystä puuhiokkeesta. Valmistusaineet olivat kuusipuu ja vesi.

Vaalean värin varmistamiseksi pölkyistä kuorittiin huolella kuori ja tumma pintakerros pois. Hiomakoneessa mäntä painoi puita hiomakiveä vasten ja joukkoon laskettiin kylmää vettä.

Vesi ja puuhioke muodostivat löysän hiokemassan. Hioke kulkeutui konesaliin, jossa se koottiin pahviksi silinterikokoojakoneella. Osa hiokkeesta meni oman tehtaan pahvin raaka-aineeksi, ja sitä myytiin myös muualle raaka-aineeksi.

Kuivatusta varten oli erillinen kuivaamo, jossa oli kaksi osastoa. Lämmitettävän kuivaamon lisäksi käytettiin kesäkuivaamoa. Se oli harvaan avosuomuun laudoitettu rakennus, jossa arkit kuivuivat ilman lämmittämistä.

Lämmitettävän kuivaamon lämmittämiseen käytettiin puuta ja kuorimajätettä. Palamiskaasut ohjattiin eltarista eli lämmittämöstä putkia pitkin savupiippuun. Alakerrassa kulkevat putket kuumensivat kuivaamon noin 70-asteiseksi, kunnes arkit olivat kuivia.

Osa arkeista kiillotettiin. Työhön käytettiin ensin vain painetta eli kylmiä valsseja. Pian hankittiin höyryllä kuumennettavat kiillotuskalanterit.

Kiillottamisen jälkeen arkit lajiteltiin. Eri vahvuiset arkit menivät työvaiheiden aikana sekaisin, ja siksi ne punnittiin ja lajiteltiin yksitellen painon mukaan ennen pakkaamista. Päätuotetta kutsuttiin käsipahviksi, koska useissa työvaiheissa siihen koskettiin käsin.