Emuu – kasvien ja eläinten kantavanhempi

Mitä emuu tarkoittaa?

Emuut ovat itäsuomalaisia ja karjalaisia myyttisiä olentoja. Ne ovat jonkin kasvi- tai eläinlajin kantavanhempia. Emuu on synnyttänyt tai luonut lajin, ja se kantaa vastuun lajin toiminnasta ja huolenpidosta. Sana emuu on muunnos vanhasta äitiä tarkoittavasta sanasta emo.

Tutkijat aina Christfried Gananderista lähtien ovat käyttäneet näistä olennoista sanaa emuu. Sana esiintyy myös taltioiduissa loitsuissa. Olentoja nimitettiin kuitenkin muillakin emo-sanan muunnoksilla ja muilla äitiä tai vanhempaa merkitsevillä sanoilla. Monet kantavanhemmat tunnettiin nimeltä, tosin nimitykset vaihtelivat eri perinteissä.

Kansanuskon piirissä emuu kuuluu samaan taruolentojen joukkoon, jota olen blogissa käsitellyt myös sivulla Suomalaiset taruolennot. Nimityksen taustalla on vanhemmuus: kantavanhempi ei ole vain lajin alku, vaan myös sen jälkeläisistä huolta pitävä hahmo.

Miten emuuta loitsittiin metsästyksessä?

Metsästäjät pyysivät usein loitsuin eläinlajien kantavanhemmilta metsästysonnea. Ajateltiin, että kantavanhempi päättää, kenelle se antaa jälkeläisiään saaliiksi. Tämä teki emuusta osan pyynnin käytäntöä: saaliin saaminen ei ollut vain metsästäjän taitoa, vaan myös suhdetta lajin vanhempaan.

Sama ajatus ulottui pahoihin olentoihin ja asioihin. Myös monilla pahoilla olennoilla tai asioilla oli kantavanhempi. Pahaa olentoa voitiin yrittää karkottaa vanhempansa luo tai uhata, että jos olento ei tottele, sen käytöksestä kerrotaan vanhemmalle. Kantavanhempaa saatettiin myös käskeä panemaan lapsensa kuriin.

Perimätiedossa metsän väki ja riista liittyvät myös Tapioon, sillä Tyytikki mainitaan oravien emuuna ja samalla Tapion ja hänen puolisonsa Mielikin tyttärenä. Tässä kohdassa emuu-ajattelu kohtaa metsän hahmoja, joita loitsuissa lähestyttiin pyynnin yhteydessä.

Mitä emuita tunnetaan nimeltä?

Joitakin kasvien ja eläinten kantavanhempia tiedetään nimeltä. Hillervo on saukkojen emuu, ja Juoletar on myös saukkojen emuu; Juoletar on femiinisestä -tar-päätteestä huolimatta miespuolinen, ja juolua tarkoittaa joenhaaraa. Hongatar eli Hongotar on karhujen emuu ja honkien suojelija, ärtyisä ja rujo, ja asuu Romentolassa. Höyheneukko on riistalintujen emuu, Tapiotar lintujen emuu.

Juonetar on peurojen emuu; juoni tarkoittaa peurajonoa. Kati on puiden emuu, metsän kaunis ja nuori jumalatar, joka synnyttää puita. Kytöläinen on matojen emuu, ja Kytöläisen kyynelistä syntyivät myös pajut. Käreitär on kettujen emuu, Käres käärmeitten emuu, Käärämöinen sisiliskojen emuu ja Lemmes leppien emuu.

Laus on porojen ja hirvien emuu. Lovetar, Louhiatar eli Loveatar on susien emuu, Pohjan akka, joka synnytti myös muita petoja sekä kolotuksia. Äimätär on myös susien emuu. Lukutar on mustaketun emuu; nimi on mahdollisesti sanasta lukka, joka on tarkoittanut hiekkapenkkaa, törmää tai louhikkoa, kaikkia paikkoja, joihin ketuilla on tapana kaivaa pesäkolo.

Mammotar on matojen emuu ja käärmeitten synnyttäjä. Nokeinen eli Nokeainen on mahdollisesti soopelin emuu, todennäköisemmin näädän tai majavan. Tuheroinen on vesikkojen emuu ja auttoi myös ahmojen ja saukkojen pyynnissä. Tyytikki on oravien emuu. Ulappala on koirien emuu.

Näiden nimien rinnalla voi mainita saman aihepiirin sivun Kinahmi, vaikka emuun oma sisältö on tässä nimenomaan kantavanhemmuudessa: kullakin lajilla on vanhempi, joka on synnyttänyt sen ja jonka huostassa laji toimii.

Onko elottomillakin kohteilla emuu?

Kantavanhemmuus ei rajoittunut kasveihin ja eläimiin. Kyllikki kerrotaan kivien emuuksi loitsuissa, joilla kiven aiheuttamia vammoja hoidetaan. Paiseitten emuuta sanotaan ruskeaksi ja rupiseksi neidoksi.

Näissäkin kohdissa perimätieto esittää vanhemman, johon loitsu voi kohdistua. Kiven aiheuttama vamma ja paise saavat oman hahmonsa, ja hahmoa lähestytään samalla tavoin kuin eläinlajin kantavanhempaa. Sama aihepiiri tulee lähelle myös sivua Jumi, mutta emuun kohdalla olennaista on nimenomaan synnyttäjä, huoltaja ja kurinpitäjä.

Kun nimityksiä lukee rinnakkain, huomio kiinnittyy siihen, miten monenlaisille asioille annettiin vanhempi: saukolle, karhulle, riistalinnulle, peuralle, puulle, madolle, kettulle, käärmeelle, sisiliskolle, lepälle, porolle, hirvelle, sudelle, mustaketulle, soopelille, näädälle, majavalle, vesikolle, oravalle, koiralle, kivelle ja paiseelle. Kansanuskon mukaan lajin tai asian käytös voitiin palauttaa sen vanhemmalle, ja vanhempaa voitiin pyytää, käskeä tai uhata.