Klaus Fleming – sotapäällikkö ja Suomen käskynhaltija

Mistä Klaus Fleming oli kotoisin ja millaisesta suvusta hän oli?

Klaus Eerikinpoika Fleming syntyi luultavasti vuonna 1535 Kuitian kartanossa Paraisilla. Hän kuului Fleming-sukuun, joka oli Suomen varakkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia aatelissukuja. Isä Erik Fleming oli valtaneuvos, amiraali ja Etelä-Suomen laamanni sekä kuningas Kustaa Vaasan tärkeimpiä liittolaisia Suomessa. Äiti Hebbla Siggentytär Sparre oli merkittävästä ruotsalaisesta aatelissuvusta. Isä kuoli jo vuonna 1548.

Fleming ei saanut korkeampaa sivistystä, vaan suuntautui sotilasuralle. Kustaa Vaasa vaikuttui hänen hiihtotaidostaan ja määräsi helmikuussa 1556 vain noin 20-vuotiaan Flemingin johtamaan 300 savolaisesta talonpojasta muodostettua hiihtopartiota suuressa Venäjän sodassa. Tästä alkoi ura, joka perustui uskollisuuteen kulloistakin Ruotsin kuningasta kohtaan.

Hän oli jo elinaikanaan lukuisten tarinoiden aiheena ollut hahmo. Hänen on sanottu pärjänneen valtataistelussa olemalla peräänantamaton, häikäilemätön, itsepäinen ja leppymätön. Hänet tunnettiin karuista tavoistaan, törkeistä puheistaan ja rahvaanomaisesta käytöksestään, johon liittyi ylhäisön tapakulttuurin halveksunta. Siksi hän sai paljon pilkkanimiä kansan suussa ja säätyveljiensä keskuudessa. Sotilaidensa parissa hän oli kuitenkin hyvin suosittu ja kantoi poikkeuksellisesti huolta heidän hyvinvoinnistaan.

Sotaisuutensa vuoksi Fleming oli huonoissa väleissä useimpien Suomen ylhäisaateliin kuuluvien sukujen kanssa. Hän rikkoi välinsä varsinkin Hornien mahtisukuun, eikä ollut hyvissä väleissä myöskään oman sukunsa toisen päähaaran eli niin sanottujen Louhisaaren Flemingien kanssa. Uransa loppuaikoina hän turvautui pitkälti uuden nousukasaatelin ja knaappien tukeen. Flemingin mainitaan usein kärsineen jostain sairaudesta, jota ei kuitenkaan tunneta.

Miten Klaus Fleming toimi Eerik XIV:n palveluksessa ja merisotilaana?

Fleming osallistui säätyvaltiopäiville Tukholmassa 1560 ja Arbogassa 1561. Hänet lyötiin ritariksi Eerik XIV:n kruunajaisten yhteydessä 29. kesäkuuta 1561. Samana syksynä hänet nimitettiin Viroon Padisen luostarin voudiksi, ja hän osallistui käynnissä olleeseen Liivinmaan sotaan. Hän valvoi joukkojen kuljetusta Suomesta Tallinnaan. Keväällä 1562 hän oli hetken vasta vallatun Pärnun käskynhaltijana ja vuonna 1563 Paidelinnan päällikkönä.

Maaliskuussa 1562 Fleming sai nimityksen Etelä-Suomen laamanniksi. Seuraavana vuonna hän osallistui Turun linnan piiritykseen kuningas Eerik XIV:n ja tämän veljen Juhana-herttuan välienselvittelyssä. Juhanan antauduttua Fleming saattoi vangitun Juhanan kuninkaan henkilökohtaisena luottomiehenä Turusta Gripsholmin linnaan.

Vuonna 1563 syttyi seitsenvuotinen sota Tanskaa ja Lyypekkiä vastaan. Fleming määrättiin aluksi järjestelemään aseiden kuljetusta Tanskan vastaiselle rajalle, sitten tykistön ylipäälliköksi Bohuslänin sotaretkelle ja toukokuussa 1564 aliamiraalina Elefanten-laivan päälliköksi amiraali Jacob Baggen komentamaan laivastoon. Merisota oli hänelle vieras aselaji, ja epäonnistumisia seurasi. Öölannin pohjoiskärjen luona 30.–31. toukokuuta käydyn tappiollisen meritaistelun jälkeen Fleming määräsi laivaston rippeet vetäytymään suojaan Tukholman saaristoon, kun Bagge oli jäänyt vangiksi. Hän sai itse amiraalin arvon, mutta menestys oli edelleen kehnoa ja miehistö kärsi sairauksista. Operaatioista onnistui lähinnä lyypekkiläisten kauppalaivojen kaappaus.

Tyytymätön kuningas korvasi Flemingin syyskuussa 1564 tämän serkulla Klaus Kristerinpoika Hornilla. Kun Horn saavutti uutena yliamiraalina vain kahdessa viikossa Pohjois-Itämeren meriherruuden, Fleming ja muut kykenemättömyydestä syytetyt meripäälliköt joutuivat joulukuussa 1565 kuninkaan lautakunnan eteen. Syyttäjänä toimi Yrjänä Pietarinpoika. Lautakunnan mielestä Fleming olisi ansainnut kuolemantuomion, mutta palauttamalla Narvasta tulleista kauppalaivoista takavarikoimansa turkislastit ja maksamalla huomattavat lunnaat hän sai heinäkuussa 1566 kuninkaan armahtamaan itsensä. Luottamus Eerik XIV:n ja Flemingin välillä oli kuitenkin mennyttä.

Miten Klaus Flemingistä tuli Juhana III:n luottomies?

Fleming jäi pois toukokuun 1567 Uppsalan valtiopäiviltä, joilla kuningas tuomitsi useita merkittäviä henkilöitä ja suoritti niin sanotut Sture-murhat. Myöhemmin Eerik XIV:n väitettiin suunnitelleen tässä yhteydessä myös Flemingistä eroon hankkiutumista. Kun Juhana ja Kaarle-herttua ryhtyivät vuonna 1568 avoimeen kapinaan, Fleming pysyi aluksi uskollisena kuninkaalle. Hän siirtyi vasta yhtenä viimeisistä ylhäisaateliin kuuluneista herttuoiden puolelle.

Eerik oli lähettänyt hänet syyskuussa pienen laivaston johdossa Mälarenille kapinallisia herttuoita vastaan, mutta hän liittyikin näihin. Tarjoamalla sotalaivansa kapinallisten käyttöön Fleming vaikutti merkittävästi kuninkaan kukistumiseen ja varmisti itselleen uuden hallitsijan suosion. Vallan vaihduttua hänen ensimmäinen tehtävänsä oli ottaa Tukholmassa olleilta sotajoukoilta uskollisuudenvala Juhanalle.

Kuninkaaksi noussut Juhana III palkitsi Flemingin kruunajaisjuhlassa heinäkuussa 1569 antamalla hänelle valtaneuvoksen arvon ja korottamalla hänet vapaaherraksi sekä antamalla hänelle Viikin vapaaherrakunnan. Vapaaherrakuntaan kuului neljännes Siuntiosta ja Jokioisista, mihin myöhemmin lisättiin lisäalueita Siuntiosta ja Pikkalan kartano. Myös Suitian kartano kuului nyt hänen omistuksiinsa. Luultavasti vuonna 1571 Flemingistä tuli valtakunnan yliamiraali.

Hän sai aluksi tehtäväkseen toimia entisen kuningas Eerikin vanginvartijana Turun, Kastelholman ja Gripsholmin linnoissa, ja sai jopa valtuudet surmata vankinsa hätätilanteessa. Fleming pääsi vuonna 1572 eroon tästä epämiellyttävänä pitämästään tehtävästä, joskin valvoi vielä seuraavana kesänä Eerikin siirtoa Västeråsiin. Tanskaa vastaan käydyn sodan loppuvaiheessa hän johti vuonna 1570 Taalainmaalta Norjan Trøndelagiin tehdyn hävitysretken sekä eräitä kohtalaisen menestyksekkäitä laivasto-operaatioita Bornholmin lähellä.

Miten Klaus Fleming toimi Suomen käskynhaltijana ja kukisti nuijasodan?

Vuonna 1573 Fleming meni naimisiin Ebba Stenbockin kanssa. Ebba oli kuningas Kustaa Vaasan lesken Katariina Stenbockin sisko, mikä liitti Flemingin lähemmin kuningasperheeseen. Häät pidettiin 1. marraskuuta leskikuningattaren johdolla. Pitkänä vihana tunnetun uuden sodan sytyttyä Venäjää vastaan valtakunnan itärajalla Fleming nimitettiin lokakuussa 1574 Viipurin linnan päälliköksi, vaikka vietti Viipurissa pääosin vain lyhyitä ajanjaksoja. Heinäkuussa 1575 hän oli sukulaistensa Herman Flemingin ja Klaus Åkenpoika Totin kanssa Ruotsin edustajana Siestarjoen rauhanneuvotteluissa, joissa solmittiin venäläisten kanssa kaksi vuotta kestänyt aselepo.

Vaikka Fleming pyrki säilyttämään uskollisuutensa kuningasta kohtaan, hän kavalsi itselleen kruunulle kuuluvia tuloja jopa sen ajan tapojen näkökulmasta poikkeuksellisen julkeasti. Vuonna 1576 kuningas Juhana asetti Henrik Klaunpoika Hornin johtaman tutkijakunnan selvittämään Suomessa tapahtuneita veronkavalluksia. Tällöin paljastui, että Fleming oli perinyt itselleen 5 000 taalarin verran luvattomia maksuja, mikä oli kaikkein suurin yksittäinen kavallus. Häneltä otettiin tämän vuoksi pois Etelä-Suomen laamannin virka, joka annettiin Herman Flemingille. Seuraavan kolmentoista vuoden aikana Klaus Fleming joutui tyytymään vaatimattomampiin toimiin, oli sivussa vallan keskuksista ja jäi monien muiden aatelismiesten varjoon. Pääasiassa hän hoiti laivaston varustamiseen liittyviä toimia ja asui pitkään Tukholmassa.

Kun kuningas Juhanan poika ja kruununperijä Sigismund valittiin elokuussa 1587 Puolan kuninkaaksi, Ruotsin ylhäisaateli tuki hanketta, sillä se odotti valtansa lisääntyvän kun tuleva kuningas oleskelisi paljon Puolassa. Fleming sen sijaan ainoana valtaneuvoksista vastusti Sigismundin lähettämistä Puolaan. Hän joutui kuitenkin yliamiraalina saattamaan tämän uuteen valtakuntaansa. Myöhemmin Juhana III ja Sigismund antoivat Flemingille poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet. Niihin kuului käskynhaltijuuden ohella samanaikainen valtakunnan yliamiraalin ja valtakunnanmarskin arvo sekä ylipäällikkyys sodassa Venäjää vastaan.

Vuosina 1591–1597 Fleming toimi Suomen ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä Suomen sotilasdiktaattori. Puolasta käsin hallinneen kuningas Sigismundin ja valtionhoitajaksi Tukholmassa julistautuneen Kaarle-herttuan välisessä valtataistelussa Fleming pysyi Sigismundin tukijana. Tällöin hänen käskyvallassaan ollut Suomi irtautui hetkeksi Ruotsin keskushallinnon alaisuudesta. Hieman ennen kuolemaansa hän myös kukisti nuijasotana tunnetun talonpoikien kansannousun. Sen keskeisenä aiheuttajana oli hänen sotilaidensa linnaleirimajoituksen aiheuttama taloudellinen rasitus talonpojille. Tarinan mukaan valtataistelun aikana hän leikkautti kielen poikki nuorukaiselta, joka oli uhannut kannella hänen toiminnastaan herttualle. Fleming kuoli 13. huhtikuuta 1597 Pohjassa. Hänen puolisonsa Ebba Stenbock oli merkittävä vaikuttaja erityisesti miehensä kuoleman jälkeen.