Petäjäveden vanha kirkko – puinen ristikirkko Petäjävedellä

Miksi Petäjäveden vanha kirkko rakennettiin omaksi kappelikirkoksi?

Petäjäveden kirkko rakennettiin Jämsän seurakuntaan kuuluneen Petäjäveden rukoushuonekunnan kappelikirkoksi. Petäjävetiset olivat saaneet kruunulta jo vuonna 1728 luvan rakentaa omalla kustannuksellaan hautausmaan ja pienen kyläkirkon, koska matka Jämsään oli pitkä.

Rakentaminen viivästyi kuitenkin kymmeniä vuosia. Kirkko sijoitettiin pienelle niemelle Jämsänveden ja Petäjäveden välisen salmen länsirannalle. Paikka on vanhalle maaseutukirkolle tyypillinen.

Se valittiin siten, että seurakuntalaiset pääsivät paikalle helposti veneellä tai talvisin jään yli. Samaan kirkkojen aihepiiriin liittyvät myös kirjoitukseni Lohjan Pyhän Laurin kirkosta ja Pyhän Ristin kirkosta Raumalla.

Kuka suunnitteli Petäjäveden vanhan kirkon ristikirkon?

Kirkon suunnitteli ja rakensi vesankalainen talonpoikainen kirkonrakentaja Jaakko Klemetinpoika Leppänen. Kirkosta tehtiin muodoltaan symmetrinen ristikirkko. Ristin molempien varsien pituus oli noin 17 metriä ja leveys noin 7 metriä.

Rakennustekniikka oli tavanomainen. Seinät rakennettiin hirsisalvoksena, sisäkatto holvimaisena lautarakenteena ja ulkokatto päällystettiin paanuilla.

Vuonna 1821 kirkon ikkunoita suurennettiin ja sakaristo siirrettiin pohjoisesta ristisakarasta itäisen sakaran jatkoksi. Samana vuonna Jaakko Klemetinpojan pojanpoika Erkki Leppänen rakensi kellotornin. Kellotorni yhdistettiin kirkon länsipäätyyn lyhyellä käytävällä.

Mistä Petäjäveden vanhan kirkon pohja ja katto tulevat?

Kirkon ristinmuotoinen pohjakaava tuli Pohjoismaissa käyttöön 1600-luvun lopulla ja yleistyi maaseutukirkoissa 1700-luvulla. Sen lähtökohtana on renessanssin keskeiskirkko.

Kirkon korkea ja jyrkkälappeinen aumakatto liittyy vanhempaan goottilaiseen kirkkoarkkitehtuuriin. Korkean ulkokaton alla on tilaa sisäkaton lautarakenteisille holveille ja niiden keskellä olevalle kahdeksankulmaiselle kupolille.

Sisäkaton pinnoilla lautojen päät on peitettu rimoilla, jotka muistuttavat muurattujen ruodeholvien ruoteita. Näissä rimoissa ja muissa kattorakenteissa on punamullalla tehtyjä koristemaalauksia. Muuten kirkko on sisätiloiltaan maalaamaton.

Petäjäveden vanhassa kirkossa yhdistyy renessanssin ajatus keskeiskirkosta vanhempiin goottilaisiin muotoihin toteutettuna kansanomaisen puurakentamisen menetelmin. Sisätilaa luonnehtivat käsin veistetyt hirsiseinät sekä lattialankkujen ja penkkien hieman epäsäännöllinen asettelu.

Miten Petäjäveden vanha kirkko päätyi Unescon maailmanperintöluetteloon?

Kirkko jäi käytöstä vuonna 1879, kun seurakunnan uusi kirkko valmistui. Sen jälkeen kirkko oli hoitamattomana useita kymmeniä vuosia. Vain kirkon ympärillä oleva hautausmaa ja kellotorni olivat alkuperäisessä käytössään.

Kirkon arkkitehtoniseen ja historialliseen arvoon kiinnitti ensimmäisenä huomiota itävaltalainen taidehistorioitsija Josef Strzygowski 1920-luvulla. Vuodesta 1929 lähtien kirkkoa on kunnostettu useita kertoja.

Petäjäveden vanha kirkko hyväksyttiin vuonna 1994 Unescon maailmanperintökohteeksi tyypillisenä itäisen Skandinavian puuarkkitehtuuritradition edustajana. Se eroaa rakentamisessa käytetyn hirsisalvostekniikan vuoksi Länsi-Skandinavian vanhimmista puukirkoista, joita maailmanperintöluettelossa edustaa Norjan Urnesin sauvakirkko.

Toisaalta se eroaa myös Pohjois-Venäjän hirsirakenteisista puukirkoista, jotka edustavat venäläistä ja ortodoksista traditiota ja joita maailmanperintöluettelossa edustavat Kižin kirkkorakennukset. Myös kivisiä keskiaikaisia pyhätöitä on Suomen alueella hylätty vuosisatojen aikana, kuten Ahvenanmaalla sijaitseva Pyhälle Olaville omistettu Lemböten kappeli, jonka merenkulkijakappeli hylättiin jo 1500-luvulla. Nykyään vanha kirkko on suosittu vihkikirkko, ja kesäsunnuntaisin siellä pidetään jumalanpalveluksia.