Suomen sisällissota 1918 – syyt, osapuolet ja seuraukset

Miksi Suomen sisällissota syttyi?

Sisällissodan taustalla olivat yhteiskunnan pitkäaikaiset ristiriidat ja ensimmäisen maailmansodan synnyttämä kriisi. Suomen suuriruhtinaskunta teollistui 1800-luvulla, väestö kasvoi ja taloudellinen sekä poliittinen toiminta vapautui. Samalla vanhan sääty-yhteiskunnan rakenteet muuttuivat. Talonpojat ja porvaristo vahvistuivat, ja maa- sekä teollisuustyöväestön määrä kasvoi.

Työväestön elintaso nousi, mutta yläluokan elintaso kohosi enemmän. Taloudelliset ja sosiaaliset erot säilyivät. Työväenliike syntyi kansan- ja herätysliikkeiden pohjalta 1800-luvun lopulla, ja vuoden 1905 suurlakko edisti sen läpimurtoa. Vuoden 1906 eduskuntauudistus ei kuitenkaan poistanut yhteiskunnallisia jännitteitä.

Venäjän keisari ja suomalaisten keskinäiset ristiriidat estivät eduskunnan täysipainoisen toiminnan vuosina 1907–1916. Uudistukset etenivät hitaasti, mikä jyrkensi työväestön asenteita. Samalla sortovuodet vahvistivat pyrkimyksiä irrottaa Suomi Venäjästä. Rauhanomaisen vastarinnan rinnalle syntyi aseellista toimintaa kannattanut aktivismi.

Ratkaiseva murros tuli maailmansodasta. Venäjän sisäinen epävakaus syveni, ja elintarvikkeiden toimitukset Suomeen vaikeutuivat. Vuosien 1915–1917 ruokapula oli yksi tärkeimmistä sotaan johtaneista tekijöistä. Nälkä, työttömyys ja poliittinen epävarmuus kärjistivät jo olemassa olleita ristiriitoja.

Miten vuosi 1917 vaikutti Suomen sisällissodan puhkeamiseen?

Keisari Nikolai II luopui vallasta 15. maaliskuuta 1917. Venäjällä valtaan nousi väliaikainen hallitus. Sen maaliskuun manifesti päätti Suomessa toisen venäläistämiskauden, ja eduskunta sai ensimmäistä kertaa sille vuoden 1906 uudistuksessa tarkoitetun valta-aseman.

Tokoin senaatti nimitettiin 26. maaliskuuta. Siihen kuului kuusi sosialistia ja kuusi ei-sosialistia. Ohjelmaan sisältyi demokratian laajentaminen, kunnallisten olojen ja työolojen kehittäminen sekä muun muassa oppivelvollisuus- ja uskonnonvapauslain säätäminen. Aluksi muutokseen liittyi suuria odotuksia sekä työväenliikkeessä että porvarillisissa ryhmissä.

Odotukset eivät muuttuneet yhteiseksi suunnaksi. Elintarvike- ja työttömyyskriisi, työaikakysymykset sekä kunnallisen äänioikeuden rajoitukset synnyttivät lakkoja ja levottomuuksia. Maaliskuusta lähtien maasta puuttui eri valtaryhmien yhteisesti hyväksymä järjestyksenpitovoima. Yhteiskunnan ylemmät kerrokset perustivat järjestyskuntia ja työväestö järjestyskaarteja.

Kaartien aseistautuminen ja radikalisoituminen kiihtyivät erityisesti marraskuun suurlakon aikana. Talvella päätösvaltaa siirtyi molemmissa leireissä maltillisilta ryhmiltä aseistetuille joukoille. Suomen itsenäistyminen 6. joulukuuta 1917 tapahtui siis keskellä sisäistä valtakamppailua. Itsenäisyys oli lopulta yhteinen tavoite, mutta se ei ratkaissut kysymystä siitä, kenelle valta Suomessa kuuluisi.

Ketkä taistelivat Suomen sisällissodassa eri puolilla?

Sodassa vastakkain olivat Suomen senaatin ja Suomen kansanvaltuuskunnan johtamat joukot. Senaatin asevoimia kutsuttiin valkoisiksi. Kansanvaltuuskunnan joukkoina taisteli Suomen Punainen Kaarti eli punaiset. Kummankin osapuolen sotilaallinen vahvuus oli noin 80 000 sotilasta.

Punaiset hallitsivat Etelä-Suomea, valkoiset Keski- ja Pohjois-Suomea. Jakautuminen oli seurausta vuoden 1917 valtakriisistä: maahan oli syntynyt kaksi valtakeskusta, joilla kummallakin oli aseistettuja joukkoja. Tammikuun lopussa 1918 kriisi muuttui avoimeksi sodaksi.

Suomen tapahtumat liittyivät samalla suurvaltojen kamppailuun. Neuvosto-Venäjä tuki punaisia pääasiassa aseilla ja muulla sotamateriaalilla. Venäjän bolševikit olivat myös painostaneet suomalaista työväenliikettä vallankumoukseen. Venäjän vallankumoukset vaikuttivat Suomeen välittömästi, koska maa oli ollut osa Venäjän keisarikuntaa.

Saksa tuki valkoisia. Saksalaisyhteyksillä oli myös sotaa edeltävä tausta: jääkäriliike liittyi Saksan suunnitelmiin ja suomalaisten aktivistien pyrkimyksiin irrottaa maa Venäjästä. Saksa oli toisaalta tukenut bolševikkeja heikentääkseen Venäjän sotakykyä. Sen vaikutus Suomen kriisiin kulki siten useampaa tietä.

Miten Suomen sisällissota eteni Tampereelta Viipuriin?

Sisällissota alkoi 27. tammikuuta 1918. Helmikuussa punaiset aloittivat hyökkäysvaiheen, mutta se epäonnistui lähes täysin. Ratkaisevat taistelut käytiin maalis–huhtikuussa, jolloin valkoiset etenivät ja Saksan sotilaallinen osallistuminen muutti Etelä-Suomen tilannetta.

Tampereen taistelu alkoi 16. maaliskuuta ja päättyi 6. huhtikuuta C. G. E. Mannerheimin johtamien valkoisten voittoon. Se kuului sodan ratkaisutaisteluihin. Samaan aikaan etelässä alkoi saksalaisten sotilaallinen väliintulo.

Kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johtama Saksan Itämeren-divisioona nousi maihin Etelä-Suomessa 3. huhtikuuta. Joukkojen vahvuus oli noin 13 000 sotilasta. Saksalaiset valtasivat huhtikuun aikana Helsingin, Lahden ja muita eteläsuomalaisia kaupunkeja.

Helsingin menetyksen jälkeen punaisten poliittinen johto vetäytyi itään Viipuriin, joka oli Suomen toiseksi suurin kaupunki. Valkoiset valtasivat Viipurin huhtikuun lopussa. Saksan osallistuminen lyhensi sodan kestoa merkittävästi.

Sota päättyi 15. toukokuuta 1918 valkoisten voittoon. Taistelujen päättyminen ei kuitenkaan merkinnyt väkivallan ja kuolemien loppumista. Punaisten ja punaisiksi epäiltyjen vangitseminen sekä teloittaminen jatkui vielä viimeisten taistelijoiden antauduttua.

Kuinka monta kuoli Suomen sisällissodassa ja miten?

Sisällissodan uhrimäärä oli noin 38 000. Noin 75 prosenttia kuolleista oli punaisia. Pelkkä taistelujen kulku ei selitä menetyksiä, sillä suuri osa uhreista kuoli poliittisessa terrorissa tai vankileireillä. Varsinaisissa taistelutoimissa punaisia ja valkoisia kuoli lähes yhtä paljon.

Molemmat osapuolet syyllistyivät sodan aikana poliittiseen terroriin ja raakuuksiin. Punaisten käsissä kuoli teloitettuna 1 424 valkoista, ja neljä kuoli vankileirillä. Valkoisten käsissä kuoli teloitettuna 7 370 punaista ja vankileireillä 11 652.

Suurin osa punaisten vankileirikuolemista tapahtui sotatoimien jo päätyttyä. Leireillä kuoltiin nälkään ja tauteihin. Punaisten menetykset painottuivat siten sodanaikaisiin teloituksiin ja sodan jälkeisiin leirikuolemiin. Väkivallan seuraukset ulottuivat ajallisesti varsinaista sotaa pidemmälle.

Terrorin uhreihin kuului myös Venäjän kansalaisia. Sodan muut uhrit olivat lähinnä taisteluissa kaatuneita saksalaisia ja venäläisiä sotilaita. Kuolleiden kokonaismäärä sisältää siis useita erilaisia ryhmiä: taistelijoita, teloitettuja ja vankeudessa menehtyneitä. Eri kuolintapojen ja osapuolten erottaminen on olennaista sodan seurausten ymmärtämiseksi.

Mitä Suomelle tapahtui sisällissodan jälkeen?

Valkoisten voitto vahvisti Suomen itsenäisyyttä. Venäjä, Ranska, Ruotsi ja Saksa olivat tunnustaneet itsenäisyyden jo 4. tammikuuta 1918, ja pian niiden jälkeen tunnustuksen antoivat useat muut valtiot. Sisällissota käytiin siis maassa, jonka itsenäisyys oli jo saanut kansainvälisiä tunnustuksia mutta jonka sisäinen valta oli jakautunut.

Saksan sotilaallinen tuki vaikutti sodan ratkaisuun, mutta Saksan asema muuttui nopeasti. Keisarikunta romahti syksyllä 1918. Saksalaisjoukot poistuivat Suomesta joulukuussa, ja samalla luovuttiin hankkeesta muuttaa Suomi kuningaskunnaksi muiden Pohjoismaiden tapaan.

Suomen valtiomuodoksi tuli tasavaltainen demokratia Euroopan läntisten suurvaltojen myötävaikutuksella. Vuoden aikana maan valtiollinen tilanne oli siten muuttunut sekä sisäisen sodan että kansainvälisen kehityksen seurauksena.

Sodan yhteiskunnalliset vaikutukset eivät päättyneet valtiomuodon ratkaisemiseen. Sisällissodasta tuli Suomen historian ristiriitaisin tapahtuma, ja sen vaikutukset suomalaisiin sekä yhteiskuntaan olivat poikkeuksellisen pitkäkestoiset. Taistelujen, terrorin ja vankileirien menetykset olivat keskeinen osa tätä sodan jälkeistä todellisuutta.

Miksi sodalla on niin monta nimeä?

Sodasta käytetyt nimet kertovat siitä, miten eri ryhmät ovat tulkinneet vuoden 1918 tapahtumia. Nimityksiin sisältyy poliittisia ja yhteiskunnallisia painotuksia. Sama sota on tunnettu muun muassa vapaussotana, luokkasotana, punakapinana, kansalaissotana ja veljessotana.

Punaisten puolella vallankumous oli ensimmäisiä nimityksiä. Käytössä olivat myös luokkasota ja kapina. Vapaustaistelusta puhuttiin esimerkiksi punakaartilaisten kuolinilmoituksissa ja hautajaisissa. Kansalaissota-sanaa käytettiin sodan aikana yleisesti molemmin puolin rintamaa.

Valkoiset käyttivät nimityksiä punakapina ja kapina. Sodan loppuvaiheessa ja sen jälkeen voittajien puolella korostui vapaussota: sota nähtiin kansallisena taisteluna Venäjää ja sen tukemia punaisia vastaan. Nimi ei siten kuvaa vain tapahtumia, vaan myös nimeäjän näkökulmaa niihin.

Nykyisessä historiantutkimuksessa käytetään pääasiassa nimitystä sisällissota. Se kuvaa sodan luonnetta neutraalisti ja ottaa huomioon myös ulkovaltojen osallistumisen. Ajankohtaan perustuvat ilmaukset, kuten vuoden 1918 sota tai kevään 1918 tapahtumat, puolestaan välttävät sodan poliittisen tulkinnan nostamista suoraan nimeen.