Sortovuodet: kaksi sortokautta Suomen historiassa

Mitä sortovuodet eli sortokaudet tarkoittivat?

Sortovuodet eli sortokaudet jakautuvat kahteen ajanjaksoon. Ensimmäinen sortokausi kesti vuodet 1899–1905 ja toinen sortokausi vuodet 1908–1917. Molempia yhdisti Venäjän keisarikunnan pyrkimys venäläistää Suomea. Ensimmäisestä sortokaudesta käytettiin omana aikanaan nimeä routavuodet. Sortovuodet-nimi tuli käyttöön vasta jälkeenpäin.

Ensimmäinen sortokausi oli Suomessa käytetty nimitys ajasta, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään valtakuntaa. Venäläistämispolitiikka kohdistui vähemmistökansallisuuksiin, ja Suomessa se koski Suomen suuriruhtinaskuntaa. Kyse oli siis valtakunnan yhtenäistämisestä, ei vain yksittäisistä hallinnollisista muutoksista.

Sotilaallinen suunnittelu oli tullut uuteen vaiheeseen jo ennen varsinaisia sortokausia. Vuoden 1885 Pandjehin kriisi ja Serbian–Bulgarian sota aloittivat uuden vaiheen Venäjän Suomea koskevassa sotilaallisessa suunnittelussa. Pietarin sotilaspiirin upseerit tekivät vuonna 1886 Nikolai Bobrikovin johdolla tarkastusmatkan Karjalankannakselle. Raportissa vaadittiin selkeää ohjelmaa pääkaupunki Pietarin turvallisuuden parantamiseksi, ja sen sanottiin edellyttävän lujaa venäläistä valtaa Suomessa. Raportissa esiteltiin myös konkreettisia ehdotuksia.

Miten ensimmäinen sortokausi ja passiivinen vastarinta ilmenivät?

Keisari Aleksanteri III antoi vuonna 1890 postimanifestin, jota pidetään ensimmäisenä sortotoimenpiteenä. Leo Mechelin erosi vastalauseeksi Suomen senaatista. Varsinaisen ensimmäisen sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti. Suomessa sitä pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää.

Helmikuun manifestin johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta. Kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyi Kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Adressit ja vastarinta osoittavat, kuinka nopeasti manifesti sai aikaan järjestäytynyttä vastustusta.

Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, minkä seurauksena Kagaali järjesti kutsuntalakkoja. Kagaali oli ensimmäisellä sortokaudella perustettu vastarintajärjestö. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan. Niitä olivat vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset. Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja vuoden 1905 suurlakkoon.

Miten toinen sortokausi vaikutti Suomen lainsäädäntövaltaan?

Toinen sortokausi alkoi Pjotr Stolypinin tultua Venäjän pääministeriksi ja hänen toteuttaessaan vuonna 1908 Suomen asiain esittelyjärjestyksen. Sen jälkeen Suomea hallittiin enemmän Venäjän ministerineuvoston kautta. Aikaisemman käytännön mukaan suomalainen ministerivaltiosihteeri oli esitellyt Venäjän keisarille ne Suomea koskevat lakiasiat, jotka tulkittiin kuuluviksi yleisvaltakunnallisiin asioihin. Uuden esittelyjärjestyksen jälkeen tämä valta oli Venäjän ministerineuvostolla.

Vuonna 1910 annettiin laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä, joka käytännössä riisti Suomen senaatilta ja eduskunnalta lähes kaiken lainsäädäntövallan. Sen turvin säädettiin vuonna 1912 myös yhdenvertaisuuslaki. Se antoi Venäjän kansalaisille Suomessa samat oikeudet kuin Suomen alamaisilla oli, äänioikeutta lukuun ottamatta. Tämä mahdollisti venäläisten nimittämisen korkeisiin virkoihin Suomessa. Yhdenvertaisuuslaki antoi maassa asuville venäläisille oikeuden hakea virkoja ilman Suomen kansalaisuutta.

Ensimmäisen sortokauden aikana merkittävässä roolissa olleen myöntyväisyyssuuntauksen kannattajat menettivät toisen sortokauden kuluessa uskonsa myöntyväisyyden hyödyllisyyteen ja lähentyivät passiivisen vastarinnan kannattajia. Toisen sortokauden loppuvaiheissa Suomessa syntyi sotilaalliseen vastarintaan valmistautunut jääkäriliike. Sotilaallinen vastarinta liittyy samaan aihepiiriin kuin Mäntsälän kapina ja Talin–Ihantalan taistelu, kun Suomen historiassa tarkastellaan aseellista ja sotilaallista toimintaa.

Miten sortokaudet päättyivät?

Ensimmäinen maailmansota esti suureksi venäläistämisohjelmaksi nimetyn ohjelman toteuttamisen. Toinen sortokausi päättyi Pietarissa maaliskuussa 1917 tapahtuneeseen helmikuun vallankumoukseen. Sen jälkeen Venäjän uudet vallanpitäjät palauttivat Suomen autonomian vuotta 1899 edeltäneessä laajuudessaan.

Sortokausi päättyi Venäjän vallankumoukseen myös yleisemmin ilmaistuna. Koko jakson äärelle jää kaksi eri vaihetta: ensimmäinen, jolloin vastarinta järjestyi adresseiksi, kutsuntalakoiksi ja Kagaalin toiminnaksi, sekä toinen, jolloin esittelyjärjestys, yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö ja yhdenvertaisuuslaki muuttivat hallinnon asetelmia. Jälkimmäisen loppuvaiheessa syntyi jääkäriliike, ja autonomia palautettiin helmikuun vallankumouksen jälkeen.

Suomen historian muiden murrosvaiheiden rinnalla tämä jakso muistuttaa, miten hallinto, laki ja kansalaisten suhtautuminen kietoutuvat toisiinsa. Samasta aihepiiristä voi lukea myös Uskonpuhdistus Ruotsissa -sivulta, kun tarkastellaan valtakunnan ja uskonnollisen sekä hallinnollisen vallan muutoksia.