Suomen sota 1808–1809: syyt, hyökkäys ja Suomen uusi asema

Miksi Suomen sota syttyi?

Suomen sodan välitön syy liittyi Ranskan pyrkimykseen heikentää Britanniaa. Napoleon halusi sulkea Britannian mannermaan kaupankäynnin ulkopuolelle. Tätä kauppasaartoa kutsuttiin mannermaasulkemukseksi. Ruotsi ei halunnut liittyä siihen, sillä se piti kiinni suhteestaan Britanniaan.

Tilanne oli syntynyt Euroopan sotien seurauksena. Britannia oli aloittanut sodan Ranskaa vastaan toukokuussa 1803. Napoleonia vastaan muodostettuun liittokuntaan kuuluivat Britannian lisäksi Itävalta, Preussi, Ruotsi ja Venäjä. Ranska kukisti Preussin vuonna 1806, ja Venäjä kärsi tappiot Eylaun ja Friedlandin taisteluissa.

Venäjän armeijan voimavarojen heikkeneminen pakotti Aleksanteri I:n etsimään neuvotteluratkaisua. Hän ja Napoleon solmivat Tilsitin sopimuksen 7. heinäkuuta 1807 Niemen-jokeen ankkuroidulla lautalla. Sopimus päätti maiden välisen sodan mutta teki niistä samalla liittolaisia.

Venäjä sitoutui välittämään rauhaa Ranskan ja Britannian välille. Jos yritys epäonnistuisi, sen tuli katkaista diplomaattisuhteensa Lontooseen ja painostaa myös Ruotsi mukaan kauppasaartoon, tarvittaessa voimakeinoin. Suomen valtaaminen tuli näin osaksi Ranskan ja Venäjän välistä valtapolitiikkaa. Aluksi Venäjän tavoitteena ei kuitenkaan ollut Suomen pysyvä liittäminen keisarikuntaan, vaan Ruotsin pakottaminen muuttamaan politiikkaansa.

Miksi Ruotsi piti kiinni Britannian liittolaisuudesta?

Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf vastusti Napoleonia jyrkästi. Hän piti tätä vallananastajana eikä halunnut tukea tämän tavoitteita. Kun Ruotsi sai tietää Tilsitin sopimuksesta, se katkaisi Ranskan kanssa solmitun aselevon 1. elokuuta 1807. Ranska miehitti tämän jälkeen Ruotsille kuuluneen Pommerin, josta ruotsalaiset joukot ehdittiin evakuoida Skåneen.

Britannian hyökkäys Tanskaan vaikeutti Ruotsin asemaa lisää. Britit tulittivat Kööpenhaminaa syyskuussa 1807 estääkseen Tanskan laivaston päätymisen Ranskan käyttöön. Hyökkäyksen jälkeen Tanska haki kuitenkin suojaa Ranskalta. Ruotsia uhattiin nyt idästä, etelästä ja lännestä, sillä myös Norja kuului Tanskalle.

Aleksanteri I ehdotti Ruotsille liittoa, jonka nojalla Itämeri suljettaisiin Britannialta. Kustaa IV Aadolf kieltäytyi. Venäjä julisti marraskuun lopussa 1807 sodan Britannialle ja uudisti vaatimuksensa yhteisistä toimista. Ruotsi vastasi jälleen kielteisesti 21. tammikuuta 1808.

Britannia tuki Ruotsia rahallisesti. Vuotuisesta 1,2 miljoonan punnan apumaksusta sovittiin 21. helmikuuta 1808, samana päivänä kuin Venäjän hyökkäys alkoi. Liittolaisuus ei siis saanut Ruotsia taipumaan kauppasaartoon, vaikka sen sotilaallinen asema oli käynyt vaikeaksi.

Millainen Ruotsin puolustussuunnitelma oli Suomen sodassa?

Sodan uhasta saatiin Ruotsissa varoituksia jo ennen hyökkäystä. Pietarin-lähettiläs Curt von Stedingk raportoi 23. tammikuuta 1808, että sota oli lähes varmasti tulossa. Hän suositteli varautumaan siihen, vaikka Venäjä pyrki johtamaan häntä harhaan.

Suomen ylipäällikkö Wilhelm Mauritz Klingspor oli kutsuttu Ruotsiin johtamaan salaista sota-asiain valmistelukuntaa. Sen hyväksymän suunnitelman mukaan Suomessa olevan armeijan oli selvittävä aluksi omillaan. Venäläisten menestyessä joukkojen tuli vetäytyä linnoituksiin ja Pohjanmaalle odottamaan meren sulamista sekä vahvistuksia Ruotsista.

Puolustuksen tukikohtiin kuuluivat Svartholma ja Suomenlinna, jota sodan aikana kutsuttiin Viaporiksi. Linnoitukset kuuluivat siten suunnitelmaan, jossa koko Suomen aluetta ei pyritty pitämään heti sodan alusta lähtien.

Klingsporin sijaisena toiminut Carl Nathanael af Klercker valmistautui toisin. Hän aikoi puolustautua jo rajalta ja määräsi liikekannallepanon 1. helmikuuta 1808. Klingspor lähti paluumatkalle Suomeen Tornion kautta 6. helmikuuta ja otti ylipäällikkyyden 1. maaliskuuta. Tämän jälkeen noudatettiin valmistelukunnan päätöksiä: varsinaiseen vastarintaan ei ryhdytty, vaan armeija aloitti suunnitelman mukaisen perääntymisen Pohjanmaalle. Puolustuksen ratkaisut olivat siis osittain tehty jo ennen hyökkäystä.

Milloin Venäjän hyökkäys Suomeen alkoi?

Venäjä jätti Ruotsille uhkavaatimuksen 17. helmikuuta 1808. Se katsoi, ettei Ruotsia voinut pitää puolueettomana Venäjän ja Britannian välisessä sodassa. Ruotsi oli torjunut liittoehdotuksen ja vaatinut ranskalaisten joukkojen poistumista Itämeren rannikoilta. Lisäksi se halusi Saksan satamia avattaviksi Britannian-kaupalle.

Hyökkäys alkoi 21. helmikuuta noin 24 000 miehen voimin. Venäjän toiminnan taustalla vaikutti Napoleonin painostus: Ranska halusi sodan Britannian liittolaista vastaan alkavan mahdollisimman nopeasti. Venäjän johto oli puolestaan epäröinyt sotaa, koska sen arvioitiin hyödyttävän liikaa Ranskaa.

Tanskan liittyminen sotaan vaikeutti Ruotsin mahdollisuuksia lähettää apua Suomeen meren sulamisen jälkeen. Tanska joutui vahvan ranskalaisvaikutuksen vuoksi julistamaan sodan Ruotsille, vaikka se samalla vaaransi oman asemansa Britanniaan nähden. Maaliskuun 5. päivänä laadittu sodanjulistus saavutti Ruotsin hallituksen 14. maaliskuuta.

Venäläiset olivat tuolloin edenneet Etelä-Suomessa jo Hämeeseen. Seuraavana tavoitteena oli Turku. Suomen puolustusta koskevat ratkaisut kytkeytyivät näin myös Ruotsin muiden rajojen uhkiin: Suomeen tarvittavia voimavaroja ei voitu tarkastella erillään Tanskasta, Norjasta ja Ranskasta.

Miksi Venäjä päätti pitää Suomen?

Suomen pysyvä valtaaminen ei ollut Venäjän alkuperäinen tavoite. Jos Ruotsi olisi saatu mukaan Britannian vastaiseen kauppasaartoon, Suomen miehittäminen olisi voitu lopettaa. Päätös alueen tulevaisuudesta muuttui kuitenkin pian sodan alkamisen jälkeen, maaliskuun 1808 aikoihin.

Venäjän kannalta keskeinen kysymys oli Pietarin turvallisuus. Ruotsin itäraja oli kulkenut vuoden 1743 jälkeen Kymenlaaksossa, vaarallisen lähellä Venäjän pääkaupunkia. Suomen liittäminen keisarikuntaan antoi suojaa sekä Pietarille että Suomenlahden merenkululle.

Myös Viaporin merilinnoitus vaikutti ratkaisuun. Venäjä pelkäsi sen voivan toimia Britannian ja Ruotsin laivastojen hyökkäystukikohtana Pietaria tai Baltian rannikkoa vastaan. Suomen hallinta merkitsi siten muutakin kuin Ruotsin painostamista: se palveli Venäjän omia turvallisuustavoitteita.

Aleksanteri I pyrki vahvistamaan uuden hallitsijan hyväksyttävyyttä kohtelemalla siviiliväestöä hyvin sodan aikana ja harjoittamalla myöhemmin väestölle myönteistä politiikkaa. Sodan seurauksena Ruotsin itäiset läänit liitettiin Venäjään, ja niiden hallinto järjestettiin autonomian pohjalle. Näin muodostui Suomen suuriruhtinaskunta. Sodan lopputulos oli siis laajempi kuin sen alkuperäinen tavoite saada Ruotsi kauppasaartoon.

Millainen Ruotsin armeija oli Suomen sodassa?

Ruotsin armeijan ylläpito perustui ruotujärjestelmään. Kahden tai useamman ruotutilallisen oli ylläpidettävä yhtä sotilasta varusteineen, ja vastineeksi valtio myönsi verohelpotuksia. Järjestelmä oli kuitenkin vanhenemassa aikana, jolloin Euroopassa siirryttiin kohti asevelvollisuuteen perustuvia armeijoita. Ruotsissa kokeiltu nostoväki ei juuri täyttänyt odotuksia.

Maavoimat oli jaettu Läntiseen armeijaan, Eteläiseen armeijaan ja Suomen armeijaan. Sodan aikana muodostettiin myös Rannikkoarmeija puolustamaan Ruotsin rannikkoa venäläisiltä maihinnousuilta. Ahvenanmaalla toimi jonkin aikaa Eteläinen Suomen armeija, jonka oli tarkoitus nousta maihin Lounais-Suomessa kesällä 1808.

Maavoimien tukena olivat sotalaivasto ja saaristolaivasto. Sotalaivaston päätukikohta sijaitsi Karlskronassa. Saaristolaivasto jakautui viiteen eskaaderiin, joista suurin oli Viaporiin tukeutunut Suomen eskaaderi. Myös Tukholman eskaaderi oli tärkeä osa saaristolaivastoa.

Joukkojen kokoonpano vaihtui sodan aikana useasti. Suomen armeija koostui pääosin Suomessa rekrytoiduista sotilaista, mutta koko Ruotsin armeijassa palveli miehiä eri puolilta kuningaskuntaa. Armeija ei siis ollut kieleltään yhtenäinen. Upseeristo oli lähes kokonaan ruotsinkielinen, ja käskyt annettiin ruotsiksi, vaikka osa sotilaista osasi vain suomea.

Millainen sotilaan arki oli Suomen sodassa?

Kielierot aiheuttivat käytännön ongelmia joukkojen johtamisessa. Suomenkielisten sotilaiden vuoksi upseerien oli opeteltava suomea tai hankittava tulkki. Käskyjen välittäminen ei siten aina onnistunut pelkästään armeijan virallisella komentokielellä.

Sotilaiden ikäjakauma painottui noin 40-vuotiaisiin. Mukana oli myös nuorempia miehiä ja muutamia 60-vuotiaita. Ikäerot näkyivät esimerkiksi marssimisnopeudessa. Samassa joukossa liikkuvien sotilaiden edellytykset pysyä tahdissa eivät olleet samanlaiset.

Sotilaan univormuun kuuluivat asetakki, housut, liivi, kengät, sukat, paita ja kaulaliina. Lisäksi varustukseen kuului kapotti eli pitkä harmaa päällystakki. Aseistuksena käytettiin erilaisia musketteja, joiden kaliiperi oli sama, 20,04 millimetriä. Yhteinen kaliiperi mahdollisti samojen panosten käyttämisen eri musketeissa.

Musketti oli 1,5 metriä pitkä ja painoi viisi kiloa. Pistimen pituus oli 70 senttimetriä. Pitkää ja raskasta asetta oli hankala käsitellä metsäisessä maastossa. Suomen maaperällä taisteltiin vielä yli vuosisataa myöhemminkin, kun Ilomantsin taistelussa 1944 motitettiin Neuvostoliiton viimeisen suurhyökkäyksen divisioonat. Miehistöllä oli myös hukari, upseerimallia lyhyempi miekka. Tykistö käytti kolmi- ja kuusinaulaisia kanuunoita, joista Suomen armeijassa tavallisempia olivat kevyemmät kolminaulaiset. Sotajoukon toimintakykyyn vaikuttivat siten suunnitelmien ohella myös sotilaiden varusteet, kielitaito ja marssiminen.