Aarnihauta – aarteen kätkö suomalaisessa kansanperinteessä

Missä aarnihauta saattoi sijaita?

Aarnihaudat ovat suomalaisessa kansanperinteessä taianomaisia paikkoja, joihin on haudattu aarre. Samantapaisia tarinoita on kerrottu laajalti Euroopassa, joten uskomus ei ole ollut vain suomalainen.

Monin paikoin Suomessa hiidenkiukaita eli röykkiöhautoja on voitu pitää aarnihautoina. Tämä uskomus syntyi todennäköisesti siitä, että röykkiöhaudoista löydettiin toisinaan vainajan mukaan laitettuja arvoesineitä. Kun hautakummusta paljastui hopeaa tai muita kalleuksia, oli luontevaa ajatella, että kukkuloiden alla odotti lisää.

Aarnihauta ei kuitenkaan aina ollut kummun alla. Joskus sen uskottiin olevan salaperäisellä kentällä tai aukiolla, joskus taas suossa tai jopa veden alla.

Miten virvatulet liittyivät aarnihautaan?

Monissa tarinoissa kerrottiin virvatulten eli aarnivalkeiden – tai kuten niitä myös kutsuttiin, aarretulien ja aarreliekkien – palavan aarnihaudan luona. Varsinkin juhannusyönä ajateltiin virvatulten merkitsevän aarteen paikkaa.

Virvatulen ilmaantuminen aarnihaudalle merkitsi yleensä otollista aikaa saada aarre nousemaan maan kätköistä – tai sitä, että aarre oli jo kohonnut esiin. Usein aarretta merkitsevän virvan kerrottiin olevan vihreä tai sininen.

Harvinaisempia ilmiöitä olivat aarnihaudalta kohoava savu tai sieltä kantautuvat äänet, jopa aavemaiset ihmisäänet. Yleensä kertomuksiin virvatulista ei kuitenkaan kuulunut savua eikä ääniä: virvatulet olivat tunnusomaisesti hiljaisia.

Kuka tai mikä vartioi aarnihaudan aarretta?

Aarnihaudalla saattoi olla vartijanaan haltiamainen olento, josta voitiin käyttää nimityksiä Aarni, Kratti tai haltija. Olento saattoi maata aarteen päällä sitä vartioiden tai puhdistaa arvometalleja liekillä – juuri silloin näkyi virvatuli. Kaikkiin tarinoihin aarnihaudoista tällaista olentoa ei kuitenkaan kuulunut.

Tarinat kertoivat ihmisten paenneen vainoja ja jättäneen aarnihautoihin kalleuksiaan. Aarre saattoi olla esimerkiksi rahoja kuparikattilassa. Myös alueella aiemmin asuneiden lappalaisten tai taruolentojen kerrottiin lähdettyään jättäneen kätköihinsä aarteita.

Miten aarnihauta saatiin auki?

Useissa tarinoissa aarnihautoja tehtäessä oli pantu sellainen uhri, että aarteen sai ylös vain tiettyjä tunnustekoja tekemällä tai vain tiettyyn aikaan, kuten juhannusyönä. Eräs tunnusteko oli jonkun rautaesineen heittäminen aarreliekkiin.

Erään aarteen saattoi taas nostaa vain hautaajan omalla kädellä – ja tämän takia käsi varastettiin hänen haudastaan. Usein tunnusteko oli kuitenkin hyvin vaikea tai täysin mahdoton toteuttaa. Tarinoissa vaadittiin esimerkiksi, että paikalle piti karauttaa yksiöisellä eli vasta eilen syntyneellä orilla yksiöistä jäätä myöten, tai että maa piti kyntää kukolla ja karhia kanalla.

Aarnihauta selitti tarinoissa myös vaurautta: jos mies oli rikas, saatettiin hänen maillaan arvella olevan aarnihauta, josta mies kävi aika ajoin nostamassa lisää kalleuksia.