Inarin historia: asutus, elinkeinot ja seurakunta

Mistä Inarin vanhin asuinpaikka on peräisin?

Inarin vanhimmat tunnetut asuinpaikat ovat ajalta noin 8 000–7 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua, kivikauden mesoliittiselta jaksolta. Saamenmuseon asuinpaikalta löydetty pureskellun koivutuohitervan eli tökötin kappale on radiohiiliajoitettu noin 10 000 vuotta vanhaksi. Myöhempiä kivikautisia asuinpaikkoja tunnetaan koko kunnan alueelta.

Kivikauden esineistö koostui etenkin kvartsista valmistetusta pienesineistöstä, kuten kaapimista ja retusoiduista iskoksista. Muitakin kiviraaka-aineita käytettiin. Erilaisia nuolenkärkiä valmistettiin retusoimalla kvartsista, kvartsiitista ja sertistä. Keramiikka tuli alueella käyttöön noin 4 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Varhaisinta eli Säräisniemi 1 -keramiikkaa on löydetty kaivauksissa muun muassa Nellimistä, Ivalojoen varrelta Rönkönraivion asuinpaikalta sekä Saamelaismuseo Siidan alueelta. Siidan läheltä on löydetty myös myöhempää, noin 5 000 vuotta vanhaa asbestisekoitteista Voynavolok-keramiikkaa. Keramiikkatyypit kertovat kivikauden yhteyksistä Finnmarkin rannikolle ja Karjalaan.

Alueen pääasialliset elinkeinot kivikaudella olivat metsästys, kalastus ja keräily. Lahdenperä 1:n asuinpaikalta Inarijärven rannalta ja Kaunisniemi 3:n asuinpaikalta Rahajärveltä löydetyt palaneet hirven ja peuran luut on ajoitettu 8 900 vuotta vanhoiksi. Elinkeinot perustuivat useiden resurssien käyttöön ja liikkumiseen eri resurssialueiden välillä. Noin 7 000 vuotta sitten pieninä ryhminä liikkuneet peuranmetsästäjät kulkivat laajalla Finnmarkin rannikolta Inariin ulottuvalla alueella. Asumuksia oli monenlaisia: kaivauksin on tutkittu sekä kevytrakenteisten kotamaisten asumusten että osittain maahan kaivettujen kuoppatalojen pohjia.

Mitä metalli- ja rautakautisia löytöjä Inarista on tehty?

Kivikausi vaihettui vähitellen varhaismetallikaudeksi, kun metalliesineitä alkoi tulla käyttöön kiviesineiden rinnalle. Inarijärven Lusmasaaresta on löydetty tähän aikakauteen ajoittuvia pronssiesineitä, kuten kaularenkaita, kirves ja partaveitsi. Metalliesineet olivat kuitenkin harvinaisia, ja kausi tunnetaan parhaiten uusista keramiikka- ja kiviesinetyypeistä.

Inarista on löydetty Lovozero- ja Kjelmøy-keramiikkaa sekä tasakantaisia nuolenkärkiä. Hyvin tunnettu on Nellimin löytö, joka sisälsi 19 kvartsiitista ja sertistä valmistettua tasakantaista nuolenkärkeä. Elinkeinot jatkuivat varhaismetallikaudella samankaltaisina kuin kivikaudella.

Rautaesineitä tunnetaan pohjoisen Fennoskandian alueella jo 500 eaa., ja raudan valmistus alueella alkoi viimeistään 200 eaa. eli varhaismetallikauden lopulla. Keskirautakauden alku määritetään useiden esineistössä ja kulttuurissa tapahtuneiden muutosten perusteella. Niitä olivat keramiikan häviäminen arkeologisesta löytöaineistosta sekä kauden loppupuolella uudenlaiset kookkaat suorakaiteen muotoiset liesilatomukset. Tällaisia liesilatomuksia tunnetaan Inarista yli 30 kohteelta.

Myöhäisrautakauteen ajoittuvia löytöjä ovat rautaiset nuolenkärjet ja puukonterät sekä pronssista ja hopeasta valmistetut hevosenkenkäsoljet ja muut korut. Monet näistä esineistä on valmistettu Karjalassa ja Itä-Euroopassa. Syyskuussa 2003 Inarin Nanguniemestä löydettiin myöhäisrautakaudelle ajoittuva useista hopeisista kaularenkaista koostunut kätkö.

Miten Inarin lapinkylää verotettiin kirkollisena aikana?

Kivi- ja pronssikauden väestöä pidetään tietynalaisina saamelaisten esivanhempina, mutta varsinaista saamelaiskulttuuria Inarissa edustavat Nukkumajoelta löydetyt muinaiset talvikylän paikat. Inarin saamelaisasutus tunnetaan asiakirjoista 1500-luvulta lähtien suurena Inarin lapinkylänä.

Inarin lappalaiset olivat metsälappalaisia, jotka muuttivat suhteellisen vakinaisesta talvikylästä kalastamaan muun muassa Inarin ja Muddusjärven rannoille. Kalastuksen ohella metsästettiin etenkin peuroja ja turkiseläimiä. Riekolla oli taloudellista merkitystä 1900-luvulle asti.

Saamelaisia verottivat jo keskiajalla kainulaiset, norjalaiset, karjalaiset ja birkarlit. Inarin lapinkylä joutui 1800-luvun alkuun asti maksamaan veroja niin Ruotsille, Venäjälle kuin Tanska-Norjalle. Saamelaiset kävivät kauppaa ensin vapaamuotoisesti, mutta 1650-luvulta lähtien kauppa pyrittiin keskittämään Inarin markkinoille.

Inarin ensimmäinen kirkko valmistui vuonna 1646, ja 1600-luvulla Inarin saamelaiset käännytettiin kristinuskoon. Inari kuului ensin Kemin ja sitten 1673 perustettuun Kemin Lapin seurakuntaan. Kemin seurakuntayhteys sopii samaan Lapin paikkojen ketjuun kuin Kittilän historia, ja pohjoinen rajanaapuri muistuttaa myös Utsjoen historiasta. Vuonna 1757 Inarista tuli Utsjoen kappeliseurakunta. Uusi kirkko rakennettiin 1754–1760 Pielpajärven rannalle.

Milloin suomalaisasutus syntyi Inariin?

Suomalaista asutusta alkoi Inarissa syntyä 1758, jolloin Heikki Kyrö asettui Ivalojokivarteen. Asutus laajeni vähitellen Kyrön kyläksi eli nykyisen Ivalon keskuksen aluksi. Suomalaisuus eteni Inarin Lapissa hitaasti ja kasvoi vasta 1800-luvun alkupuolella. Kyrön lisäksi syntyivät Koppelon ja Törmäsen kylät.

1800-luvulla poronhoidon merkitys alkoi kasvaa. Saman maakunnan muiden paikkakuntien vaiheita voi lukea rinnakkain esimerkiksi Sallan historiasta, Kemijärven historiasta ja Rovaniemen historiasta.

Inari sijaitsee Lapin maakunnassa. Sen naapurikuntia ovat lounaassa Enontekiö, etelässä Kittilä ja Sodankylä sekä pohjoisessa Utsjoki. Kunta rajoittuu lisäksi sekä lännessä että idässä Norjaan, idässä myös Venäjään. Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta.

Inari on maan tärkeintä poronhoitoaluetta. Perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito ja kalastus, ovat edelleen erityisesti kulttuurisesti tärkeitä, mutta taloudellisesti niiden merkitys on vähentynyt vuosien saatossa. Inarin kirkonkylä on saamelaiskulttuurin keskus, jossa kokoontuu muun muassa Saamelaiskäräjät. Inari on ainoa Suomen nelikielinen kunta: suomen lisäksi Inarissa puhutaan inarinsaamea, koltansaamea sekä pohjoissaamea.