Ähtärin historia – erämaista rautatien ja ruukkien pitäjäksi

Mistä Ähtärin alueen varhaisin asutus kertoo?

Ähtärin alueen varhaisesta ihmisasutuksesta kertovat Lopetista ja Kivijärven Akkosaaresta löydetyt kivikautiset asuinpaikat. Ennen vuotta 2016 Museoviraston rekistereissä oli Ähtäristä kaikkiaan 95 kohdetta. Vuoden 2016 esiselvityksessä kohteita löytyi lisää. Kivikausi Suomessa näkyy siten myös Ähtärin paikallisessa menneisyydessä konkreettisina asuinpaikkalöytöinä.

Varhaiset löydöt eivät kuitenkaan merkitse sitä, että seudulla olisi ollut yhtäjaksoisesti pysyvää asutusta. Ähtärin seudulla sitä ei ollut ennen myöhäistä keskiaikaa. Sitä ennen erämaat palvelivat satakuntalaisten ja hämäläisten talonpoikien metsästystä, kalastusta ja kaskenpolttoa.

Eräalueiden käyttäjät viljelivät kesäisin maata kotiseudullaan ja tekivät talvisin pyyntimatkoja Ähtärin suunnalle. Erämaat oli jaettu talonpoikien käyttöön, joten kyse ei ollut vailla oikeuksia ja järjestystä tapahtuneesta liikkumisesta.

Vuonna 1552 annettu eräreduktio purki tämän järjestelmän. Sen jälkeen karulle Suomenselälle alkoi tulla pysyvää asutusta. Pirkkalaisten eräoikeuksien omistajien lisäksi seudulle saapui savolaisia ja viimeksi pohjalaisia. Ähtärin asuttaminen liittyi näin sekä vanhoihin eräoikeuksiin että muualta muuttaneisiin uudisasukkaisiin. Eräkäytön rinnalle tuli vähitellen ympärivuotinen asuminen ja maanviljely.

Mitkä olivat Ähtärin ensimmäiset kylät?

Ensimmäinen kirjallinen maininta Ähtärin asutuksesta on vuoden 1589 maantarkastuskirjassa. Alastaipaleella oli jo kyläntapainen asutuskeskittymä. Asukkaita oli myös Peränteellä, Ouluvedellä, Hankavedellä ja Vehulla. Pysyvä asutus ei siis rajoittunut yhteen paikkaan, vaan sitä oli useilla eri alueilla.

Asuttajat olivat maanviljelijöitä, jotka raivasivat viljavat maat nopeasti pelloiksi. Kaskiviljely kuului Ähtärin elinkeinoihin jo ennen pysyvää asutusta. Tervaa puolestaan poltettiin aluksi vain kotitarpeiksi. Muualla Etelä-Pohjanmaalla tärkeä tervatalous vahvistui Ähtärissä vasta 1800-luvulla.

Kirkollisesti Ähtäri kuului vuonna 1565 perustettuun Ruoveden seurakuntaan. Kirkkomatka oli pitkä, ja oman kirkon perustamisasiakirja laadittiin vuonna 1651. Ensimmäinen kappeli rakennettiin Hankolanmäelle. Samalla mäellä sijaitsee myös nykyinen, vuonna 1937 valmistunut neljäs kirkkorakennus.

Aluksi Ähtärin kappelikuntaan kuului vain 27 taloa. Sen rajoja järjesteltiin sen perusteella, miten kirkkoväki kulki vesireittejä pitkin. Kirkon sijaintia ja seurakunnan rajoja määrittivät siten myös käytännön kulkuyhteydet. Vesillä liikkumisen merkitys näkyi suoraan siinä, millaiseksi paikallinen kirkollinen alue muodostui.

Miten katovuodet ja sodat vaikuttivat Ähtärin asutukseen Ruotsin vallan aikana?

Ähtäri pysyi Ruotsin vallan ajan erittäin harvaan asuttuna. Väestön kasvua vaikeuttivat toistuvat katovuodet ja nälänhädät. Vuosi 1601 muistettiin suurena olkivuotena ja 1697 suurena kuolovuotena. Myös jatkuva sotiminen toi epävarmuutta asukkaiden elämään.

Isoviha ulottui syrjäiseen Ähtäriinkin, vaikka paikkakunta sijaitsi merkittävien tieyhteyksien ulkopuolella. Vuoden 1713 Pälkäneen taistelun jälkeen seudulla nähtiin pakenevia ruotsalaisia sotilaita. Venäläisten vangittua lähes kaikki viranhaltijat koko laajaan seurakuntaan jäi vain yksi pappi, Ähtärin kappalainen Johannes Collinus.

Suomen sota vuosina 1808–1809 kosketti Ähtäriä suoranaisesti. Myllymäen sotakorven taistelu käytiin 20. elokuuta 1808. Se oli kaksi päivää aiemmin käydyn Alavuden taistelun jälkinäytös: Alavudelta vetäytyvät venäläiset pyrkivät Ähtärin ja Myllymäen kautta Keuruulle.

Perään lähetetty suomalaisosasto tavoitti vetäytyjät ensin Inhassa Nääsin salmella ja uudelleen Myllymäen sotakorvessa. Perimätieto kertoo maastosta löytyneistä luurangoista, tykinkuulista ja pistimistä, mutta varsinaisia kaivauksia siellä ei ole tehty. Keuruun talvitien varresta löytynyttä miekkaa säilytetään Ähtärin kotiseutumuseossa.

Miten Ähtärin kunta perustettiin ja miten palvelut syntyivät?

Vuosina 1776–1822 toteutettu isojako merkitsi Ähtärissä ennen kaikkea uudistilojen syntymistä. Vanhojen tilojen maat eivät olleet olleet pirstoutuneita sarkajaonkaan aikana, joten uudistuksen paikallinen merkitys liittyi erityisesti uusien tilojen muodostamiseen.

Vuoden 1865 paikallishallinnon uudistus edellytti maallisten hallintoyksiköiden perustamista seurakuntien rinnalle. Ähtärissä kunnan perustamisesta päätettiin vuoden 1867 tapaninpäivänä kirkonmenojen jälkeen. Kuntakokousta johtivat talonpojat Obadias Tempakka ja Heikki Ruha. Päätös tehtiin ilman suurempia juhlallisuuksia.

Kouluverkko alkoi kasvaa vuoden 1866 kansakouluasetuksen jälkeen. Niemisvedelle perustettiin koulu vuonna 1868 ja kirkonkylään kunnallinen koulu vuonna 1883. Myllymäki sai oman koulunsa vuonna 1892. Koulut syntyivät eri puolille pitäjää eri aikoina, eivät yhtenä samanaikaisena uudistuksena.

Sairaanhoidossa välimatkat olivat pitkään ratkaiseva ongelma. Ähtäriläisillä oli ollut piirilääkäri Turussa jo vuodesta 1754, mutta käytännössä hoito jäi kotikonstien ja kansanparantajien varaan. Vuoden 1819 jälkeen lääkäriin pääsi ensin Saarijärvellä, sitten Kuortaneella ja lopulta Alavudella. Ensimmäinen oma kunnanlääkäri palkattiin vuonna 1912. Koulutuksen ja terveydenhoidon paikalliset palvelut vahvistuivat siis vähitellen.

Miten rautatie vaikutti Myllymäen ja Ostolan kehitykseen?

Rautatien merkitys ymmärrettiin Ähtärissä jo suunnitteluvaiheessa. Talolliset luovuttivat kuntakokouksen päätöksellä ilmaiseksi maata radan rakentamiseen. Haapamäki–Seinäjoki-radan linjaukset tehtiin vuosina 1877–1878, ja rakennustyöt alkoivat vuonna 1879. Enimmillään radalla työskenteli yli tuhat miestä.

Ensimmäinen juna kulki radan päästä päähän 27. lokakuuta 1882. Sen keskinopeus oli 27 kilometriä tunnissa. Vuosisadan vaihteen jälkeen kiskot vaihdettiin järeämmiksi, ja vuonna 1911 keskinopeus oli jo 50 kilometriä tunnissa.

Tärkeimmäksi asemaksi nousi Myllymäki. Siellä työskenteli 20 rautatieläistä, ja kulkuyhteydet houkuttelivat kylään kymmenittäin kauppa- ja palveluyrittäjiä sekä teollisuutta. Vuonna 1883 avattiin toinen asema, Etseri eli nykyinen Inha. Nykyisen keskustaajaman kohdalle perustettiin vuonna 1886 Albergin vekseliksi kutsuttu vaihde. Siitä tuli Ostolan rautatieasema vuonna 1896.

Rautatien rakentaminen ja elinkeinojen monipuolistuminen muuttivat myös muuttoliikettä. Ähtäriin alkoi tulla enemmän väkeä kuin sieltä lähti. Samalla kaski- ja tervatalous päättyivät, ja metsätalous toi maaseudulle rahaa ja työpaikkoja. Amerikkaan kuitenkin lähdettiin: vuoteen 1910 mennessä Ähtäristä oli muuttanut sinne 1 020 siirtolaista.

Miten Ähtärin teollistuminen alkoi Inhan ruukin myötä?

Ähtärin teollistuminen alkoi ennen rautatietä. Erik Roschierin ja Peter Malmin Inhajoen Vääräkoskeen perustama vesisaha sai oikeudet 23. marraskuuta 1833. Sahan yhteyteen rakennettiin mylly ja paja. Vuonna 1835 yhdyskunnassa asui jo 41 ihmistä.

Inhan rautaruukki perustettiin vuonna 1841. Aluksi se käytti paikallista järvimalmia, josta tuotettu rauta oli heikkolaatuista. Ruukin kehittäjäksi nousi patruuna August Nilsson Keirkner. Hän toi rautamalmia Ruotsista ja romurautaa Suomesta. Ruukille perustettiin pultti- ja niittinaulatehdas, ja vesisaha korvattiin höyryvoimasahalla.

Kasvava yhdyskunta sai oman koulun vuonna 1889. Uusgoottilainen patruunan linna Pytinki rakennettiin vuosina 1898–1899. Fiskars Oy:n omistukseen ruukki siirtyi vuonna 1918. Muuallakin syntyi teollisuutta: Ostolan höyrysaha perustettiin vuonna 1898, Ryötön paperitehdas vuonna 1896 ja Vääräkosken kartonkitehdas vuonna 1900.

Myllymäestä kasvoi huomattava teollisuuden ja kaupan keskittymä terva- ja tärpättitehtaineen sekä lukuisine liikkeineen. Vuosisadan vaihteen matkailuun kuuluivat puolestaan taiteilijoiden kesävierailut. Järnefeltit viettivät kesiään Suihkossa ja Sibelius Jaakkolassa. Wilho Sjöström maalasi Ähtärin maisemia erityisesti Inhassa, ja Peränteen Sarkola jäi Hugo Simbergin kuolinpaikaksi.

Mitä linnoitustyöt ja vuoden 1918 tapahtumat merkitsivät Ähtärille?

Vuosina 1916–1917 Ähtärissä tehtiin vallitustöitä Pietarin puolustuksen tueksi. Paikkakunnan kautta kulki yksi kolmesta kehänmuotoisesta linnoitusketjusta. Rakentaminen työllisti satoja ihmisiä: upseerit toimivat esimiehinä, ja kaivajina oli sekä sotilaita että siviilityömiehiä.

Ensin juoksuhautoja kaivettiin tärkeimpien kulkuväylien lähelle, myöhemmin niitä täydennettiin varsinaisilla linnoituksilla. Jälkiä on edelleen esimerkiksi Törönmäessä ja Kampinmäessä sekä Peränteellä, Vääräkoskella ja Inhassa. Vallituksia ei koskaan käytetty sotatoimissa. Venäjän vuoden 1917 vallankumoukset lopettivat hankkeen.

Itsenäistymisen aikaan Ähtärissä oli vahva työväenliike, mutta paikalliset työväenyhdistykset eivät liittyneet kapinaan. Suojeluskunnan perustava kokous pidettiin Tuomarniemen metsänvartijakoululla 17. syyskuuta 1917. Suojeluskunta perustettiin myös Myllymäelle. Inhan tehtaalaisten suojelukaarti puolestaan pysyi toimettomana.

Ähtärissä ei käyty sisällissodan varsinaisia sotatoimia, mutta paikkakunta ei välttynyt valkoiselta terrorilta. Vaasan läänissä teloitetuista 67 punaisesta 32 oli ähtäriläisiä. Juurikkakankaalla teloitettiin kaikkiaan 12 punaista, joista yhdeksän ähtäriläistä ammuttiin samalla kertaa. Punaista terroria ei Ähtärissä ollut. Sotatoimien puuttuminen ei siten tarkoittanut, että vuosi 1918 olisi ollut paikkakunnalla väkivallaton.

Sisällissodan jälkeen Suomeen säädettiin vuonna 1919 alkoholia koskenut kieltolaki, joka oli voimassa vuoteen 1932 ja sai salakuljettajat liikkeelle.