Suomen keskiaika: Österland osana Ruotsia

Mikä Suomen keskiaika oli?

Suomen keskiaika tarkoittaa 1100-luvulta 1520-luvulle kestänyttä ajanjaksoa. Silloin katolinen kirkko vakiinnutti asemansa Suomen alueella, ja Länsi- ja Etelä-Suomi kasvoivat osaksi Ruotsin kuningaskuntaa. Suomi oli Ruotsin itäinen osa. Sitä kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla nimellä Österland, eli Itämaa.

Nykyisen Suomen alueella vaikutti karkeasti kolme kulttuuripiiriä. Keski- ja Pohjois-Suomessa oli saamelainen kulttuuripiiri. Laatokan Karjalassa oli ortodoksinen kulttuuripiiri. Etelä- ja Länsi-Suomessa oli katolinen, Ruotsin vallan alle kuulunut talonpoikainen kulttuuripiiri.

Maallinen hallinto jakoi Suomen linnalääneihin. Ne vastasivat pitkälti maakuntia. Kirkollisessa hallinnossa alue kuului Turun hiippakuntaan, joka toimi Uppsalan arkkihiippakunnan alaisuudessa. Keskiajan Suomi käsitti aikalaislähteissä Itämaana tunnetun alueen, joka ulottui Karjalan kannakselta Keminmaalle. Sen itäraja määriteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhassa. Rajan tarkka kulku on ollut vilkkaan keskustelun aiheena. Alue jaettiin kahdeksaan linnalääniin.

Keskiaika päättyi reformaatioon 1520-luvulta alkaen. Manner-Euroopassa keskiajan määritellään alkavan jo noin vuodesta 400. Suomessa aika vuodesta 400 aina 1100- tai 1200-luvulle lasketaan vielä esihistoriaksi, tarkemmin keski- ja myöhäisrautakaudeksi. Suomen Lapissa kirjallisten lähteiden valaisemaa keskiaikaa ei varsinaisesti ole, vaan siellä historiallinen aika alkaa kunnolla vasta 1500-luvulla.

Millainen oli Suomen keskiajan sääty-yhteiskunta?

Suurin osa keskiajan suomalaisista oli talonpoikia. He viljelivät omia peltojaan ja asuivat kylissä. Siksi keskiaikaa voi pitää talonpoikaiskulttuurin aikana. Yhteiskunta muodostui neljästä säädystä. Talonpoikien lisäksi niitä olivat asepalvelusta suorittanut rälssi, papisto sekä porvarit, jotka vastasivat kaupankäynnistä ja ammattimaisesta käsityöstä.

Keskiajalla Suomeen perustettiin ensimmäiset kaupungit. Ne olivat Turku, Porvoo, Viipuri, Ulvila, Rauma ja Naantali. Turulla, Porvoolla, Raumalla, Ulvilalla ja Naantalilla on keskiaikaiset juuret. Myös Viipurin keskiaikainen historia katsotaan osaksi Suomen keskiaikaa.

Suomeen levisi keskiajalla iso joukko innovaatioita. Niitä olivat kivirakentaminen, vesi- ja tuulimyllyt sekä monet maatalouden uudistukset, kuten kaksivuoroviljely ja sarkajako. Suurimpia muutoksia oli kuitenkin kirjallinen kulttuuri. Se levisi erityisesti katolisen kirkon tarpeisiin, mutta myös maallisen hallinnon ja kaupankäynnin tarpeisiin.

Mahdollisesti varhaisin Suomessa laadittu kirjallinen teos on 1200-luvulla kirjoitettu latinankielinen Pyhän Henrikin legenda. Varhaisin nimeltä tunnettu kirjailija keskiajan Suomesta on Naantalin luostarissa 1400-luvun jälkipuolella elänyt birgittalaisveli Jöns Budde. Hän tunnetaan laajasta kirjakäännöstuotannosta.

Miten ristiretket aloittivat Ruotsin vallan Suomessa?

Ruotsin vallan alkuvaiheet liittyvät olennaisesti katolisen kirkon lähetystyöhön Suomessa. Pohjoinen Itämeren alue oli katolisen kirkon näkökulmasta pakanallista aluetta, ja tavoitteena oli alueen käännyttäminen katolilaisuuteen. Käytännössä tavoitetta ajoivat alueen katolista uskoa tunnustaneet kuninkaat sekä ristiretkeläiset, jotka saivat kristinuskon nimissä valloittaa uusia alueita hallintaansa.

Ristiretkiä Suomeen tekivät ainakin ruotsalaiset ja tanskalaiset, mahdollisesti myös saksalaiset ja norjalaiset. Myös ortodoksinen Novgorod kävi ajalle tavanomaista sotaretkin käytyä sotaa Suomen heimoja vastaan. Hämäläiset, tai yleisemmin länsisuomalaiset, olivat käyneet vähintään vuodesta 1042 lähes jatkuvasti sotaa Novgorodia ja Karjalan alueen itämerensuomalaisia kansoja, kuten vatjalaisia ja inkeroisia, vastaan. Nämä yhteenotot vaikuttivat osaltaan ruotsalaisten mahdollisuuksiin valloittaa alueita Suomesta.

Kristinusko oli jokseenkin vakiintunut Ruotsissa 1100-luvulla, vaikka vielä vuonna 1123 Tanskan, Norjan ja Puolan kuninkaat tekivät yhteisen ristiretken pakanoita vastaan Ruotsin itärannikolle, Kalmariin. Ruotsin orastava valtakunta pyrki kilpailemaan Saksan ja Tanskan kanssa vaikutusvallasta Baltiassa ja Suomenlahden ympäristössä taistelemalla pakanoita vastaan ja valloittamalla näiltä maita. Baltian sotaretki päättyi ruotsalaisten osalta vuonna 1220, kun saarenmaalaiset tuhosivat ruotsalaisten joukot, mukaan lukien jaarlin ja piispan, sekä heidän Länsi-Viron Lihulaan perustamansa linnoituksen.

Ensimmäinen historiallinen viite ruotsalaisten valtaan Suomessa on aikaisintaan 1270-luvulta peräisin oleva Pyhän Eerikin legenda. Tarinan mukaan kuningas Eerik Pyhä ja englantilainen piispa Henrik tekivät 1150-luvulla niin sanotun ensimmäisen ristiretken Suomeen. Legenda kertoo kuninkaan palanneen retken jälkeen Ruotsiin piispan jäädessä järjestelemään Suomen kirkollisia oloja. Sotaretkeä ei kuitenkaan pidetä nykyään todellisena tapahtumana. Usein keskiajan alku Länsi-Suomessa liitetään tähän tarunomaiseen retkeen, mutta tapahtumasta kertovat lähteet ovat peräisin vasta 1200-luvun lopulta.

Seuraava viittaus ruotsalaisten vaikutusvaltaan on Lyypekin kronikassa vuoden 1266 kohdalla. Sen toteamuksen mukaan Birger-herttua pakotti Suomen kuulumaan Ruotsiin. Mahdollisesti samaa tapahtumaa käsittelee 1320-luvulla kirjoitettu Eerikinkronikka, joka kuvailee uplantilaisten sotaretkeä hämäläisiä vastaan. Retken on katsottu olleen mahdollisesti vuosina 1249–1250 tehty niin sanottu toinen ristiretki Suomeen. Eerikinkronikan mukaan ristiretken seurauksena aloitettiin linnan rakentaminen Hämeeseen. Karjalassa keskiajan alku sijoitetaan noin vuoteen 1300, kolmannen ristiretken yhteyteen.

Ruotsalaiset aloittivat myös Suomen rannikon kolonisaation vaiheittain ristiretkien aikoihin Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomesta alkaen. Rannikon asuttaminen kristityllä väellä oli keskeinen keino uskon levittämisessä. Näistä siirtolaisista ja heidän jälkeläisistään kehittyivät ajan saatossa suomenruotsalaiset. Turun piispa mainitaan Ruotsin piispojen yhteydessä ensimmäisen kerran 11. helmikuuta 1253 Birger-jaarlin ja Gudheimin luostarin välillä tapahtuneen maanvaihdon yhteydessä. Katolinen kirkko oli toiminut Varsinais-Suomessa noin 1100-luvulta lähtien itsenäisesti. Vanhin tunnettu Suomea koskeva asiakirjalähde on Gravis admodum -nimellä kutsuttu paavi Aleksanteri III:n kirje Uppsalan arkkipiispalle vuodelta 1171 tai 1172.

Mitä Suomen keskiajan kirkoista ja linnoista on säilynyt?

Keskiajan näkyviä muistoja ovat Turun tuomiokirkko ja Suomen 72 muuta säilynyttä keskiaikaista kirkkoa. Niitä ovat esimerkiksi Hattulan Pyhän Ristin kirkko ja Hollolan keskiaikainen kivikirkko. Kirkkojen rakennusmateriaali oli usein kivi.

Keskiajalta on jäänyt perinnöksi myös useita linnarakennelmia. Niitä ovat Turun linna, Hämeen linna, Olavinlinna, Kastelholman linna, Raaseporin linna ja Kuusiston linnanraunio sekä lukuisat pikkulinnojen jäännökset. Jo 1800-luvulta alkaen on tutkittu linnojen ja luostareiden raunioita.

Keskiajan Suomesta tunnetaan noin 6800 asiakirjalähdettä, vaikka esimerkiksi Turun tuomiokapitulin, luostareiden ja keskiaikaisten kaupunkien alkuperäiset arkistot ovat valtaosaltaan tuhoutuneet vuosisatojen mittaan. Suurin osa lähteistä on säilynyt niin sanottuihin kopiokirjoihin tehtyinä myöhäiskeskiaikaisina kopioina. Valtaosa tunnetuista lähteistä on julkaistu Reinhold Hausenin toimittamassa sarjassa Finlands medeltidsurkunder vuosina 1910–1935. Nämä asiakirjalähteet on 2000-luvulla julkaistu myös Diplomatarium Fennicumissa, joka on Kansallisarkiston ylläpitämä Suomen keskiaikaisten asiakirjojen tietokanta. Sitä on täydennetty Hausenin ajan jälkeen tehdyillä lähdelöydöillä.

Vertailun vuoksi koko Ruotsin kattava Svenskt Diplomatarium sisältää noin 44 000 asiakirjalähdettä ja paljon Suomen alueen lähteitä. Keskiajan Suomi muodosti yhden Ruotsin alueen seitsemästä hiippakunnasta, ja tämä heijastaa karkeasti myös sen osuutta koko valtakunnan väestöstä. Suomen alueelta näyttäisi säilyvän suhteessa suurin piirtein saman verran lähteitä kuin muistakin keskiajan Ruotsin valtakunnan osista.

Suurin osa, yli 5700, Suomen keskiajan säilyneistä kirjallisista lähteistä on peräisin 1400- ja 1500-luvuilta. Siksi erityisesti varhaisemman keskiajan tutkimus on paljolti arkeologian tutkimusalaa. Arkeologialla on huomattava merkitys myös keskiajan lopun ja uuden ajan alun tutkimuksessa. Erityisesti Turku on Suomen vanhimpana kaupunkina ollut pitkäaikaisen ja laajan arkeologisen tutkimuksen kohde. 1990-luvun laajojen kaivausten pohjalta Turkuun perustettiin keskiajan kaupungin arkeologiaa esittelevä Aboa Vetus Ars Nova -museo. 2000-luvulla myös laivanhylyt, keskiaikaiset kylätontit ja pappilat ovat olleet arkeologisen mielenkiinnon kohteita. Kirjallisten ja arkeologisten lähteiden ohella myös paikannimistö on tärkeää lähdeaineistoa.