Ulvilan historia: keskiaikakaupungista Kokemäenjoen varrelta

Miten Ulvilan alue kehittyi jääkaudesta kivikaudelle?

Mannerjää vetäytyi Ulvilan alueelta noin 7600–7500 eaa. Alue ei ollut vielä asumiskelpoinen, sillä sen peitti noin 200 metriä syvä meri. Ylimmät reunaosat alkoivat kohota merenpinnan yläpuolelle noin 2000 eaa.

Ulvilan asutut osat ovat enimmäkseen matalaa ja tasaista Kokemäenjokilaaksoa. Maankohoaminen on vaikuttanut alueeseen voimakkaasti. Kivikaudelta on merkkejä Kiukaisten kulttuuriin kuuluneesta metsästäjä- ja hylkeenpyytäjäasutuksesta.

Maanviljely alkoi alueella pronssikaudella, jolloin viljavat tasangot otettiin viljelykäyttöön. Asukkaat jättivät jälkeensä röykkiöhautoja. Asutus oli ilmeisesti kiinteää ja koostui yksittäistaloista.

Rautakauden alku toi mahdollisesti väestön taantumisen. Ajanlaskun ensimmäisten vuosisatojen jälkeen Ulvilan ja Nakkilan alueelta ei tunneta kalmistolöytöjä. On mahdollista, että väestö hävisi ja alue muuttui erämaaksi noin vuosituhannen ajaksi.

Samaan aikaan merenlahti jatkoi maatumistaan. Kokemäenjoki toi nykyisten Friitalan ja Vanhankylän alueille savimaata, joka oli ilmeisesti liian sitkasta aikakauden tekniikalla muokattavaksi. Lähin tunnettu asutus sijaitsi ylempänä jokilaaksossa Kokemäellä.

Miten Haistilasta tuli hansakauppiaiden satamapaikka?

Rautakauden vaihtuessa historialliseksi ajaksi maanviljelytaidot kehittyivät. Asutus levisi Kokemäen suunnasta Ulvilan suuntaan. Ensimmäisenä syntyi Haistilan kylä noin 1200-luvulla. Myös Kokemäellä on Haistila-niminen kylä, joten väki saattoi olla kotoisin sieltä.

Rauta-auran myötä uudisasutus sitkeämmille saviseuduille tuli mahdolliseksi. Kokemäenjoen suiston asutus oli osin vierasperäistä. Visbyn ja muiden kaupunkien hansakauppiaat tarvitsivat sataman ja tukikohdan, jollaisen harvaan asuttu Ulvilan seutu tarjosi.

Suistossa ei 1100-luvulla luultavasti ollut maataloja, mutta 1200-luvulla tilanne saattoi jo muuttua. Asiakirjoja 1200-luvulta ei ole jäljellä, mutta jo 1300-luvun asiakirjat kertovat vilkkaasta toimeliaisuudesta.

Uudet asukkaat ja kokemäkiset ratkoivat lukuisia kiistojaan käräjillä. Nautintaoikeuksista, kalastamojen hallinnasta ja kylien rajoista käytiin uusjakoa. Myös Ruotsin kuningas otti kantaa kiistoihin ja päätti uusista käytänteistä kokemäkeläisten tappioksi. Hiljalleen kokemäkeläisten vaikutusvalta suistossa ja sen yläpuolisilla alueilla siirtyi uudisasukkaille.

Milloin Ulvila sai kaupunkioikeudet ja mitä Pyhän Olavin kirkko merkitsi?

Ulvila nimettiin kauppalaksi mahdollisesti 1330-luvulla. Kaupunki pormestareineen se ei vielä ollut, sillä Ulvila oli vielä voudin alaisuudessa. Vuonna 1347 Ulvila sai oikeuden käydä kauppaa Kokemäen markkinoilla.

Varsinaiset kaupunkioikeudet myönsi Ruotsin kuningas Albrekt Mecklenburgilainen 7. helmikuuta 1365. Kaupungilla ei kuitenkaan ollut tapulioikeuksia, eikä se siksi päässyt kehittymään. Kaupunkilaiset saivat käydä kauppaa vain Tukholman ja Turun kanssa.

Kaukaisimpia kyliä lukuun ottamatta useimmissa Ulvilan kylissä asuttiin 1400-luvulle mennessä. Kauempana olevat kylät oli perustettu viimeistään 1500-luvulle tultaessa.

Ulvilan kirkon eli Pyhän Olavin kirkon rakentamisen alkuvaiheita ei tiedetä kovin tarkasti. Nykyään kirkko on Ulvilan ainoa säilynyt keskiaikainen rakennus. Dendrokronologinen tutkimus ajoittaa nykyisen kirkon 1480-luvulle. Kirkon perustusten vierestä löydettiin vuonna 2005 rahakätkö, jonka kolikot ovat 1360–1380-luvuilta.

Perimätiedon mukaan Ulvilassa sijaitsi 1200–1300-luvuilla Liikistön tai Liikkisten kirkon lisäksi myös toinen kirkko. Tämä kirkko oli ylempänä joella, nykyään Nakkilaan kuuluvassa Anolan Kirkkosaaressa. Siitä ei ole jäljellä näkyviä jäännöksiä. Nimi Ulvila tuli nimen Liikkinen tilalle, kun kirkon suojeluspyhimykseksi tuli kansanuskon mukaan pyhä Olavi. Vähitellen vanha nimi unohtui.

Miten kaupunki siirtyi Poriin ja miten maaseutu eli vuosisatansa?

Unionisodat olivat rasittaneet ulvilalaisia raskaasti. Kuningas Kustaa Vaasa halusi kauppapoliittisista syistä keskittää kaupan Suomessa kolmeen kaupunkiin: Turkuun, Viipuriin ja Helsinkiin. Vuonna 1550 Ulvilan kaupunkioikeudet lakkautettiin ja porvarit määrättiin muuttamaan Helsinkiin.

Ulvilan silloinen satama oli maankohoamisen vuoksi muuttunut laivoille kulkukelvottomaksi. Vaikka porvarit saivat muutaman vuoden jälkeen luvan palata, Suomen herttua määräsi vuonna 1558 uuden kaupungin perustettavaksi seitsemän kilometriä lähemmäksi rannikkoa Kokemäenjoen silloiseen suuhun. Paikalle perustettiin Porin kaupunki.

Ulvila edusti 1500- ja 1600-luvuilla Suomen maaseutua, ja sitä leimasi kartanolaitos. Sodat, nälänhädät ja väenotot autioittivat taloja. Tästä huolimatta väestö kasvoi vuoden 1535 noin 350 hengestä 1600-luvun lopun 600 henkeen. Isonvihan jälkeen kasvu nopeutui.

Maksamattomien verojen vuoksi kruunulle joutuneita tiloja ostettiin perinnöksi, ja kartanot kehittivät maataloutta. Kartanot ja isot talonpoikaistalot alkoivat perustaa takamailleen torppia, joiden asukkaat raivasivat suuren osan nykyisestä peltoalasta. Myös Lattomeren suoniitty kuivattiin pelloksi, mikä lisäsi peltoalaa sadoilla hehtaareilla. Väestö kasvoi vuoden 1750 seitsemästä ja puolesta sadasta asukkaasta vuoden 1855 3 800 asukkaaseen.

1700-luvulla perustettiin Leineperin ruukki. Siellä jalostettiin suomalmista takorautaa, ja se tuotti myös muurauslaastin ainesosaksi tarvittua kalkkia. Ruukin ympärille syntyi omaleimainen yhdyskunta.

Miten nahkatehdas ja rautatie muuttivat työväen Ulvilaa?

Moderniin yhteiskuntaan siirtyminen paransi hiljalleen kansan elinoloja. Vuoroviljelyä alettiin harrastaa järjestelmällisesti 1880-luvulla, ja myös osuusmyllyjä ja -meijereitä perustettiin. Vuonna 1892 Arthur Hellman perusti Friitalan nahkatehtaan, joka muutti Friitalan kylän teollisuusyhdyskunnaksi.

Vuonna 1895 valmistui Tampereen–Porin rautatie, jonka seisakkeiksi muodostuivat Friitala ja Haistila. Alkuvaiheessa Haistila toimi tavaraliikenteen pääteasemana, jossa satamaan matkalla olleet tavarat lastattiin ruuhiin jokikuljetusta varten. Jokea käytettiin myös puutavaran uittoon 1800-luvun loppupuolelta 1960-luvulle saakka.

Vuoden 1865 kunnallishallintouudistuksessa seurakunnan ja kunnan hallinto erotettiin toisistaan. Ensimmäinen kuntakokous pidettiin vuonna 1868. Äänioikeus perustui veronmaksuun ja maanomaisuuteen, joten työväestö ja torpparit eivät saaneet ääntään kuuluville.

Ulvila oli Suomen teollistuneinta aluetta: lähes 30 % väestöstä työskenteli teollisuudessa. Työväenliike saikin heti synnyttyään vahvan aseman. Ensimmäinen kiertokoulu perustettiin vuonna 1855, Vanhakylän kansakoulu vuonna 1880 ja lainakirjasto vuonna 1865. Kaasmarkkuun perustettiin vapaaehtoinen palokunta vuonna 1898 ja nuorisoseura vuonna 1906.

Sisällissotaan enemmistö ulvilalaisista osallistui punaisten puolella. Valkoisessa armeijassa taisteli noin 40 ja punaisella puolella 1 500–2 000 miestä. Vuoden 1916 vaaleissa sosiaalidemokraattinen puolue oli saanut 77 % kannatuksen. Sodan yhteydessä kuoli väkivaltaisesti 312 ulvilalaista ja 99 kullaalaista, valtaosa punaisia. Sisällissodan jälkeen torpparit vapautettiin, jolloin syntyi noin 160 uutta tilaa. Vuodesta 2000 lähtien Ulvilan kunta on taas käyttänyt itsestään nimitystä kaupunki, ja vuonna 2005 Kullaan kunta liitettiin siihen.