Merikarvian historia: asutus, kirkko ja meri

Mistä Merikarvian varhainen asutus kertoo?

Nykyisen Merikarvian kunnan alueella on ollut asutusta jo noin 1800 eaa. Tämän vahvistavat esinelöydöt, joita on sekä Satakunnan Museossa että Kansallismuseossa. Kunnan alueelta on löytynyt myös useita pronssikautisia ja rautakaudelle ajoittuvia kiviröykkiöhautoja. Suurin yhtenäinen röykkiöhauta- eli niin sanottu hiidenkiuasalue sijaitsee Tuorilassa. Pronssikaudelta Merikarvialta ei ole esinelöytöjä, vaikka on selvää, että alueella on silloinkin ollut asutusta.

Merikarvialle johti erätie Sastamalasta, nykyisen Mouhijärven alueelta. Eränkäynti on luultavasti alkanut samaan aikaan, kun Sastamalaan vakiintui pysyvä asutus noin vuosina 400–800. Nimestä Sastamala oletetaan juontuvaksi Merikarvian ruotsinkielinen nimi Sastmola. Merikarvialle siirtyi ruotsalaisperäistä asutusta 1200-luvun loppupuoliskolla, ja paikkakunta sijoittui Etelä-Pohjanmaan ruotsalaisen asuttamisen äärimmäiseen eteläreunaan. Ruotsalaista asutusta Suomeen levitti erityisesti Birger-jaarli. Varhaisimpien kylien Kasalan, Riispyyn, Ala- ja Ylikylän sekä Köörtilän synty ajoittuu myös 1200-luvun loppuun tai 1300-luvun alkuun.

Merikarvian naapurikuntia ovat Isojoki, Kristiinankaupunki, Pomarkku, Pori ja Siikainen. Entisiä naapurikuntia ovat Poriin vuonna 1972 liitetty Ahlainen ja Kristiinankaupunkiin vuonna 1973 liitetty Siipyy. Naapuruus avaa luontevan suunnan myös Isojoen historiaan, Kristiinankaupungin historiaan ja Porin historiaan.

Miten Merikarvian seurakunnan historia on kehittynyt?

Merikarvian alueen ei uskota koskaan kuuluneen kirkollisesti Sastamalaan. Tätä tukee myös toisen Sastamalan eräalueen, Närpiön, kuuluminen Ulvilan emäkirkkoon keskiajalla ja uuden ajan alussa. Kirkollinen yhteys vie siten Ulvilan historiaan, sillä Merikarvian seurakunta perustettiin vuonna 1639 sen erottua Porin ja Ulvilan seurakunnasta. Pitäjänhallinto alkoi 1647 ja kunnallishallinto 1865.

Merikarvialla oli jo katolisella ajalla nykyisen, noin 1899 valmistuneen kirkon paikalla pieni rukoushuone. Siitä on säilynyt kaksi puista pyhimyksenkuvaa. Oma pappi Merikarvialle saatiin vasta, kun seurakunta vuonna 1639 erosi Ulvilan seurakunnasta. Uusi kirkko vanhan rukoushuoneen tilalle rakennettiin 1776 ja ristittiin silloisen kuningattaren Sofia Magdalenan mukaan. Sen tilalle rakennettiin nykyinen kirkko vuosina 1898 ja 1899. Nykyinen kirkko on Suomen suurin ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko.

Merikarvialla kukoisti 1700-luvun loppupuolella rukoilevaisuus, jonka keskushahmo oli Anna Rogel. Anna syntyi vuonna 1751 ja oli koko ikänsä sairaalloinen. Elämänsä loppupuolella, vuoden 1770 jälkeen, hän alkoi saarnata sairasvuoteeltaan ja jatkoi sitä 14 vuotta kuolemaansa asti vuonna 1784. Annaa tultiin kuulemaan jopa Ruotsista. Rogelin talon vieressä kalliolla on Annalle pystytetty muistokivi.

Miten sahat ja Ahlström vaikuttivat Merikarvian teollistumiseen?

Merikarvialla toimi 1800-luvulla useita sahoja. Puutavaraa kuljetettiin laivoilla, mistä tulee myös Merikarvian vaakunan fregatti. Carolus Lindberg on suunnitellut vuonna 1951 vahvistetun kunnan vaakunan. Merikarvian varhaisen teollisuuden tunnetuin nimi on Antti Ahlström. Ahlström toimi laajalti eri aloilla suurimmassa osassa Suomea. Hänellä oli suuri merkitys Merikarvian kansansivistykselle, sillä hän maksoi 1874 kunnan ensimmäisen kansakoulun, joka on sittemmin purettu.

Sahojen ja puutavaran kuljetuksen ohella Merikarvian historiaan kuuluu laivan- ja veneenrakennus. Se oli merkittävä elinkeino 1840–1870-luvuilla. Vanhat pikkuveistämöt laajenivat, ja veistämöitä oli muun muassa Kasalassa, Riispyyssä, Pohjanrannalla, Brandöössä, Kuuskerissa, Peipussa ja Köörtilässä. Veistämöillä rakennettiin nelisenkymmentä suurta purjelaivaa, useimmat turkulaisten ja uusikaupunkilaisten tilauksesta. Parkkilaiva Lankoski oli Ahlströmin ylpeys ja suurin paikkakunnalla rakennettu alus. Sillä oli sisaralus Saarikoski.

Paikalliset talonpojat rakensivat ja varustivat myös purjelaivoja, muun muassa kaksimastoisen kaljaasin Sanoma, jonka pituus oli 76,3, leveys 8,60 ja syväys 2,75 metriä. 1900-luvulle tultaessa monet aluksista myytiin tai ne poistuivat muuten käytöstä. Merikarvialla palattiin puuveneiden, rääkipaattien ja pienempien veneiden valmistukseen.

Millaista kalastus on ollut Merikarviassa?

Toinen merikarvialaisille tärkeä tulonlähde oli kalastus. Kalastuksen ulkomerellä mahdollisti niin kutsuttu rääkipaatti, tavallisesti pituudeltaan 10–12 kyynärää. Paatissa oli yhdestä kolmeen mastoa. Merikarvialaisia rääkipaatteja esitellään myös Arvo Salon Ouraoopperassa, joka sai kantaesityksensä Merikarvialla Krookan rannassa vuonna 2002. Paatteja on myös esillä Merikarvian Kalastusmuseossa.

Merikarviaa nosti kulttuuriselle kartalle kirjailija Mathilda Roslin-Kalliola, jonka kotitalo on nykyisin museo. Hän syntyi 1837 ja aloitti kirjallisen uransa kirjoittamalla lyhyitä lehtijuttuja amerikansuomalaisiin lehtiin ja Satakuntaan. Näistä hän siirtyi novelleihin, joita kirjoitti useita vuosien 1896 ja 1903 välillä. Ensimmäisen romaanin Inkeri varhaisin versio on jo vuodelta 1889. Muistelmat Varjoja julkaistiin alun perin Satakunnassa jatkokertomuksena vuosina 1889 ja 1890 nimimerkillä Tyyne Alho. Vuonna 1890 ilmestyi myös Joulu autiolla karilla. Roslin-Kalliola käytti useita nimimerkkejä, kuten Rikka ja Tapani Tarkka. Matilda Roslin-Kalliola kuoli vuonna 1923.

Satakunnan maakunta antaa Merikarvian historialle laajemman kehyksen, ja saman maakunnan paikallishistorioista Rauman historia liittyy tähän merelliseen ja kaupunkilaiseen tilaukseen, joka mainitaan purjelaivojen yhteydessä.