Pyhä lehto – muinaissuomalainen uhrilehto ja sen kohtalo

Mitä pyhä lehto oli?

Pyhä lehto eli uhrilehto oli ei-kristillisen uskonnon pyhä metsikkö, usein uhripaikka. Suomessa pyhistä lehdoista käytettiin nimitystä hiisi ja Virossa hiis – tosin hiidi-sanalla on muitakin merkityksiä, joista kulttipaikkaa tarkoittava on alkuperäinen.

Pyhät lehdot pyhitettiin Euroopassa luonnonhengille ja suvun vainajille. Periaatteessa ne muistuttivat nykyisiä muistolehtoja: ne oli suojeltu maanviljelyltä, raivaamiselta, metsästykseltä ja muulta ihmisen hyötykäytöltä. Niissä käytettiin kuitenkin palvontamenoissa ja niissä järjestettiin juhlia.

Millaista kansanusko pyhiin lehtoihin liittyi Suomessa?

Suomessa pyhät lehdot sijaitsivat keskeisellä paikalla, eivät syrjässä. Vielä nykyäänkin monien entisten pyhien lehtojen sijainti näkyy Hiisi-alkuisina paikanniminä.

Tiedot pyhiin lehtoihin liittyneistä uskomuksista läntisessä Suomessa ovat pitkälti kadonneet kristinuskon myötä. Inkerissä pyhiä lehtoja säilyi neuvostoaikaan asti, ja niiden käytöstä on melko kattavat tiedot. Niiden perusteella voidaan rakentaa kuva myös länsisuomalaisista lehdoista.

Ilmeisesti pyhissä lehdoissa pidettiin vakkajuhlat. Ne olivat pitäjän järjestämiä uskonnollisia pitoja ja uhrijuhlia, joissa uhrattiin uutta ruokaa. Lehdot olivat ympäriltään aidattuja tai sisältään oli erityinen aidattu uhriaitaus. Uhriaitaukseen heitettiin uhreja, mutta sinne ei saanut mennä sisään. Lehdossa saattoi olla myös jumalankuvia. Uhreja saatettiin sitoa vanhan puun ympärille – suomalais-ugrilaisilla kansoilla lehdot rakentuivat usein vanhan uhripuun ympärille, joka liitettiin johonkin henkeen. Komien ja udmurttien pyhät lehdot tunsivat nimellä lud, mordvalaisten ja marien vastaavat paikat nimellä keremet.

Miten kirkko valtasi pyhät lehdot?

Kristinuskon myötä pyhät lehdot otettiin kirkon valtaan. Paavi Gregorius IX vahvisti vuonna 1229 kirkon omaisuudeksi ne suomalaisten uhrilehdot ja pyhäköt, jotka nämä sille vapaaehtoisesti olivat lahjoittaneet.

Varsinais-Suomen varhaisia kirkkoja perustettiin pyhien lehtojen paikalle tai niiden läheisyyteen. Länsi-Suomessa, jossa kirkon ote oli voimakkain, pyhät lehdot katosivat jo varhain. Savon takamailla vanha kansanusko elyi pidempään: Kerimäen kirkkoherra lähetti vielä vuonna 1738 kirjeen Porvoon tuomiokapitulille, jossa kerrottiin epäilyttävien puiden ja lehtojen hävittämisestä.

Lopuille vanhoille palvontapaikoille annettiin kirkon strategian mukaisesti uudet merkitykset, ja loput kiellettiin ja demonisoitiin, jolloin niistä muodostui pahojen olentojen tyyssijoja. Luonnonhenkiin ja niiden pyhäkköihin liittyvä kansanuskonperinne joutui näin väistymään ja pimeyttymään.

Missä muualla Euroopassa on pyhiä lehtoja?

• Kreikan kuuluisin pyhä lehto oli Dodonan tammilehto, jossa oli oraakkeli. Ateenan Akatemia oli pyhä oliivipuulehto.
• Keski-Italian Nemijärven lähellä oli useita palvontapaikkoja, muun muassa Dianalle pyhitetty lehto, ja Rooman Forum Romanumilla oli pyhä lehto vestaalien talon takana.
• Pohjoismaiden kuuluisin pyhä lehto oli Adam Bremeniläisen kuvaama Uppsalan temppeli, jossa jokainen puu oli pyhä. Germaanit pitivät lehdoissa blót-uhrijuhlia, ja tarinan mukaan Pohjolan pakanakuninkaat uhrasivat joka yhdeksäs vuosi yhdeksän urosta joka lajista.
• Kelteillä uhrilehdot olivat tärkeitä rituaalisten uhritoimitusten paikkoja, joissa druidit valvoivat uhreja. Usein uhrattiin jumalatar Nemetonalle.
• Myös karjalaisilla oli metsän ja pellon henkiolentoja, joita vanha usko liitti viljavuuteen: Virankannos, jonka Mikael Agricola luettelii vuonna 1551, kerrottiin tekevän kaurapellon viljavaksi, ja kansanrunoissa hän elää nimellä Virokannas.