Uhripuu: pihan pitämyspuu ja uhripaikka

Mikä on uhripuu?

Uhripuu, pitämyspuu, aljopuu, lyylityspuu, pihapuu, kartanopuu ja elättipuu tarkoittivat pihapirissä ollutta uhripaikkaa. Länsi-Suomessa uhrattiin yleensä esivanhemmille eli vainajille. Itä-Suomessa uhri suuntautui kansanuskon mukaan maan haltijalle tai luonnon elinvoimaa ylläpitäville jumalille.

Suomessa ja Virossa uhripuita oli usein pyhissä lehdoissa. Usein pihapuut ovat olleet pyhiä. Uhripuuperinne tunnetaan myös muiden itämerensuomalaisten ja volgansuomalaisten kansojen keskuudessa.

Mitä uhripuulle uhrattiin ja milloin?

Uhripuille annettiin tyypillisesti säännöllinen uhri. Syksyllä kekrin ja sadonkorjuun aikaan puun juurelle kannettiin ensimmäiset jyvät. Kun lehmä alkoi lypsää alkukesästä, puulle annettiin ensimmäiset maitopisarat. Pitämyspuita oli tavallista muistaa myös eri vuodenaikoina ajankohdan tuoreilla ruuilla.

Uhrieläimen, yleensä lampaan, lihat syötiin itse, mutta sen luut vietiin puun alle. Perimätiedon mukaan uhri saattoi liittyä myös ongelmatilanteeseen, esimerkiksi lehmän sairastuessa. Uhri oli näin osa talon arkea, karjanhoitoa ja sadonkorjuun rytmiä.

Minkälaisia puita uhripuut olivat?

Uhripuuna saattoi olla niin havu- kuin lehtipuukin. Kansanuskon mukaan lehtipuut yhdistettiin usein elämään ja havupuut kuolemaan. Usein uhripuiksi mainittuja puita ovat olleet kuusi, koivu ja pihlaja.

Pitämyspuun oksan katkeaminen katsottiin usein kuoleman enteeksi, ja puun kaatuminen kertoi talon häviöstä. Uhripuiden kaatamista vältettiin, koska uskottiin puun kiroavan kaatajan mielisairaaksi tai raajarikoksi. Nämä käsitykset kuuluivat puuhun liittyvään perimätietoon, jossa pihapuun kohtalo ja talon kohtalo kulkivat rinnakkain.

Miksi uhripuita hävitettiin ja onko niitä säilynyt?

Kirkollisissa asiakirjoissa 1600- ja 1700-luvuilla pitämyspuista kirjoitetaan paheksuvasti, ja niiden kaatamisista mainitaan. 1700-luvulta on säilynyt useita lähteitä, joissa kerrotaan uhripuiden järjestelmällisestä hävittämisestä. Toukokuussa 1746 Rantasalmen piispantarkastuksen yhteydessä annetussa tiedonannossa kerrotaan, että muutamille miehille maksettiin palkkaa, jotta he kaataisivat talojen piirissä kasvavat uhripuut.

Vielä vuonna 1827 Karjalan eteläisimmillä metsäseuduilla uhrikuusia oli vielä jokaisella talolla. Helsingin Laajasalon Yliskylässä on tiettävästi ainoa pääkaupunkiseudulla säilynyt pyhä uhripuu. Se on alun perin sijainnut paikallisen talon pihassa, mutta on nykyään kerrostalojen ympäröimä.

Tapionpöydillä on myös merkittävä asema suomalaisessa muinaisuskossa, ja niille on viety uhreja metsän kuninkaalle Tapiolle. Tutkija Martti Haavion mukaan tapionpöytä saattoi olla hyvin matala ja leveä kataja. Sakari Paulaharjun mukaan tapionpöytää on pidetty perinteisenä metsänhaltijan palvontapaikkana, jolle asetettiin metsälle annettavia lahjoja. Uno Harva on kirjoittanut, että linnustettaessa sille voitiin viedä ensimmäiseksi saatu lintu, joka keitettiin höyhenineen. Haavio on todennut, että puille voitiin viedä myös varsoneen tamman jälkeiset, jotta varsa osaisi aina palata kotiinsa.