Tuohiraamattu kansanuskossa ja perimätiedossa

Mitä tuohiraamattu tarkoittaa sanana?

Tuohiraamatun yhteydessä sana raamattu ei välttämättä tarkoittanut kristittyjen pyhää kirjaa Raamattua. Se saattoi merkitä kirjettä tai asiakirjaa, kuten venäjänkielinen kantasana grámota. Viron kielessäkin sana raamat tarkoittaa yleensä kirjaa. Kansanuskon ja perimätiedon piirissä nimitys säilyi siten sanana, jonka merkitys saattoi liukua kirjan, kirjeen, asiakirjan ja tuohen välillä.

Kansanperinteen mukaan sana esiintyi myös puheissa ja sanonnoissa. Kittilän ensimmäisen papin kerrottiin saarnassaan maininneen nurkassa olevan tuohiraamatun. Kittilä liittyy tähän mainintaan paikkana, jossa kerrottu saarnan sana sijoittui.

Sana oli säilynyt muun muassa sananparressa ”paksu kuin tuohiraamattu” ja yleisen sanonnan muunnoksessa ”lukee kuin piru tuohiraamattua”. Meänkielessä tuohiraamattu on olemattoman tiedon tai asiattomuuden vertauskuva. Esimerkiksi kiroilua tai pötypuhetta voidaan sanoa tuohiraamatun lukemiseksi.

Mistä Martti Haavio kuuli tuohiraamatuista ensimmäisen kerran?

Kansanperinteen tutkija Martti Haavio kuuli tuohiraamatuista ensi kertaa vuonna 1934 retkellään Karkun kylässä Karjalassa. Paikallinen rouva Nastja Rantsi, joka oli kertonut hänelle kuutisenkymmentä myyttiä ja tarinaa, väitti oppineensa niistä eräät, jotka liittyivät karjalaiseen muinaisuskoon, lukemalla tuohiraamatusta.

Perimätieto kertoo tässä väitteestä, jota Haavio ei vakavissaan uskonut. Väitteen paikkansapitävyyttä ei voitu tutkia, sillä suomalaiset eivät tuohon aikaan päässeet Neuvostoliiton puolelle Vienan Karjalaan, jossa kyseisen tuohiraamatun olisi pitänyt tuolloin tai ainakin aiemmin sijaita. Haavio kuitenkin kiinnostui sanasta ”tuohiraamattu”, ja tutkimuksissa huomattiin, että sana tunnettiin melko yleisesti niin Karjalassa kuin Suomessakin.

Karjalaiseen muinaisuskoon liittyvien tarinoiden äärellä voi huomata, miten nimitys saattoi jäädä elämään irrallaan esineestä tai tekstistä. Samaa aihepiiriä lähellä ovat myös Vorna, Kinahmi ja Jumi, kun kansanperinteen sanoja ja tarinoita seurataan rinnakkain.

Miten tuohi toimi kirjana ja taikatemppujen merkintänä?

Eräässä kertomuksessa Viipuriin lähetettyä viestiä kutsutaan tuohilevyksi ja kirjaksi: ”Työnti kirjat kiitämäh, levytuohet lentämäh…”. Eräässä valituslaulussa tuohen lappua verrataan kirjaan, tosin tässä tapauksessa ilmeisesti laulaja haluaa vain sanoa, että ei omista kirjaa: ”Muut lukee paperikirjaa, minä kurja tuohen lapust”. Kansanuskon mukaan tuohilevyille on tehty merkintöjä taikatemppujen yhteydessä.

Nämä säkeet ja kertomukset eivät kerro tuohiraamatusta varsinaisena kirjana, vaan osoittavat, miten tuohta, kirjaa, viestiä ja lappua voitiin lähentää toisiinsa. Sanonnassa ”lukee kuin piru tuohiraamattua” lukeminen saa myös ivallisen sävyn, ja meänkielinen vertauskuva olemattomasta tiedosta tai asiattomuudesta vie sanan vielä kauemmas pyhästä kirjasta.

Kansanperinteen taruolentojen ja uskomusten yhteydessä tuohiraamattu sopii samaan sanastoon kuin Suomalaiset taruolennot. Myös Juminkeko liittyy tähän aihepiiriin karjalaisen perinteen ja Kalevalan ympärillä.

Miten tuohiraamatut liittyvät Novgorodin tuohikirjeisiin?

Martti Haavio yhdistää kansanperinteen tuohiraamatut Novgorodin tuohikirjeisiin. Novgorodin tuohikirjeet ovat Venäjältä Novgorodin seudulta löydettyjä muinaisjäännöksiä, tuohenpaloja, joihin on raaputettu muinaiskyrillisin kirjaimin sanoja ja tekstejä. Tuohikirjeet on tehty lähinnä vuosien 1000–1400 jaa. välisenä aikana.

On löydetty joitakin tuohikirjeitä, jonka teksti tai osa tekstistä on kiistatta jollain itämerensuomalaisella kielellä. Esimerkiksi Tuohikirje 292 on itämerensuomalainen, J.S Jelisejevin mukaan karjalaa. Myös Turusta on sittemmin löytynyt 1400-luvulle ajoittuva arkeologinen todiste tuohelle kirjoittamisesta. Kyseisessä tuohenkappaleessa on goottilaisia kirjaimia. Suomen ensimmäinen 1300-luvulle ajoitettu tuohikirje löytyi Turun linnan lähistöllä tehdyissä kaivauksissa vuonna 2006.

Tarina, jossa tuohiraamattu mainitaan kirjeen, kirjan tai asiakirjan tapaisena sanana, saa näistä löydöistä konkreettisen taustan: tuohelle oli kirjoitettu. Kansanuskon ja perimätiedon puolella tuohiraamattu jäi kuitenkin ennen kaikkea nimeksi, sanonnaksi ja kertomukseksi, jonka ympäriltä muisti oli jo 1930-luvulla suurelta osin kadonnut.