Reisjärven historia: pyyntimailta kaskenpolttajien pitäjäksi

Miten Reisjärven alue asutettiin esihistoriallisella ajalla?

Reisjärven seuduille on arvioitu saapuneen pyyntikulttuuria harjoittaneita asukkaita jo vuoden 6000 eaa. tienoilla. Kunnan alueelta on löydetty esihistorialliselle ajalle ajoitettuja esineitä yli 70 paikasta. Janne Vilkunan mukaan löytöjen määrä on suhteellisen runsas, ja Kansallismuseossa on yleisön nähtävillä 150 esinettä. Esineitä on nähtävillä myös Oulussa Pohjois-Pohjanmaan museossa, Vaasan Pohjanmaan historiallisessa museossa, Reisjärven kotiseutumuseossa, kouluissa sekä yksityisten ihmisten hallussa.

Kivikautisia asuinpaikkoja on löytynyt erityisesti kunnan keskiosista Kiljanjärven, Reisjärven ja Köyhänjärven ympäristöstä. Vilkunan mukaan löytöjen runsaus selittyy Kalajoen varsien ja latvavesien muuta maata runsaammalla asutuksella. Esihistoriallisen ajan ihmiset asuivat vesien varsilla. Myöhemmin samoja rantoja soveltui hyvin pelloiksi, joilta maanviljelijät keräsivät talteen ukonnuolina pidettyjä esineitä ja ”erikoisia kiviä”. Tasatalttoja, kourutalttoja, kivikirveitä ja nuolenkärkiä saatettiin pitää myöhemmin erityisinä taikavälineinä. Kansanuskon tapaan näihin esineisiin liittyi siis selityksiä, joita myöhemmät tutkijat eivät enää pitäneet esineiden alkuperäisenä käyttötarkoituksena.

Vanhimmat esineet, esimerkiksi kiviset pallonuijat, on löydetty Kalajanjärven Niinikoskesta. Ne on määritelty Suomusjärven kulttuurin aikaisiksi, vähintään 6 000 vuotta vanhoiksi. Niinikosken löydöksen nuorin esine on noin 3 500 vuoden ikäiseksi ajoitettu Kiukaisten tyypin kivikirves. Kaivauksissa on löydetty myös kampakeraamisen ajan keramiikkaa, samalta aikakaudelta peräisin olevia itäkarjalaisia talttoja sekä tuontiraaka-aineista tehdyt piinuolenkärki ja meripihkakoru. Kivikausi Suomessa auttaa sijoittamaan nämä löydöt laajempaan yhteyteen, ja kampakeraaminen kulttuuri liittyy Vilkunan tulkintaan itäistä alkuperää edustavan kampakeramiikan saapumisesta paikkakunnalle.

Miten erämiehet liikkuivat Reisjärven erämailla keskiajalla?

Keskiajalla Reisjärven erämaat ja kalaisat järvet olivat usein erämiesten päämääränä. Alueelle pääsi monien vesireittien kautta. Pohjois-Hämeen ja Savon sisämaan vesireittien latvajärvet ovat etelässä ja idässä vain joidenkin kilometrien päässä, ja rannikolta pääsi helposti Kalajokea pitkin. Alue oli silloisten Pohjanmaan, Savon ja Hämeen maakuntien raja-alueella, eikä varsinaisesti minkään heimon kiistattoman nautintaoikeuden piirissä. Suomen keskiaika näkyy täällä ennen muuta liikkumisena, pyyntinä ja epämääräisinä rajoina.

1200-luvun ja 1300-luvun alun Ruotsin ja Novgorodin välinen valtaraja meni aikanaan hyvin läheltä Reisjärven seutuja, joko Lestijokea tai Kalajokea pitkin Pohjanlahteen. Ensimmäisinä eräretkiä Kalajoen latvavesille tekivät hämäläiset, jotka kainulaiset suhteellisen nopeasti syrjäyttivät takaisin Maanselän tuntumaan 800-luvulta 1000-luvulle. Tuolta ajalta alueella on peräisin useita kainulaisten eräomistuksiin liittyviä, kainuu-sanan sisältäviä paikannimiä. Pirkkalaiset perivät kainulaisten valta-aseman 1100-luvulta alkaen ja jättivät myös perintöään paikannimistöön.

1300-luvulla Hämeen ja Pohjanmaan välinen, sangen epämääräinen eränkäyntiraja kulki Maanselällä, ja Reisjärvellä kävi runsaasti Jämsän pitäjästä peräisin olevia erämiehiä. Vuosilta 1553–1553 on peräisin tarkkoja tietoja jämsäläisten talonpoikien ”miehenmetsien” lukumääristä; Reisjärvellä niitä oli noina vuosina viisi. Vielä 1500-luvun puolivälistä on tietoja alueella vuosisatojen ajan metsästäneistä lappalaisista. Perimätiedon mukaan lappalaiset syrjäytettiin vakituisten asutusten tieltä, mutta on pidetty myös mahdollisena, että osa heistä jäi alueelle ja sulautui uuteen tulokasväestöön.

Milloin savolaiset asuttivat Reisjärven ja miten kylää hallittiin?

Kustaa Vaasa alkoi tukea savolaisten kaskenpolttajien siirtymistä pohjoisemmaksi 1500-luvun puolivälistä alkaen. Tavoitteena oli Pähkinäsaaren rauhan rajan turvaaminen ja siirtäminenkin uudisasutuksen avulla. Reisjärven ensimmäiset tunnetut vakituiset asukkaat olivat savolaiset kaskenpolttajat Pekka Heikinpoika Räisänen, Heikki Parkkinen ja Antti Pesoinen, jotka mainittiin vuonna 1556 kruunun kirjanpidon sakkoluettelossa. Anna-Maria Vilkunan mukaan lähinnä Juvalta ja Rantasalmelta peräisin olleet talonpojat asuttivat aluksi erityisesti Vuohto- ja Kiljanjärven rantoja.

Erään teorian mukaan Reisjärvi-nimi olisi syntynyt Pekka Räisäsen mukaan: seutua olisi kutsuttu ensin Räisjärveksi, josta nimi olisi myöhemmin muuttunut Reisjärveksi. Hallinnollisesti asutus jaettiin Kalajoen ja Lohtajan hallintopitäjien kesken siten, että Kalajanjärven ympäristö kuului Kalajokeen ja Reisjärven kylä Lohtajaan. Kirkollisesti seutu oli osa Kalajokea. Naapurikuntien suunta antaa tälle pienelle hallinnolliselle jaolle vielä nykyisenkin kartan: Haapajärvi, Lestijärvi ja Toholampi mainitaan Reisjärven naapurikuntina, ja Lestijoki tulee esiin myös keskiaikaisen valtarajan vaihtoehtoisena linjana.

Miten Reisjärvestä kehittyi rukoushuonekunta ja kasvoi väkiluvultaan?

Vuonna 1647 Reisjärvestä muodostettiin Kalajoen kirkkopitäjän rukoushuonekunta. Vaatimaton kirkko oli rakennettu jo 1624. Kirkollinen järjestys seurasi siis asutusta, joka oli ensin jaettu kahden hallintopitäjän kesken mutta pysyi kirkollisesti Kalajoen yhteydessä. 1600-luvun katovuosien ja 1700-luvun alun sotien koettelemusten jälkeen Reisjärven väkiluku alkoi kasvaa ripeästi 1700-luvun puolivälistä lähtien. Valtio tuki vuodesta 1775 alkaen kylien tiluksista erotetuille liikamaille perustettavia uudistiloja.

Esihistorialliseen aikaan palatessa vielä muutama yksityiskohta valottaa, miksi juuri vesien rannat ovat olleet Reisjärvellä keskeisiä. Kivikaudella alueella on arvioitu asuneen enimmilläänkin muutamia kymmeniä ihmisiä, koko Suomen asukasluvun ollessa noin 2 500–5 000 henkeä. Vilkunan mukaan itäistä alkuperää edustavan kampakeramiikan löytyminen todentaa suomalaisugrilaista kieltä puhuneen uuden väestön saapumista paikkakunnalle; uusi väestö oli sekoittunut suhteellisen rauhanomaisesti vanhaan alkuväestöön. Reisjärven asutus oli pysytellyt suhteellisen vakaana Suomusjärven kulttuurin aikana, vaikka se oli muualla ympäristössä vähentynyt. Erääksi syyksi on pidetty alueen järvien mataluutta ja kalaisuutta. Sama erämaaseudun asuttamisen jatkumo näkyy myös muualla Pohjois-Pohjanmaalla, kuten Pyhäjärven historia erämaasta kaupungiksi osoittaa.

Reisjärveltä on löytynyt kaksi Kiukaisten tyypin kivikirvestä, jollaisia esineitä on arvioitu olleen käytössä noin 1000-luvulle eaa. saakka. Pronssikaudelle ajoitettuja kiviesineitä on löydetty niin ikään kaksi. Perimätieto kertoo alueella olleista kiviröykkiöistä, vaikka niin sanottuja lapinraunioita ei olekaan vielä löydetty. Luotolan asuinpaikalta on löydetty Pohjois-Pohjanmaalle tyypillistä Säräisniemen 2. kaudelle ajoitettua keramiikkaa, joka oli käytössä 1200-luvulta eaa. 300-luvulle jaa. saakka. Tämän jälkeen alueella, kuten koko Pohjois-Suomessa, alkoi keramiikaton kausi, jolloin saviastiat on korvattu mahdollisesti kaupankäynnin välityksellä saaduilla kevyillä ja kestävillä kuparikattiloilla. Reisjärveltä ei ole löydetty yhtään rautakauteen ajoitettavissa olevaa esineistöä, mitä ei kuitenkaan voida pitää merkkinä alueen asumattomuudesta. Vilkunan mukaan eränkäyntiin perustuva asutus on todennäköisesti vaikuttanut alueella vuosituhannen ajan aina rautakauden puoliväliin ja sen ylitsekin, ja ensimmäiset keskiaikaiset asiakirjat kertovat alueesta nimenomaan pyyntimaana.