Sauna – löylyn, arjen ja juhlapäivien perinne

Mikä sauna on ja miten löyly syntyy?

Sauna voi olla erillinen rakennus tai toisen rakennuksen osa. Sen perusajatus on säilynyt vuosisatoja samanlaisena: tila lämmitetään kiukaalla, jonka kiviin varastoituu lämpöä. Kun kuumille kiville heitetään vettä, vesi muuttuu kuumaksi höyryksi. Tämä löyly leviää löylyhuoneen yläosiin ja kuljettaa lämpöä saunojien iholle.

Saunomisen olosuhteisiin vaikuttavat lämmön lisäksi kosteus ja ilmanvaihto. Niitä säädellään rakennusteknisillä ratkaisuilla. Kiuasta lämmitetään tavallisesti puilla tai sähköllä. Nykyisessä saunassa löylyhuoneen yhteydessä on yleensä erillinen pesuhuone ja usein myös pukuhuone. Vanhemmassa saunassa löylyttely ja peseytyminen tapahtuivat samassa tilassa.

Suomalaistyyppisiä saunoja on myös Suomen ulkopuolella. Suomalaisen saunan perustana ovat muinaisskandinaavinen ja keskiaikainen yleiseurooppalainen saunakulttuuri sekä Itä-Suomessa myöhempi isovenäläinen saunakulttuuri. Erilaisia saunomisen tapoja on syntynyt toisistaan riippumatta eri puolilla maailmaa. Saunan historia ei siten palaudu vain yhteen kansaan tai yhteen keksintöön.

Kiukaan ja löylyn merkitys näkyy myös saunan määrittelyssä. Infrapunasaunassa ei ole kumpaakaan, vaan hikoilemisen aiheuttaa infrapunasäteily. Juuri tätä eroa käytetään perusteluna käsitykselle, ettei infrapunasauna ole sauna.

Mistä sana sauna on peräisin ja mitä se on alun perin tarkoittanut?

Sauna on vanha suomenkielinen sana. Sen on ajateltu tarkoittaneen alun perin lämmitettyä maakuoppaa tai poteroa. Sanalla on vastineita virossa ja muissa itämerensuomalaisissa kielissä. Näissä kielissä sama sana tai sen vastine voi tarkoittaa myös pientä tupaa tai asuinsijaa.

Sanan alkuperästä on esitetty erilaisia tulkintoja. Petri Kallion esittämän käsityksen mukaan sauna on lainautunut esikantagermaanisesta sanavartalosta ja tarkoittanut alkujaan kiuasta. Suomen kielessä saunan rinnakkaisnimityksiä ovat olleet pirtti Varsinais-Suomessa, Keski-Pohjanmaalla ja eteläisessä Hämeessä sekä kyly Laatokan pohjoispuolella.

Varhaisimmat suomalaiset saunat olivat pronssikautisia, vuosien 1500–900 eaa. maasaunoja eli kuoppasaunoja. Maahan kaivetun kuopan pohjalla oli kivikasa. Kuumentamisen jälkeen kuoppa peitettiin riukujen varaan asetelluilla taljoilla, tuohella tai turpeella. Kiville valettu vesi synnytti höyryä, joka kuumensi majan.

Maasaunoja tavattiin maaseudulla vielä 1900-luvun alussa. Ne olivat pieniä ja matalia, usein turvekattoisia rakennuksia. Lauteet sijaitsivat tavallisesti peräseinällä ovea vastapäätä ja kiuas oven vieressä. Savu johdettiin ulos lakeisen kautta. Saunan rakenne liittyi siten sekä lämmitystapaan että paikallisiin rakentamisen käytäntöihin.

Miten sauna ja kiuas ovat kehittyneet savusaunasta nykyaikaan?

Vanhimmissa saunoissa oli yksi lämmitettävä tila. Kiukaan tulipesän päälle ladotut kivet kuumenivat liekeistä, ja savu nousi kivien välistä suoraan saunahuoneeseen. Tällaista kiuasta kutsutaan nykyisin rauniokiukaaksi. Myöhemmin kiviladelma kehittyi muuratuksi kiukaaksi, ja savun poistumista varten tehtiin seinään räppänä sekä kattoon puinen lakeinen.

Perinteinen savusauna on kertalämmitteinen: lämpö varastoidaan kiviin ennen kylpemistä, eikä kiuasta lämmitetä saunomisen aikana. Lämmityssavu kulkee kivien läpi saunatilaan ja poistuu ulos aukkojen kautta. Ennen saunomista lämmittäminen lopetetaan ja tila tuuletetaan. Savusaunaa arvostetaan perinteisenä saunomisen muotona ja sen pehmeiden löylyjen vuoksi.

Savuhormin liittäminen kiukaaseen muutti saunan rakennetta. Uloslämpiävät kiukaat yleistyivät Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla. Niissä savu johdetaan hormiin eikä löylyhuoneeseen. Jatkuvalämmitteistä kiuasta voidaan lämmittää kylpemisen aikana, joten sen kivimäärä voi olla kertalämmitteistä pienempi.

Tehdasvalmisteiset kiukaat yleistyivät 1900-luvun puolivälistä lähtien. Sähkökiukaita on käytetty 1950-luvulta alkaen, ja asuinhuoneistojen saunoissa ne ovat tavallisin ratkaisu. Sähkökiuas ei tarvitse savuhormia. Vaikka saunan ilma voi lämmetä nopeasti, seinien, katon ja lauteiden lämpeneminen vie edelleen noin tunnin.

Mihin kaikkeen saunaa on käytetty ennen peseytymisen lisäksi?

Saunan tehtävät eivät ennen rajoittuneet peseytymiseen. Tilan puhtaus ja mahdollisuus lämmittää vettä tekivät siitä monikäyttöisen. Saunassa hoidettiin sairaita ja synnytettiin. Sama rakennus palveli siten sekä arkista puhdistautumista että elämän tilanteita, joissa tarvittiin lämmintä tilaa ja vettä.

Saunassa valmistettiin myös maltaita. Länsi-Suomessa siellä savustettiin eli palvattiin lihaa. Saunarakennuksen käyttö liittyi näin talouden töihin yhtä lailla kuin kylpemiseen. Eri elinkeinot ja elämäntavat asettivat saunalle erilaisia vaatimuksia: vakiintuneen maatilan tarpeet poikkesivat liikkuvan kaskenpolttajaperhekunnan tai yksittäisen erämiehen tarpeista.

Uudistiloilla sauna oli pitkään ensimmäinen asunto. Siinä asuttiin, kunnes varsinainen pirtti saatiin valmiiksi. Metsästys- ja kalastusretkien tukikohtina puolestaan käytettiin eräsaunoja eli metsäsaunoja. Ne saattoivat olla vaatimattomia ja tilapäisiksi tarkoitettuja rakennelmia.

Perinteinen saunarakennus sijoitettiin jonkin verran erilleen pihapiiristä tulipalovaaran ja vedensaannin vuoksi. Nykyisin saunoja rakennetaan yleisesti asuntojen ja talousrakennusten yhteyteen sekä majoitus- ja liikerakennuksiin. Saunan sijoittuminen on muuttunut, mutta erillinen saunarakennus ja rakennukseen kuuluva saunatila ovat molemmat saunan muotoja.

Mitkä juhliin liittyvät saunaperinteet ovat olleet Suomessa tärkeitä?

Sauna on kuulunut sekä vuodenkierron juhliin että häihin valmistautumiseen. Juhannussauna ja joulusauna liittyvät kalenterin juhlapäiviin, morsiussauna puolestaan ennen häitä järjestettyyn saunomiseen. Näissä perinteissä tavallinen kylpypaikka sai tehtävän osana juhlaa.

Juhannukseen on pitkään kuulunut saunassa peseytyminen. Kansanperinteessä juhannussaunaan on liittynyt myös pahojen henkien karkottamista. Tämä on uskomusperinnettä, ei kuvaus todellisista hengistä tai saunan todistettavasta vaikutuksesta niihin. Peseytyminen ja uskomukset kuuluivat saman juhlapäivän tapoihin.

Ennen häitä järjestettiin perinteisesti erityinen morsiussauna. Jouluna puolestaan käytiin joulusaunassa. Saunominen ei siis kuulunut vain yhteen juhlaan, vaan sillä oli paikkansa sekä vuoden toistuvassa kierrossa että häiden kaltaisessa elämänvaiheessa.

Saunan monet käyttötavat auttavat ymmärtämään sen asemaa juhlissa. Se oli jo ennestään tuttu peseytymisen paikka, mutta myös sairaiden hoidon, synnytysten ja toisinaan asumisen tila. Juhlasauna ei ollut tästä arjesta irrallinen rakennus, vaan sama sauna saattoi palvella kylpemistä, talouden töitä ja juhlapäivän perinteitä.

Mitä vanhat kirjalliset lähteet kertovat suomalaisten saunomisesta?

Varhaisimpana tunnettuna suomalaisen saunan mainintana pidetään Nestorin kronikan kuvausta Novgorodin pohjoispuolella elävien ihmisten saunomisesta. Kuvauksessa alastomat saunojat hakkaavat itseään puunoksilla ja kaatavat lopuksi päälleen kylmää vettä. Kuumuus, oksilla kylpeminen ja kylmä vesi erottuvat myös myöhemmissä saunomisen kuvauksissa.

Turun Akatemian avajaisissa vuonna 1640 professori Mikael Wexionius mainitsi kaikkien suomalaisten olevan ahkeria saunassa kävijöitä. Italialainen Giuseppe Acerbi puolestaan kirjoitti vuonna 1799 hämmästyneensä siitä, miten suomalaiset saattoivat oleskella pitkään 70–75 asteen kuumuudessa ja hakata itseään koivunoksista tehdyllä vitsakimpulla.

Carl Axel Gottlund havahtui saunan merkitykseen retkeillessään vuonna 1817 Ruotsin metsäsuomalaisten parissa. Hän kuvasi olleensa vuoden kylpemättä, vaikka oli aiemmin tottunut ottamaan löylyt ainakin kahdesti viikossa. Gottlundia on joskus pidetty suomalaisen sauna-aatteen isänä.

Saunan alkuperästä syntyi myöhemmin myös oppineiden väittelyä. August Ahlqvist arveli vuonna 1871 saunan siirtyneen Suomeen bysanttilaisesta kulttuurista slaavien välityksellä. Max Buch taas pyrki osoittamaan sen suomalaiseksi keksinnöksi. Nämä käsitykset kertovat saunan alkuperää koskeneista tulkinnoista, eivät yksin ratkaise sen historiaa.

Miten sauna esiintyy Kalevalassa?

Sauna esiintyy myös Kalevalassa. Sen 45. runossa Väinämöinen parantaa Pohjan emännän lähettämiä tauteja savusaunassa ja pyytää Ukko ylijumalaa löylyyn avuksi. Kyse on runon myyttisestä tapahtumasta, ei historiallisesta kuvauksesta sairauksien paranemisesta.

Elias Lönnrot ei nostanut saunaa Kalevalassa erityiseen asemaan, vaikka tämä parannuskohtaus on keskeinen saunomisen kuvaus. Siinä saunan lämpö ja löyly liittyvät avun pyytämiseen ja tautien torjumiseen. Todellisessa arkielämässä saunaa käytettiin sairaiden hoitoon, mutta runon jumalallinen apu kuuluu tarinaperinteeseen.

Max Buch yhdisti myöhemmin Kalevalan ja saunan alkuperää koskevan keskustelun. Hän arveli Nestorin kronikan kuvaavan juuri Kalevalan sankareiden saunakulttuuria. Tämä oli Buchin tulkinta. Hänen käsityksensä vaikutti siihen, että saunaa pidettiin pitkään alkuperältään suomalaisena.

Kalevalan sauna, juhannuksen uskomukset ja arjen kylpypaikka liittyvät näin samaan saunaperinteeseen eri tavoin. Rakennuksen käyttöhistoriaa voidaan kuvata asumisena, työntekona ja peseytymisenä. Runojen parannukset ja pahojen henkien karkottaminen taas on erotettava siitä kansanuskon ja kertomusten tasolle.