Savusauna – piiputon perinnesauna ja pehmeät löylyt

Mikä savusauna on?

Savusauna on puulämmitteinen perinteinen saunatyyppi, jossa ei ole lainkaan savupiippua. Palokaasut nousevat kiukaan kivien läpi ja leviävät suoraan löylyhuoneeseen.

Lämmitysvaiheessa savu poistuu välikatossa olevan lakeistorven eli lakeisen kautta. Vaihtoehtona on seinässä oleva luukku eli räppänä, joskus myös raollaan oleva ovi.

Vanhastaan kaikki saunat kuten asumuksetkin ovat olleet vailla savupiippua. Käyttötarkoitukset ja nimetkin ovat lomittuneet. Karjalassa saunaa on kutsuttu kylyksi, mutta paikoin Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla pirtiksi.

Karjalassa savusaunaa kutsutaan mustaksi saunaksi, koska sisäpinnat ovat savusta tummat ja nokiset. Nimitys kuvaa hyvin sitä, miltä sauna näyttää sisältä lämmityksen jälkeen ennen siivousta ja lauteiden pesua.

Suurimmillaan savusaunojen määrä oli Suomessa vasta 1900-luvun vaihteessa. Kyse ei siis ole vain hyvin kaukaisesta menneisyydestä, vaan monen isovanhempien sukupolven arjesta.

Mitä maakunnallisia muotoja savusaunoilla on Suomessa?

Savusaunat eivät ole keskenään samanlaisia. Risto Vuolle-Apiala jakaa ne maakunnallisiin tyyppeihin, joita ovat Tunturi-Lappi, Pohjois-Suomi, Pohjois-Pohjanmaan turpas- eli turvesaunat, Pohjanmaa, Keski-Suomen orsisaunat, Savo-Karjala, niin sanottu savolaiskiila Etelä-Pohjanmaalla, juurakkolaudesaunat Keski-Suomessa, Päijät-Häme, Häme, Varsinais-Suomi, Uusimaa, Ahvenanmaa sekä saunat Suomen ulkopuolella.

Pohjois-Suomen savusaunat ovat lähes poikkeuksetta peräseinälaudesaunoja. Varsinais-Suomen savusaunat puolestaan ovat perinteisiä orsisaunoja.

Oulun eteläpuolen turpassaunat ovat poikkeava erikoisuus Pohjois-Suomen savusaunojen joukossa. Myös Ruijan kveeneillä on ollut turpeesta tai ajopuusta tehtyjä savusaunoja.

Värmlannin suomalaisalue oli toinen Suomesta alkunsa saanut mutta paikallisia vaikutteita käyttänyt saunarakennusalue. Delawaressa Värmlannin suomalaisia paljon sisältänyt ruotsalaissiirtokunta rakensi savusaunan vuonna 1654 paikalliselle kuvernöörille.

Yhden erikoisen savusaunatyypin muodostavat vuosien 1939 ja 1944 välisenä aikana rakennetut niin sanotut sotasaunat. Melkoinen osa niistä oli maahan kaivettuja korsusaunoja.

Millainen on hämäläinen monikäyttösauna ja sen orsilauteet?

Hämäläis-satakuntalainen savusauna on tyypillinen niin sanottu monikäyttösauna. Siinä on kylpemisen lisäksi hoidettu monia muita askareita.

Rakennuksena se on korkea, jopa kolmimetrinen. Lauteille mennään tikapuita tai jyrkkiä portaita myöten. Lauteet ovat orsien varaan ripustettujen juurakoiden päällä.

Pohjoisempana Keski-Suomessa Keiteleen ympäristössä kehittyi erityinen yksi- tai kaksiorsinen juurakkolaudesauna. Sekin oli jopa 36 neliön suuruinen ja yli kolme metriä korkea. Korkeus ei ollut turha, sillä se pienensi palokaasujen leimahtamisen riskiä.

Etelä-Pohjanmaalla savusaunat ovat korkeita. Lauteet ovat peräseinällä sivuseinien läpi menevien orsien varassa, ja kiukaan suukin on joskus asennettuna kohti peräseinää. Oven lähellä on voinut olla erillisiä fällyorsia, ja sisäkatto on mukaillut ulkokaton muotoa.

Tällainen korkea tila muistuttaa rakenteeltaan paikoin riihi-rakennusta, jossa orsilla ja korkeudella oli oma tehtävänsä. Saunassa korkeus antoi savulle tilaa nousta ja poistua hallitusti.

Millaisia savusaunoja Savo-Karjalassa on?

Savo-Karjalan savusaunat ovat samantyyppisiä kuin keskisuomalaiset, mutta niillä on omat erityispiirteensä. Kiuas ja laude ovat samalla seinällä. Saunaan liittyy usein erillinen kota vedenlämmitystä varten.

Lauteet ovat pystypuu- eli patsaslauteita tai hirsilavon päälle rakennettuja. Rakenne on yksinkertainen ja tukeva.

Kooltaan savokarjalaiset saunat ovat pienempiä kuin läntiset. Ne ovat esimerkiksi 9 neliön suuruisia ja vain pari metriä korkeita. Myös Itä-Karjalassa savusaunat ovat olleet samantyyppisiä, melko yksinkertaisia rakennuksia.

Pieni koko näkyy lämmityksessä ja kylpemisessä. Pieni neljän hengen savusauna lämpenee yleensä muutamassa tunnissa. Se vaatii puolisen tuntia aikaa siintymiseen eli hiilloksen sammumiseen ja savun tuulettumiseen.

Talvella matala ja pieni sauna oli nopea saada lämpimäksi. Pimeän kaamos-ajan saunailta ei vaatinut koko päivän lämmitystä, kun puut olivat kuivia ja pesällisiä oli kaksi tai kolme.

Miten savusauna lämmitetään vaihe vaiheelta?

Savusaunan kiuas on tulipesän ympärille ja päälle ladottu kivinen kupu. Savukaasut nousevat sen läpi vapaasti saunatilaan, ja samalla kiuaskivet kuumenevat. Kiuas on kertalämmitteinen, eli sitä ei voida lämmittää kylpemisen aikana.

Lämmitysohjeet korostavat varovaisuutta. Saunaa ei saa lämmittää liikaa, ettei se syty palamaan. Kokematonta henkilöä ei pidä pyytää lämmittäjäksi, eikä lämmittäjää pidä vaihtaa kesken kaiken.

Ennen lämmitystä lauteilta poistetaan esineet, jotka voivat nokeentua. Räppänä tai lakeinen avataan. Pesää ei täytetä kokonaan, vaan puut ladotaan väljästi. Puun pitää olla kuivaa.

Kipinöivää kuusta, nokeavaa koivua tai hitaasti palavaa haapaa ei käytetä. Viimeisessä pesällisessä käytetään mielellään leppää. Puut sytytetään päältä, tulipesän luukku jätetään raolleen ja saunan ovi noin 10 senttiä raolleen.

Puita lisätään vasta, kun ensimmäinen pesällinen on palanut aivan loppuun. Yleensä poltetaan kaksi tai kolme pesällistä. Kivien kiukaan sisällä on oltava lämmitettäessä ainakin osin punahehkuisia.

Kun puut ovat palaneet, hiillos pöyhitään, ettei sinne jää savuavia kekäleitä. Sitten räppänä, lakeinen ja ovi suljetaan. Saunan annetaan siintyä 1–3 tuntia saunan koosta riippuen. Siintymisen jälkeen ovi ja räppänä avataan, sauna siivotaan, lauteet pestään ja kiukaalle heitetään häkälöyly ilman raikastamiseksi. Kylpemisen jälkeen räppänä avataan ja ovi suljetaan, jotta sauna kuivuu.

Mitä häkälöylyt ovat ja miksi ne heitetään?

Kun kivet ovat riittävän kuumat ja pesä on sammunut, heitetään häkälöylyt. Sen jälkeen sauna on valmis kylpijöille. Häkälöylyissä suurin osa kivien pintaan tarttuneesta noesta ja pienhiukkasista irtoaa ilmaan ennen kuin saunojat hengittävät löylyilmaa.

Kertalämmitteisyys edellyttää, että kiukaassa on enemmän lämpöä varaavia kiviä kuin jatkuvalämmitteisessä saunassa. Lisälämmitystä ei voida tehdä kylpemisen aikana. Kylvettäessä räppänää avataan, jos sauna tuntuu liian kuumalta.

Tuulettumista edistää, jos kekäleet vedetään kiukaan etuosaan palamisen loppuvaiheessa. Silloin hiilet palavat nopeasti loppuun, eikä ole riskiä hiilimonoksidin muodostumisesta ja häkämyrkytyksen vaarasta.

Koska kuumat palokaasut nousevat kivitilan läpi vapaasti löylytilaan, niillä on vaara leimahtaa palamaan kivitilan yläpuolella olevassa kuumentuneessa ja hapekkaammassa ilmassa. Kiukaan päällä leimahtaneet liekit tarttuvat helposti varsinkin uuden saunan seiniin, ja syttyy tulipalo. Hyvin vanhoissa saunoissa syttymisvaaraa lisäsivät seinien tilkitsemiseen käytetyt riiveet.

Leimahtamista voidaan estää korkealla ja suurella löylytilalla ja ennen kaikkea rauhallisella, pienellä liekillä lämmittämisellä. Myös räppänän ja lakeisen suurempi koko ja oikeanlainen muotoilu pienentävät riskiä. Koska kuumin savu tulee räppänän yläosasta, räppänä ei saa olla yläosastaan ahdas. Jos liekit lyövät kivien läpi lämmityksen aikana, hätätilassa kaadetaan hieman vettä tulipesään, ja kiuas korjataan ennen seuraavaa lämmitystä.

Savusaunaa arvostetaan saunomisen perinteisenä muotona muun muassa suuren kertalämmitteisen kivimäärän aikaansaamien pehmeiden löylyjen vuoksi. Myös löylytilan ominaistuoksu on koettu mieluisaksi. Monelle se kuuluu juhlahetkiin siinä missä juhannustaika kuuluu keskikesän yöhön: tuttu kaava tuo rauhan.