Tuonela – kuolleiden valtakunta Kalevalassa

Mikä Tuonela on ja missä sen ajateltiin olevan?

Tuonela on muinaissuomalaisen maailmankuvan mukainen kuolleiden valtakunta tai asunto tuonpuoleisessa. Siitä on käytetty myös nimiä Tuoni, Manala, Mana ja Vainajala. Kansanuskon mukaan kuolleet vaeltavat Tuonelassa varjomaisina haamuina, eikä hyvien ja pahojen kohtaloa aina erotettu toisistaan.

Paikan sijainti kuvattiin eri tavoin. Kansanperinteen mukaan Tuoni sijaitsi maan alla, veden alla tai saarella. Se kuvattiin usein pimeäksi tai hämäräksi ja kolkoksi paikaksi. Joissakin uskomuksissa Tuonela saattoi olla ylösalaisin, kuten maahisten maa. Toisinaan Tuonela myös rinnastettiin kalmistoon.

Jos Tuonelan ilmansuunta tiedettiin, se oli yleensä pohjoinen. Käsitys veden takana olevasta Tuonelasta liittyy ehkä kalmistosaariin. Jotkut ovat voineet samaistaa myyttisen Tuonelan ja paikallisen kalmiston. Vienanjoen seudulla eläneet suomensukuiset lähettivät perimätiedon mukaan vainajia veneissä kohti pohjoista ja Vienanmerta, sillä näin niiden uskottiin päätyvän kuolleiden kotiin.

Kuolleiden sielut eivät jääneet paikoilleen, vaan heidän oli matkattava Manalle. Sielu saattoi viipyä jonkin aikaa sukulaisten luona. Viimeistään silloin oli lähdettävä, kun omaiset karkottivat pelottavaksi kummitukseksi muuttuneen hahmon pois. Elävien etu oli, että kuolleet menivät Tuonelaan. Silloin he olivat poissa kummittelemasta, mutta kuitenkin tavoitettavissa, jos apua tarvittaisiin. Joskus kuolleiden ajateltiin menevän itään tai länteen, jäävän kotiin tai kodin pyhänurkkauksen seutuville suojelemaan lähimmäisiään. Vielä tuonpuoleisesta kuolleet saattoivat palata elävien maille esimerkiksi luonnoiksi eli jälkipolvien suojelushengiksi.

Miten matka Tuonelan virran yli tehtiin?

Matka Tuonelaan oli pitkä ja vaarallinen. Perimätiedon mukaan se vaati viikkokausien vaelluksen erämaan poikki ja lopulta tuonenvirran ylittämisen lautturin avustuksella. Sielun vaellus saattoi kulkea tumman virran poikki, jossa monissa tarinoissa auttoi tuonen tytti veneellään.

Tuonelan virta erotti elävien ja kuolleiden maailman. Joen ylittäminen oli varsinainen rajakohta, jota ilman perille ei päässyt. Toisissa tarinoissa Tuonen edessä oli koski, Kinahmi, palava pyörre, jonne puut kaatuivat ja jossa saattoivat virrata jopa teräaseet.

Tuonela esiintyy usein Kalevalassa ja suomalaisissa kansanrunoissa. Runoissa toistuu ajatus, että sinne ei menty suoraan. Matkalla oli reittejä, esteitä ja vartijoita. Šamaanit pääsivät Tuonelaan vaipumalla transsitilaan ja huijaamalla vartijoita.

Millaista elämä Tuonelassa oli?

Hautaustavoista päätellen tuonpuoleisessa sielun on uskottu jatkavan elämäänsä pitkälti samaan tapaan kuin eläessään. Hautoihin on jätetty hautalahjoina muun muassa käyttöesineitä, koruja, aseita ja vaatteita. Kristinuskon aikana hautalahjoista luovuttiin, mutta esimerkiksi ortodoksit voivat edelleen uhrata haudalla esimerkiksi viinaryypyn.

Joissain perinteissä vainajat nukkuivat tai elivät hiljaista elämää Tuonella. Kuolleiden kiusana olivat Tuoni ja hänen vaimonsa Tuonetar. Pahoilla ja moraalittomilla saattoi olla muita huonommat oltavat, esimerkiksi kivinen sänky. On myös joitakin kertomuksia pahaan paikkaan, kuten hauen suoleen joutuneista, joita ei saanut edes tietäjä takaisin.

Ei tiedetä, millainen muinaissuomalainen manala oli ennen kristinuskon vaikutusta. Tuonpuoleinen rangaistus voi olla myös kristillistä perua. Manala- ja vainajala-sanoja käytetään myös yleisniminä mytologisista kuolleiden valtakunnista puhuttaessa, muuallakin kuin Kalevalan yhteydessä. Manalasta puhutaan usein esimerkiksi antiikin Kreikan mytologian yhteydessä. Kreikkalaisen mytologian manalaa, Haadesta, hallitsee samanniminen kuoleman jumala.

Ketkä kävivät Tuonelassa ja mitä Väinämöinen siellä teki?

Elias Lönnrotin kokoamassa Kalevala-eepoksessa koetaan tuonelanmatka. Tarusankari Väinämöinen tekee onnettoman retken Tuonelaan ja onnistuu lopulta pakenemaan elävien maahan muuttumalla käärmeeksi.

Tuonelassa oli myös arvokasta tietoa, ilmeisesti Tuonelle joutuneiden tietäjien tai sukulaisten ansiosta. Tätä tietoa saattoi havitella jo eläväkin käymällä Tuonella. Toisinaan elävät ihmiset saattoivat käydä Tuonelassa hakemassa tietoja tai loitsuja.

Eräs tapa päästä vainajalaan oli langeta loveen. Kyseessä oli ilmeisesti tietäjän transsitila ja kokemus sielun irtautumisesta kehosta. Tietäjän sielun piti kulkea tiettyä reittiä tai selvittää haasteita päästäkseen manalle. Perimätiedon mukaan piti esimerkiksi valehdella tuonen piialle, että on tosiasiassa kuollut, tai onnistua uimaan vaarallisen joen poikki. Manalta piti vielä päästä pois, jos halusi palata elävien kirjoihin.

Tuonela mainitaan 65 kertaa Vanhassa testamentissa ja 11 kertaa Uudessa testamentissa. Suomalainen raamatunkäännös kääntää heprean sanan Šeol ja kreikan sanan Hades molemmat nimellä Tuonela. Sana Gehenna käännetään sanalla Helvetti. Yleisen tulkinnan mukaan Šeol ja Haades eli suomalaisittain Tuonela viittaavat tilapäiseen paikkaan, jossa kuolleet ovat, kun taas Gehenna viittaa lopulliseen eroon Jumalasta ja ikuiseen kadotukseen. Apostolisen uskontunnustuksen mukaan Jeesus Kristus astui kuolemansa jälkeen alas Tuonelaan.