Kaakilan linnankallio Vesilahdessa

Millainen kalliomäki ja maisema Kaakilan linnankalliolla on?

Linnankallio on 260×40 metriä suuri luoteis-kaakko-suuntainen kalliomäki. Kallion lakialue on kooltaan 190×20 metriä, ja se kohoaa noin 30 metriä Pyhäjärven yläpuolelle. Koillisrinteet ovat jyrkät, ja niissä sijaitsee pitkä yhtenäinen jyrkänne. Muissa ilmansuunnissa rinteet ovat loivat ja ovat vaatineet puolustusvarustuksen.

Kaakilanniemi on noin viisi kilometriä pitkä. Sen pohjoispuolella sijaitsee Toutosenselkä ja eteläpuolella Kirkkolahti. Niemen kärkeä kutsutaan Linnannokaksi. Linnankallion eteläpuolella sijaitsevan peltotilkun nimi on Linnanmoisio.

Linnavuoren pohjois- ja luoteispuolelle on rakennettu kesämökkejä 1970-luvulla. Samoilla puolilla ei rinteiden loivuudesta huolimatta löydy kivivalleja. Kalliomäen muoto ja jyrkänne tekevät paikasta helposti hahmotettavan myös silloin, kun puolustusvarustuksesta on jäljellä vain vähäisiä merkkejä.

Mitä kivimuurin jäänteitä Kaakilan linnankalliolla on?

Kallion lounaisrinteellä on nähtävissä vielä kivimuurin jäänteitä, joiden pituus on noin 90 metriä. Ne ovat todennäköisesti jäänteitä puuvarustuksesta, jota kivet tukivat. Kivet kertovat siitä, että loivempi rinne on täytynyt erottaa ja suojata erikseen, vaikka koillispuolella kallio tarjosi luonnostaan jyrkän esteen.

Vastaavia rakenteita ja rinnevalintoja voi vertailla muihin linnavuoriin, kuten Hämeenkosken linnakallioon, Sutarkullan linnavuoreen ja Valkkisten linnamäkeen. Kaakilan kohdalla kivimuurin jäänteet liittyvät nimenomaan lounaisrinteeseen, kun taas pohjois- ja luoteispuolella kivivalleja ei ole löytynyt.

Kohdetta ei ole koskaan tutkittu arkeologisilla kaivauksilla. Sitä on tutkittu pintapuolisesti useissa eri vaiheissa: vuosina 1924, 1939, 1946, 1988 ja 1995. Kohteen ympäristöä raivattiin avoimemmaksi vuonna 1992. Pintapuolinen tarkastelu on siksi jättänyt kivimuurin ja lakialueen rakenteet näkyviin ilman, että niitä olisi avattu kaivauksin.

Mitä kansantarinat kertovat Kaakilan linnankalliosta ja Urtista?

Kaakilan linnankallio on kansantarinoiden ja 1990-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella toiminut pakolinnana. Tarinat kertovat Kaakilan uljaasta Urtista, joka kuului kuuluisan pakanapäällikö Kirmukarmun joukkoihin. Heidän kerrotaan taistelleen aikanaan novgorodilaisia ja kristinuskon levittäjiä vastaan. Urtin mukaan nimetty Uurte-saari sijaitsee Kaakilanniemen länsipuolella.

Perimätiedon mukaan kivimuurin sisäpuolella on ollut myös lähde. Linnankallion kerrotaan olleen lappalaisten viimeinen tukikohta Vesilahdessa, mistä todisteena ovat Kaakilan lappalaisperäiset nimet, kuten Lapinniemi ja Lapinlahti. Kansanuskon ja paikallisen perimätiedon kerrostumat liittyvät tässä samaan kallioon kuin kivimuurin jäänteet ja niemen paikannimet.

Linnankalliolla on myös poltettu vainovalkeita varoittamaan lähiseudun asukkaita lähestyvistä vihollisista. Niemen eteläpuolella sijaitsevan Kirkkolahden rannalla kerrotaan poltetun myös helavalkeita vielä 1900-luvun alkupuolella. Tarinoiden mukaan varoitus ja juhlatuli ovat siis kuuluneet eri paikkoihin: toinen kalliolle, toinen lahden rannalle.

Miten Kaakilan linnankallio on raivattu ja opastettu?

Vuonna 1992 suoritettiin kolmen hehtaarin alueella perusraivaus. Sen tarkoituksena oli poistaa aluskasvillisuus rakenteiden ympäriltä ja poistaa kivivallien päältä puut. Myös alarinteille avattiin näkymä. Hoitoa on jatkettu useita vuosia poistamalla vesakkoa, jotta rakenteiden ympäristö pysyi avoimena.

Linnankalliolle johtaa polku, joka aiottiin merkitä puupaaluin. Polun alkuun pääsee henkilöautolla, jonka voi jättää vuoren juurelle. Linnavuori on eräs Vesilahden kunnan markkinoiman ”Klaus Kurjen tien” kohteista.

Muinaislinnojen yhteydessä Kaakilan rinnevarustus ja pakolinnaa koskeva perimätieto asettuvat samaan aihepiiriin myös Pöytiön linnamäen kanssa. Kaakilassa polku, raivattu ympäristö ja kivimuurin jäänteet tekevät kohteesta luettavan ilman kaivauksia: näkyvissä ovat ennen kaikkea kallion muoto, lounaisrinteen kivet ja paikannimien säilyttämä tarinakerros.