Vainovalkea – sotiin liittyvät tulimerkit

Mitä vainovalkeat tarkoittivat suomalaisessa kansanperinteessä?

Vainovalkeat olivat suomalaisen kansanperinteen tuntemia sotiin liittyviä tulia. Kansanuskon ja perimätiedon piirissä niistä kerrotaan muun muassa kalevalaisessa runoudessa, jossa savu ja tuli saavat sodan merkityksen. Taustalla oli käytäntö varoittaa väestöä lähestyvistä vihollisista tuli- ja savumerkein.

Perinteisesti on arveltu, että tässä käytännössä linnavuorilla on voinut olla tärkeä asema. Eräissä kertomuksissa vainovalkeat ovat voineet tarkoittaa myös sotajoukkojen leirinuotioita eli sotatulia tai palavien rakennusten tulta. Tarinoiden mukaan sama sana saattoi siis kattaa sekä varoitusmerkin että sodasta kertovan näkyvän tulen.

Vainolaistarina sopii tähän aihepiiriin, koska vainovalkeisiin liittyy lähestyvän vihollisen ja sodan havainnointi. Kansanuskon mukaan savu ei ollut vain savua eikä tuli vain tulta, vaan merkki, joka piti osata lukea oikein.

Mitä olivat rannikon vainovalkeat ja merimerkit?

Snorri Sturlusonin kirjoittamassa Olavi Pyhän saagassa Suomen rannikkoa kutsuttiin nimellä balagaardssida, ’roviorannikko’. Nimitys johtui suomalaisten käyttämistä vartiotulista rannikolla. Kaasat olivat merimerkkejä, joiden päällä saatettiin polttaa tulia, joilla varoitettiin vihollislaivastosta.

Rannikolla tuli ja savu kuuluivat siis varoituksen ketjuun. Kun vihollislaivasto lähestyi, merkki voitiin sytyttää kaasan päällä. Perimätieto kertoo tällaisesta tavasta muodostaa näkyvä viesti, joka ei vaatinut sanoja. Samasta syystä Kotka nousee esiin myöhemmässä luettelossa, sillä useita vainovalkeiden polttopaikkoja tunnetaan Kotkan alueelta.

Vartiomäet olivat korkeita paikkoja, millä poltettiin puuta savumerkkien antamistarkoituksessa puolustuksen tukemiseksi. Tällaisina paikkoina mainitaan Rapaistenkallio Hietana Orimattilan Artjärvellä, Haukkavuori Kotkassa, Kiiluanmäki Hollolassa, Äijönvuori Kotkassa, Moronvuori Pernoon kylässä Kotkassa ja Vartioisvuori Hurukselan kylässä Kotkassa.

Miten vainovalkeat kuvataan Kalevalan 20. runossa?

Kalevalassa vainovalkeat mainitaan muun muassa 20. runossa. Runossa Lemminkäisen äiti lähtee aamulla varhain lähteeltä vettä ja näkee sakean savun pohjoisilla maailmoilla. Hän sanoo: ”Nuo onpi soan savuja, varsin vainovalkeita!”

Säkeissä savu tulkitaan sodan savuksi ja vainovalkeiksi. Kyse on runon tavasta nimetä näky, joka kertoo vaarasta. Kansanuskon mukaan tällainen merkki saattoi liittyä lähestyvään viholliseen, ja runo säilyttää sen ajatuksen, että savun näkeminen oli myös viestin lukemista.

Samaan aihepiiriin osuu myös Perkele, kun puhutaan kansanuskon ja vanhojen uskomusten sanastosta. Vainovalkeiden kohdalla olennaista on kuitenkin sodan merkki: tuli, savu ja niiden välittämä varoitus.

Millainen vainovalkeiden ketju oli Kymijoella?

Sotilastarkoituksessa käytetty merkkitulijärjestelmä oli käytössä vielä 1800-luvun alussa Kymijoen varrella, joka toimi tuolloin Venäjän keisarikunnan vastaisena rajana. Ketju käsitti yhteensä 45 näköyhteyden etäisyydellä toisistaan ollutta kohoumaa.

Signaali välitettiin ketjua pitkin tarvittaessa päivisin savulla ja öisin tulilla. Järjestelmä perustui siihen, että kohoumat olivat toistensa näköetäisyydellä. Päivän aikana savu ja yön aikana tuli tekivät viestin etenemisestä mahdollista ilman, että merkkiä piti kuljettaa paikasta toiseen.

Väinämöisen kiellot kuuluvat samaan kalevalaiseen aihepiiriin, jossa vanha runous ja kansanuskon käsitykset kohtaavat. Vainovalkeissa yhteys näkyy erityisen selvästi: Kalevalan 20. runon sanat ja Kymijoen merkkituliketju puhuvat molemmat savusta, tulesta ja vaaran tiedosta.