Louhisaaren kartano – Flemingien linna ja Mannerheimin syntymäkoti

Missä Louhisaaren kartano sijaitsee?

Louhisaaren kartano sijaitsee Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Valkoinen päärakennus, symmetrisesti sijoitetut sivurakennukset ja englantilaistyylinen puisto muodostavat yhden Suomen parhaiten säilyneistä kartanomiljöistä. Kartano ja Askaisten kirkko kuuluvat samaan valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön.

Kirkon ja kartanon välillä kulkee runsaan kahden kilometrin pituinen Louhisaarentie. Temppelinmutkan kohdalla tie kääntyy suorassa kulmassa. Kartanoa lähestyvälle avautuu pitkälti samanlainen näkymä kuin 1650-luvun lopulla: puukuja johtaa päärakennuksen ja sivurakennusten rajaamalle kunniapihalle.

Hiekkapintainen kunniapiha on tarkoituksellisen karu. Siellä ei ole istutuksia, vaan rakennusten symmetria ja avoin tila hallitsevat näkymää. Ratkaisu noudattaa ranskalaisia esikuvia. Pihaa rajasivat aikaisemmin muurit, joiden sijainteja voi hahmottaa säilyneistä jäänteistä sekä hiekan ja nurmikon rajasta. Nykyinen rauta-aita rakennettiin 1960-luvulla ruotsalaisten mallien mukaan.

Louhisaari oli myös huomattava maatila. Päätilan lisäksi siihen kuului sivutiloja ja torppia, joita oli vuonna 1900 kahdeksantoista. Kartanon historia ei siten rajoitu päärakennuksen saleihin, vaan siihen kuuluu myös laajan maatilan talous.

Mitä Fleming- ja Mannerheim-suvut omistivat Louhisaaren kartanon?

Fleming-suku omisti Louhisaaren noin vuodesta 1450 vuoteen 1791. Ensimmäinen suvun omistaja oli aseenkantaja Magnus Fleming, joka avioitui kartanon omistajan Niilo Hermaninpoika Kurjen tyttären Elin Kurjen kanssa. Flemingien kausi kesti noin 340 vuotta.

Nykyisen linnan rakennutti kenraalikuvernööri Herman Klaunpoika Fleming. Hänen myöhempi kaimansa, hovijunkkari Herman Klaunpoika Fleming, uudisti puolestaan linnan asuintiloja 1700-luvulla. Hovijunkkarin kuoltua hänen velkansa pakottivat perilliset myymään Louhisaaren.

Mannerheim-suvun omistus alkoi vuonna 1795 ja päättyi vuonna 1903. Ensimmäinen omistaja oli ruotsalaissyntyinen majuri ja kreivi Carl Erik Mannerheim. Viimeinen oli vapaaherratar Vilhelmina Mannerheim, marsalkka Mannerheimin isän sisar. Louhisaari tunnetaan ennen kaikkea Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkotina.

Vuodesta 1903 kartano kuului Oskar ja Naemi Hannukselle. Vuonna 1961 se siirtyi Suomen valtiolle ja Muinaistieteellisen toimikunnan, nykyisen Museoviraston, hallintaan. Päärakennus ja sivurakennukset restauroitiin, ja museo avattiin yleisölle 1. kesäkuuta 1967. Louhisaaren kautta avautuvaa sukukartanoiden näkökulmaa voi jatkaa myös toisen kartanon historiaan.

Miltä Louhisaaren kartanon vuoden 1655 linna näyttää?

Louhisaaren päärakennus ja sivurakennukset valmistuivat vuonna 1655. Herman Klaunpoika Fleming rakennutti samaan aikaan myös Askaisten kirkon kartanon kappelikirkoksi. Louhisaaren patronaattioikeudet lakkasivat vuonna 1910 viimeisenä kartanona Suomessa.

Päärakennus kuuluu Suomen harvoihin linnoihin, joissa näkyvät italialaisen palladiolaisen arkkitehtuurin vaikutteet. Kolmikerroksinen rakennus on muurattu tiilestä, rapattu ja kalkittu valkoiseksi. Julkisivut ovat tiukan symmetriset. Korkeassa, paanuilla verhotussa aumakatossa on kaartuvat lappeet ja kattokolmiot kaikilla neljällä sivulla.

Sisäänkäyntiä korostaa tukholmalaisen kivenhakkaajan Johan Wendestamin veistämä portaali. Sen harmaanvihreä kivi on gotlantilaista hiekkakiveä, ja yläosan kirjoituslaatta on punaista kalkkikiveä. Nykyinen ulko-ovi tehtiin 1960-luvulla Askaisten kirkon vanhan pääoven mallin mukaan. Oven lukko on 1600-luvulta.

Linnassa oli alun perin turvallisuussyistä vain yksi ulko-ovi. Palvelusväelle tehtiin toinen sisäänkäynti vasta 1800-luvulla. Rakennuksen kerrosten tehtävät olivat selkeät: alhaalla olivat taloustilat, keskellä asuintilat ja ylimpänä juhlatilat. Linna antoi näkyvät puitteet Flemingin yhteiskunnalliselle asemalle. Hän valitsi rakennuspaikaksi synnyintilansa, vaikka omisti linnoja myös Ruotsissa.

Miten Louhisaaren kartanon huoneet on sisustettu eri kerroksissa?

Ensimmäinen ja kolmas kerros ovat nykyään pääosin 1600-luvun asussa. Alin kerros oli palvelusväen ja talouden käytössä, ja huoneissa säilytettiin myös tavaroita. Keittiö sijaitsi aluksi siipirakennuksessa. Päärakennuksen alimpaan kerrokseen se siirrettiin vuonna 1792.

Alakerran huoneita ovat eteishalli, kivisali ja linnantupa. Kivisalin tähtiholvia pidetään linnan komeimpana. Huoneen arvellaan voineen toimia myös vastaanottotilana. Linnantuvassa on Louhisaaren ainoa alkuperäinen 1600-luvun avotakka. Eteishallista pääsee neljästä huoneesta koostuvaan kellariin.

Portaikon ilme muuttuu kerrosten välillä. Ensimmäisestä toiseen kerrokseen nouseva osuus on palautettu koruttomaan 1600-luvun asuun. Ylempänä koristemaalaukset osoittavat siirtymistä juhlakerrokseen. Sen eteishallin kaksivärinen kalkkikivilattia on vuodelta 1792.

Kolmannen kerroksen juhlasali on linnan suurin huone. Sen palkkikatossa ja seinien yläosan friisissä on Jochim Langhin signeeraamia maalauksia. Osa jäljentää keskieurooppalaisia kaiverruksia, osa esittää Flemingin elämään liittyneitä paikkoja ja tapahtumia. Maalaukset ovat säilyneet ilman korjailuja tai päällemaalauksia. Myöhemmin sali palveli ruokasalina ja kirjastona.

Missä marsalkka Mannerheimin synnyinhuone sijaitsee?

Kolmannen kerroksen pieni sininen makuukamari on perimätiedon mukaan marsalkka Mannerheimin synnyinhuone. Se on sisustettu 1860-luvun tyyliin Mannerheim-suvulle kuuluneilla biedermeier- ja uusrokokoohuonekaluilla. Tapetti on 1850- tai 1860-luvulta. Huonetta kutsuttiin myöhemmin myös vierashuoneeksi.

Louhisaari kertoo Mannerheimista ennen kaikkea suvun kodin kautta. Tästä näkökulmasta voi siirtyä myös Mannerheimin nimeä kantavaan sotahistorian aiheeseen, mutta linnan huoneissa keskeisiä ovat asumisen ja suvun vaiheet.

Pirunkamarin nimi liittyy pellavatapetteihin maalattuun satyyrinpäähän. Nimi ei siis itsessään ole kertomus yliluonnollisesta tapahtumasta. Rokokootyylisissä, 1700-luvulta olevissa tapeteissa näkyy myös puistomaisemia ja metsästysaiheita. Maalauksia on tehty eri aikoina, ja osaa on korjailtu päällemaalauksin. Huoneen alkuperäistä käyttötarkoitusta ei tunneta.

Isossa makuukamarissa on edustusmakuuhuoneen sisustus. Sen katossängyn verhot ovat peräisin 1700-luvun alusta ja alun perin Sjögårdin kartanosta Pernajasta. Kukkamaljakoin koristellut tekstiilit ovat ainoat Suomessa säilyneet barokkisängyn verhot. Huoneen 1600-luvun kattomaalauksista on jäljellä vain osa.

Miten isoviha vaikutti Louhisaaren kartanoon?

Louhisaaren omistajat asuivat linnassa vain vähän 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa. Isonvihan aikana venäläisjoukkojen ryöstely vaurioitti rakennusta. Linna rappeutui ja jäi asumattomaksi. Kunnostaminen alkoi vasta vuonna 1738, kun eversti Klaus Hermaninpoika Fleming sai sen sivuperintönä.

Aateliston edustustavat olivat muuttuneet. Kolmannen kerroksen muodollisia juhlatiloja ei enää tarvittu entiseen tapaan, ja niiden sijasta uudistettiin toisen kerroksen asuintiloja. Tämä osaltaan auttoi säilyttämään ylimmän kerroksen vanhaa asua.

Hovijunkkari Herman Klaunpoika Fleming korjautti toisen kerroksen niin, että se soveltui sekä asumiseen että edustamiseen. Ikkunat muutettiin rokokootyylisiksi ja varustettiin luukuilla. Huoneisiin tehtiin rintapaneelit, ja vanhat kattopalkit peitettiin laudoituksella. Työt valmistuivat vuonna 1761.

Toisen kerroksen huoneisiin kuuluvat ruokasali, isoäidin makuukamari, vihreä kamari ja kreivin kirjasto. Kirjaston nykyinen kalustus edustaa 1800-luvun alun empireä ja biedermeieriä. Sen kirjakaapit ovat Louhisaaresta, ja osa on upotettu seinään. Carl Erik Mannerheim käytti huonetta 1830-luvulla. Myöhemmin se palveli lastenhuoneena ja 1900-luvun alussa ruokasalina.

Millaista on Louhisaaren kartanon puisto ja puukuja?

Louhisaarentien vanhimmista puuistutuksista ei ole varmaa tietoa. Alkuperäiseksi puukujaksi on arveltu tammikujaa kartanon aseman ja 1600-luvun ihanteiden perusteella. Vuoden 1757 matkakuvauksessa kuitenkin todetaan, ettei kartanolla ollut tammia.

Tammien mahdollisesta katoamisesta on esitetty eri selityksiä. Puusto olisi voinut paleltua vuosien 1696 ja 1697 välisen poikkeuksellisen kylmän talven aikana. Myös isonvihan aikainen puiden vieminen on mahdollinen selitys. Kumpaakaan ei voida pitää varmana kuvauksena Louhisaaren tapahtumista.

Temppelinmutkan kohdalla ja muualla maisemassa kasvaa nykyään hyvin vanhoja tammia, joiden ikää ei ole tutkittu. Tien varrella on myös vanhoja maisemamäntyjä. Kirkon ja kartanon välille istutettiin koivukuja viimeistään 1810- tai 1820-luvulla. Samaan aikaan Vendla Sofia Mannerheim uudisti kartanon puutarhaa.

Nykyinen Temppelinmutkasta kartanoon johtava koivukuja istutettiin 1960-luvulla valtion omistuskauden alettua. Temppelinmutkan ja kirkon välillä puukujaa ei nykyään ole. Lähestymistien maisemassa yhdistyvät siis eri aikoina syntyneet puut ja istutukset, vaikka kartanon edessä avautuvan näkymän perusrakenne on säilynyt pitkään. Mäkilinnoilla on muuten oma paikkansa Suomen historiassa, kuten Sipoonlinnan keskiaikainen mäkilinna Söderkullassa osoittaa.