Miekanhiontakivi ja kansanusko

Mitä miekanhiontakivi on ja miltä se näyttää?

Miekanhiontakivet eli hiomauurrekivet ovat Pohjoismaista tunnettuja muinaisjäännöksiä. Niitä luonnehtii yksi tai useampi noin 10–100 cm pitkä sileäksi hiottu uurre. Uurteet ovat muutaman sentin levyisiä ja Suomesta tunnetuissa kivissä syvimmillään viisisenttisiä. Tyypillistä on, että uurre syvenee keskeltä ja kapenee päistään. Uurteiden yhteyteen liittyy toisinaan myös sileitä laakeita hiomapintoja.

Nimitys ”miekanhiontakivi” on käännös gotlantilaisesta kansanomaisesta nimestä ”svärdslipningssten”. Kansanuskon mukaan nimi viittaa miekkojen hiontaan, mutta nimestään huolimatta kivillä ei ole hiottu miekkoja. Perimätieto on säilyttänyt sotaisan mielikuvan, vaikka hiomapinnat ja hiomauurteet viittaavat selvästi kivityökalujen työstämiseen.

Hiomauurrekiviä on sekä Ruotsissa että Suomessa tulkittu liittyneen esihistoriallisiin rituaaleihin. Tätä ajatusta on myös kyseenalaistettu juuri työstöjälkien takia. Kansanuskossa ja tulkinnoissa on siis ollut kaksi suuntaa: kivi on voitu nähdä rituaalipaikkana, mutta sen pinnassa näkyvä työ muistuttaa käytännön hionnasta.

Missä Suomessa miekanhiontakiviä sijaitsee?

Suomen alueelta tunnetuista miekanhiontakivistä kuusi sijaitsee Kanta-Hämeessä ja yksi Pohjois-Savossa, ei siis rannikolta, missä skandinaavinen vaikutus on kuitenkin ollut vahvinta. Suomen tunnetut miekanhiontakivet sijaitsevat Hattulan Tyrvännössä kolmena kappaleena sekä Hämeenlinnan Lammilla kahtena kappaleena, Lopella yhtenä ja Juankoskella yhtenä.

Yhteistä kaikille Suomen hiomauurrekiville on, että ne sijaitsevat tai ovat sijainneet aivan veden ääressä. Sekä Gotlannin että Hämeen hiomauurrekivet ovat poikkeuksetta yhteydessä veteen. Suomessa kivet sijaitsevat sisävesistöjen rannoilla, kun taas Gotlannissa kivet sijaitsevat vanhoilla rantaviivoilla, lähteiden, purojen ja jokien rannoilla tai peräti rantavedessä.

Vanajavettä on laskettu vuoteen 1857 mennessä yhteensä kolme metriä, eivätkä Tyrvännön hiomauurrekivet enää sijaitse rannassa vaan vanhalla rantatörmällä. Ennen järvenpinnan laskemista on ainakin Tyrvännön Kirkkovalkaman kivi saattanut ainakin tulvien aikaan olla veden allakin. Lammin Vanhakartanon hiomauurrekivi sijaitsee Ormajärven rannassa, Lammin Lahdenpohjan särjetty kivi Kuohijärven Tollikonlahden rannassa ja Lopen Sajaniemen Pälsin kivi on sijainnut Loppijärven rannassa Sajaniemessä. Vuonna 2015 löytynyt Juankosken Muurutvirran kivi on siirretty alkuperäiseltä paikaltaan, mutta sekin sijaitsee veden lähellä Putaansaaressa.

Miksi kirkoissa on hiomauurteita?

Joistakin ruotsalaisista kirkoista, esimerkiksi Sjonhemin kirkosta Gotlannista, tunnetaan hiomauurteita. Uurteet on joko tehty kirkkoihin tai sitten kirkkorakenteissa on kierrätetty vanhempia hiomauurrekiviä. Hiomauurteita tunnetaan jopa hallantilaisesta 1100-luvulle ajoittuvasta kastemaljasta, joka on mahdollisesti peräisin Snöstorpin kirkosta.

Samanlaisia uurteita tunnetaan kirkoista muualtakin Euroopasta, esimerkiksi Saksasta, Ranskasta, Luxemburgista ja Tšekistä. Arthur Nordén tietää kertoa, että Saksan Brandenburgissa sijaitsevan Pyhän Gotthardin kirkon graniittiseinään on asetettu kaksi hiekkakivikuutiota, jotta ”kansalle suotaisiin tilaisuus hioa niihin uurteitaan ja kuppejaan”. Tarinan mukaan tällainen hionta kuului kansan tapaan, ja kupit tuovat mieleen kuppikivien kansanomaisen piirin.

Kansanuskon ja kirkollisen rakenteen rinnakkaisuus näkyy myös siinä, miten vanha kivi on voitu ottaa uuteen käyttöön. Perimätieto kertoo hionnasta ja kansalle annetusta tilaisuudesta, mutta uurteiden syntyä ja ajoitusta ei ole tarkalleen selvitetty. Pohjoismaisten miekanhiontakivien syntytapaa ja -ajankohtaa ei ole tarkalleen selvitetty, mutta ne ovat joka tapauksessa esihistoriallisia. Hiomauurrekiviin kuuluu todennäköisesti eri aikoina ja eri syistä syntyneitä uurteita.

Miten vanhoja miekanhiontakivet ovat ja mihin ne liittyvät?

Skandinaviassa vanhimmat hiomauurteet ajoittuvat kivi- ja pronssikaudelle, mutta etenkin Gotlannissa, josta miekanhiontakiviä tunnetaan eniten, suurin osa niistä ajoitetaan rautakaudelle. Skandinaviassa uurteellisia kiviä pidetään rautakautisina, sillä niistä valtaosa sijaitsee rautakautisella rantalinjalla. Kivien sijaintipaikat nousivat Gotlannissa merenpinnan yläpuolelle vasta 400-luvulla jaa.

Kiviä on vaikea ajoittaa muuten kuin suhteessa vedenpinnan vaihteluihin, mutta Gotlannissa on kuitenkin saatu 900-luvulle sijoittunut radiohiiliajoitus hiomauurrekiven päällä olleesta hiilikerroksesta. Gotlannissa hiomauurteita on tavattu myös joistakin rautakaudelle ajoittuvista kuvakivistä. Erityisesti Gotlannissa hiomauurteelliset kivet ja kalliot ajoitetaankin tyypillisesti viikinkiaikaisiksi eli 800–1000-luvuille jaa. Hiomauurrekivet on Suomessakin ajoitettu myöhäisrautakaudelle niiden läheisyydessä olevien muinaisjäännösten perusteella.

Kansanuskon mukaan kiveen on voitu liittää pyhyyttä tai rituaalia, ja siksi pyhä kivi on luonteva rinnastus paikallisten uskomusten kanssa. Samasta aihepiiristä muistuttavat myös suomalaiset kodinhaltiat, vaikka niiden tarinat eivät selitä hiomauurteita. Kansanuskon sanastoa ja kuvitusta voi selata esimerkiksi vuonna 1949 ilmestyneestä Kalevalan sanakirjasta, joka avaa kansalliseepoksen käsitteitä aamuruskosta öitsiään. Vastaavanlaisia ihmistoiminnasta syntyneitä uurteita tunnetaan ympäri maailmaa, mutta miekanhiontakivillä tarkoitetaan vain Pohjoismaista tunnettua muinaisjäännöstyyppiä. Pohjoismaiden ulkopuolella hiomauurteet on yleensä ajoitettu kivikautisiksi, ja ne liittynevät useimmiten kivityökalujen hiomiseen.