Pariisin rauhansopimus ja Suomen rauha 1947

Miten Pariisin rauhankonferenssi valmisteltiin?

Yhdysvaltain, Britannian ja Neuvostoliiton ulkoministerit sopivat Moskovassa joulukuussa 1945, että Pariisissa pidettäisiin viimeistään 1. toukokuuta 1946 rauhankonferenssi. Sen oli määrä vahvistaa Italian, Bulgarian, Romanian, Unkarin ja Suomen kanssa solmittavat rauhansopimukset. Siihen mennessä sopimusluonnokset oli tarkoitus saada valmiiksi. Ranska ja Kiina eivät osallistuneet tähän kokoukseen.

Luonnosten valmistelu kesti paljon suunniteltua kauemmin. Vasta elokuussa 1946 Suomen hallitus sai kutsun lähettää edustajansa liittoutuneiden ja liittyneiden valtojen konferenssiin. Konferenssi oli 29. heinäkuuta aloittanut Pariisissa Saksan viiden liittolaismaan rauhansopimusten käsittelyn.

Suomi erosi muista entisistä vihollisvaltioista siinä, että maa ei ollut ollut Saksan miehittämä eikä siellä ollut toiminut Saksalle kuuliaista nukkehallitusta. Heti konferenssin aluksi sovittiin, että kunkin entisen vihollismaan sopimusluonnoksen käsittelyyn saivat osallistua liittoutuneista vain ne, jotka olivat allekirjoittaneet aselepo- tai antautumissopimuksen asianomaisen maan kanssa. Periaate oli kenen sota, sen rauha. Näin esimerkiksi Ranska ja Yhdysvallat suljettiin Suomea koskevan sopimusluonnoksen käsittelyn ulkopuolelle.

Saksan ja Itävallan kanssa tehtäviä rauhansopimuksia ei päästy edes valmistelemaan ennen kuin vastakkaisten suurvaltablokkien muodostuminen vuoden 1947 aikana tukahdutti läntisten liittoutuneiden ja Neuvostoliiton yhteistyön. Saksa ja Itävalta jäivät toistaiseksi miehityshallintojen alaisuuteen. Sodan ajan kokemuksia käsittelen myös sivuilla, jotka koskevat Kollaan taistelua, Suomussalmen taistelua ja Sotalapsia.

Mitä hävinneet valtiot esittivät Pariisissa?

Hävinneet maat saivat esittää konferenssin yleisistunnossa omat näkökohtansa. Italian edustaja korosti puheenvuorossaan maataan koskevan sopimusluonnoksen ankaruutta ja soveltumattomuutta liittoutuneiden hyväksymiin periaatteisiin. Hän otti esille rajajärjestelyt ja sotakorvaukset.

Romanian, Unkarin ja Bulgarian edustajat kiittivät Neuvostoliittoa sen osoittamasta jalomielisyydestä, muun muassa sotakorvausten kohtuullisuudesta. Samalla he arvostelivat läntisiä liittoutuneita suhteettomista vaatimuksista menetetyn omaisuuden korvaamiseksi. Bulgaria ilmoitti pitävänsä kiinni Hitlerin Saksan avulla Kreikalta miehittämästään alueesta.

Neuvostoliiton valtuuskunnan johtaja, ulkoministeri Vjatšeslav Molotov katsoi Italian esiintymisen osoittavan, että maa ei ollut sanoutunut irti fasistisesta imperialismista, vaan uusi Italia seurasi edeltäjänsä jälkiä. Balkanin entiset vihollismaat olivat Molotovin mielestä päättäväisesti ja tukea ansaitsevalla tavalla lähteneet demokratian toteuttamisen tielle. Molotov puolusti Bulgarian oikeutta Kreikalta miehittämiinsä alueisiin, minkä Yhdysvaltain ulkoministeri James F. Byrnes jyrkästi tuomitsi.

Italiassa rauhanehtojen julkistaminen johti vakaviin levottomuuksiin. Kysymys Triestestä ja eräistä muista Italian ja Jugoslavian raja-alueista aiheutti selkkauksen maiden välille.

Ketkä kuuluivat Suomen valtuuskuntaan Pariisin rauhansopimusneuvotteluissa?

Pariisiin 13. elokuuta 1946 saapunut pääministeri Mauno Pekkalan johtama Suomen valtuuskunta sai esittää näkökohtansa viimeisenä. Valtuuskunta oli ennen Helsingistä lähtöään valmistellut yhdessä presidentti J. K. Paasikiven johdolla Suomen puheenvuoron. Paasikiven periaatteiden mukaan Suomen oli historian edessä esitettävä oma näkökantansa, joka vastaisi kansan mielialoja ja mahdollistaisi myöhemmin muun muassa rajakysymysten ottamisen esille Neuvostoliiton kanssa.

Suomen puheenvuoron käytti 15. elokuuta ulkoministeri Carl Enckell Pekkalan nimissä ranskan kielellä. Enckell lausui maailmansodan tapahtumien johtaneen siihen, että demokraattinen Suomi seisoi hävinneenä ja suuria menetyksiä kokeneena entisenä vihollismaana voittaneiden demokraattisten maiden edessä. Hän palautti mieliin, että Suomi on ollut uranuurtaja valtiollisessa demokratiassa, joka on ollut ja on natsismin jyrkkä vastakohta.

Enckellin mukaan Suomi toivoi lievennyksiä rauhanehtoihin alueluovutusten ja sotakorvausten osalta, jotta maa voisi varmemmin suoriutua sitoumuksistaan. Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov katsoi tiukkasävyisessä vastauksessaan Enckellin puheeseen sisältyneen ehtoja, joita Suomi ei ollut aikaisemmin esittänyt, ja torjui rauhanehtojen lievennykset. Varaulkoministeri Andrei Vyšinski varoitti kiivaaseen äänensävyyn Suomea vehkeilemästä länsivaltojen avulla Neuvostoliittoa vastaan.

Britannian edustajien esiintyminen Suomen rauhansopimusluonnoksen käsittelyssä oli enimmäkseen hyvin passiivista. Max Jakobsonin mukaan oli hämmästyttävää, että britit eivät kommentoineet lainkaan ihmisoikeuksia käsittelevää 6. artiklaa. Suorastaan irvokasta oli, että tämän artiklan sisällyttämistä rauhansopimukseen vaativat nimenomaan Neuvostoliiton edustajat. Artikla sisältyi täsmälleen samansisältöisenä kaikkiin sopimusluonnoksiin, ja sen tarkoituksena oli ojentaa niitä entisiä vihollismaita, joissa oli ollut voimassa fasistinen yhteiskuntajärjestelmä.

Samaan aikaan Britannia vaati voimakkaasti Suomen puolustusvoimien vahvuutta ja aseistusta koskevien rajoitusten kiristämistä. Taustalla oli ajatus, että Suomen puolustusvoimat joutuisivat tulevaisuudessa Neuvostoliiton käyttöön, joten Britannian edun mukaista oli pitää ne mahdollisimman pieninä. Brittien asenne Suomea kohtaan oli tuoreeltaan pettymys suomalaisille, mutta Jakobsonin mukaan se oli sopusoinnussa Suomen hallituksen toiveiden kanssa. Suomen neuvotteluvaltuuskunta ei pelännyt mitään niin paljon kuin läntisten liittoutuneiden voimakasta myötätuntoa Suomelle. Tätä neuvostoliittolaiset olisivat orastavan kylmän sodan ilmapiirissä voineet käyttää todisteena länsimaiden juonittelusta Neuvostoliittoa vastaan.

Mitä ehtoja Pariisin rauhansopimus sisälsi?

Jokaisen akselivaltojen puolella sotineen valtion, Italian, Unkarin, Romanian, Bulgarian ja Suomen kanssa liittoutuneet tekivät erillisen rauhansopimuksen. Niiden allekirjoittajavaltioita olivat ne, jotka olivat olleet sodassa kutakin valtiota vastaan. Kaikkien viiden sopimuksen allekirjoittajiin kuuluivat Neuvostoliitto sekä erikseen myös Valko-Venäjän ja Ukrainan sosialistiset neuvostotasavallat, Iso-Britannia sekä Kansainyhteisön maista Etelä-Afrikan unioni, Intia, Australia ja Uusi-Seelanti. Myös Tšekkoslovakia kuului kaikkien viiden sopimuksen allekirjoittajavaltioihin.

Lisäksi Kanada kuului kaikkien muiden paitsi Bulgarian, Yhdysvallat taas kaikkien muiden paitsi Suomen rauhansopimuksen allekirjoittajiin. Myös Jugoslavia allekirjoitti Italian, Unkarin ja Bulgarian, samoin Kreikka Italian ja Bulgarian rauhansopimukset. Italian rauhansopimuksen allekirjoittajiin kuuluivat lisäksi Ranska, Belgia, Alankomaat, Puola, Kiina, Brasilia ja Etiopia.

Rauhansopimusten mukaan Italian siirtomaavalta purettiin. Italian sekä Albanian, Jugoslavian, Kreikan ja Ranskan, Romanian sekä Neuvostoliiton ja Bulgarian kuin myös Unkarin sekä Tšekkoslovakian ja Romanian välisiä rajoja muutettiin, samalla Suomen ja Neuvostoliiton rajamuutos pohjoisessa vahvistettiin. Sopimuksiin liittyivät myös häviäjävaltioiden velvollisuus taata kaikille kansalaisilleen ihmisoikeudet riippumatta rodusta, sukupuolesta, kielestä tai uskonnosta sekä sanan-, paino-, julkaisu-, uskonnon-, poliittisten mielipiteiden ja kokoontumisvapaus. Oli myös suoritettava sotakorvaukset.

Häviäjävaltiot eivät saaneet rangaista kansalaisiaan, jotka olivat toimineet tai osoittaneet myötätuntoaan liittoutuneille, eivätkä myöskään rodullisen syntyperän takia. Syrjivä lainsäädäntö ja sen aiheuttamat rajoitukset oli kumottava. Oli myös sitouduttava ehkäisemään demokraattiset oikeudet kieltävien yhdistysten olemassaolo ja toiminta. Kotimaisen lain kehitystä avaan myös sivulla, joka koskee Kieltolakia, ja sodan taistelujen kotirintamaa sivulla Tampereen taistelu.

Sotakorvaukset oli suoritettava vuoden 1938 hintatasossa. Italia maksoi 360 000 000 Yhdysvaltain dollaria: Jugoslavialle 125 000 000, Kreikalle 105 000 000, Neuvostoliitolle 100 000 000, Etiopialle 25 000 000 ja Albanialle 5 000 000. Romania maksoi Neuvostoliitolle 300 000 000 dollaria. Unkari maksoi 300 000 000 dollaria, josta Neuvostoliitolle 200 000 000 sekä Tšekkoslovakialle ja Jugoslavialle 100 000 000. Suomi maksoi Neuvostoliitolle 300 000 000 dollaria. Bulgaria maksoi 70 000 000 dollaria, josta Kreikalle 45 000 000 ja Jugoslavialle 25 000 000.

Pääministeri Mauno Pekkalan johtama ministerivaltuuskunta selvitti 17. huhtikuuta 1946 Moskovassa Neuvostoliiton vastaukset lopulliseen rauhansopimukseen liittyviin kysymyksiin. Rajoihin tai sotakorvauksiin ei ollut saatavissa muutoksia. Sen sijaan Suomen sallittiin lopettaa hankaliksi osoittautuneet sotasaaliin palautukset vapusta alkaen. Suomalaiset saivat myös lupauksen 100 000 tonnin viljatoimituksesta. Se toteutui vapun aattona.

Rauhansopimuksen voimaansaattaminen lykkääntyi liittoutuneiden keskinäisten suhteiden kiristymisen vuoksi. Suomi ratifioi sopimuksen omalta osaltaan ensimmäisenä 18. huhtikuuta 1947, kun taas Italia viivytti ratifiointia heinäkuuhun 1947 saakka. Neuvostoliitto edellytti kaikkien viiden entisen vihollismaansa ratifioivan sopimuksensa ennen omaa päätöstään. Suomen rauhansopimusasiakirja talletettiin Neuvostoliiton ulkoministeriöön 15. syyskuuta 1947. Häviäjävaltioista Japani solmi rauhansopimuksen San Franciscossa 1951 sekä Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta 1990 rauhansopimuksen korvaavan sopimuksen Saksaa koskevasta lopullisesta järjestelystä.