Suomalaiset loitsut – kansanuskon syntykertomukset ja taikasanat

Mitkä ovat vanhimmat todisteet suomalaisista loitsuista?

Loitsut olivat alkujaan laulettua perinnettä. Ne eivät olleet pelkkiä sanontoja, vaan esitys, jossa ääni, sävel ja mitta toimivat yhdessä. Useimmat muistiin merkityt suomalaiset ja karjalaiset loitsut ovat kalevalamittaisia, ja myös Kalevalan sankarit laulavat loitsunsa tässä mitassa.

Vanhin kirjallinen tieto itämerensuomalaisesta loitsusta on 1200-luvun Novgorodista. Kyseessä on tuohikirje, joka sisältää ilmeisesti salamaa koskevan loitsun. Tämä tuohikirje 292 osoittaa, että loitsiminen oli elävä käytäntö jo keskiajalla.

Mihin suomalaiset loitsut perustuivat ja miksi synnyn tietäminen antoi vallan?

Suomalaisen loitsun eräs perustyyppi perustuu loihdittavan kohteen alkuperän eli synnyn tuntemiseen ja julkilausumiseen. Ajatus oli suoraviivainen: jos jonkin asian – esimerkiksi vihollisen, raudan, veren tai pedon – myyttinen alkuperä ja kehitys nykymuotoon asti tunnetaan, sitä voidaan tällä tiedolla hallita.

Uskottiin, että vihollinen voitettiin tai luonnonvoimaa hallittiin kertomalla sille, miten se oli syntynyt ja kehittynyt. Tällaiset loitsut ovat samalla syntykertomuksia, ja siksi ne sisältävät paljon tietoa siitä, mistä muinaiset suomalaiset ovat ajatelleet asioiden ja ilmiöiden johtuvan.

Mitkä loitsut ovat säilyneet lastenloruina?

Joitakin loitsukatkelmia on säilynyt elävänä kansanperinteenä näihin päiviin asti, muun muassa lastenloruina. Tunnettu esimerkki on ”Oli ennen onnimanni” –loru, joka saattaa olla alkujaan loitsu.

Lastenloruna on säilynyt myös kivunlievitysloitsun pätkä, johon ei enää sisälly kivun syntyä. Alkujaan syntykertomus kuului loitsuun: Kiputytti on luonut kivut raastaen järkälettä, ja loitsussa kivulle käskettiin palata kiveen, mistä se oli tullutkin. Kalevalassa tätä kuvataan samalla tavalla – kipu lähetetään takaisin alkuperäänsä.

Olivatko loitsut myös rukouksia jumalille ja henkiolentoille?

Toiset loitsut ovat samalla rukouksia jollekin jumaluudelle tai henkiolennolle. Esimerkiksi loitsua, jolla pyydetään Ukko ylijumalalta tulista miekkaa, voidaan pitää myös rukouksena.

Kansanuskossa eri hahmot saattoivat sekoittua keskenään: joissain loitsuissa on vedottu yhtä aikaa neitsyt Maariaan, Ukko ylijumalaan, Jeesukseen ja Ilmariseen. Tämä kertoo siitä, miten vanhat taruolennottumat ja uudempi kristillinen perinne elivät rinnakkain samassa loitsutraditiossa. Saman rinnakkaiselon näkee myös Kapeenkoskella, jossa Ristinkiveä on kansanperinteessä pidetty onnea tuovana haltijan kivenä, vaikka paikalla on pidetty kesäisiä jumalanpalveluksia jo 1400-luvulla.