Vedenväki: veden alla asuva joukko ja taikavoima

Keitä vedenväkeen kuului?

Vedenväkeen kuuluivat suomalaisessa mytologiassa veden alla asuvat olennot ja näiden joukon taikavoima. Kalevalan mukaan vedessä on paljon väkeä. Kansanuskon mukaan joukossa oli esimerkiksi vesihiidet, vetehiset, veden neidot ja pienet merestä nousevat miehet. Nämä pienet miehet saattoivat toisinaan ilmestyä ihmisten avuksi suurine voimineen.

Vedenväki ei ollut vain nimetön joukko. Siihen kuuluivat myös yksilöidyt ja nimetyt vedenhaltijat, kuten Ahti, Vellamo ja Iku-Turso. Kalevalaan liittyvä maininta avaa tätä puolta suoraan: Kalevala kertoo vedessä olevan paljon väkeä, ja sen rinnalla kansanperinne tunsi nimettyjä veden olentoja.

Väki-käsitteen yhteys on tässä olennainen, sillä vedenväki oli samalla sekä olentojen joukko että taikavoima. Tätä puolta voi seurata myös väen mytologisesta merkityksestä. Vedenväen kohdalla voima liittyi veteen, veden alla asumiseen ja paikkoihin, joissa veden uskottiin olevan erityisen voimakasta.

Miksi veden luona saattoi sairastua?

Kansanuskon mukaan veden luona pelästyvä tai asiattomasti käyttäytyvä saattoi saada vedenväen vihat päälleen ja sairastua. Uskomus liitti veden, ihmisen käytöksen ja sairauden samaan tapahtumaketjuun. Sairastuminen ei tässä perimätiedossa ollut vain ruumiillinen asia, vaan se saattoi selittyä suhteella veden väkeen.

Sama voima, jonka vihat saattoivat selittää sairautta, oli kansanuskon mukaan käytettävissä myös parantamiseen. Vedenväen avulla voitiin parantaa joitain sairaita, myös mielenvikaisia. Tämä kaksisuuntaisuus on lähteessä selvä: veden väki saattoi olla sekä vaaran että avun taustalla.

Veden äärellä tapahtuva pelästyminen toistuu myös parannusperinteessä. Erään perinteen mukaan hullun parantamisessa tarvittiin lähteen vettä, ja hoitoon kuului lopuksi säikyttäminen. Pelästyttäminen on ollut suomalaisessa kansanparannuksessa yleinen hoitomuoto.

Mistä vedenväkeä otettiin taikuuksiin?

Kun vedenväkeä tarvittiin taikuuksiin, sitä etsittiin paikoista, joissa sitä uskottiin olevan eniten. Tällaisia paikkoja olivat varsinkin veden pyörteet ja vaahto. Kansanuskossa voima ei siis ollut tasaisesti kaikessa vedessä, vaan tietyt veden liikkeet ja muodot erottuivat otollisina paikkoina.

Kun väkeä otti, piti usein uhrata vuolemalla hopeaa samaan paikkaan. Vedenväkeä sai avukseen varsinkin, jos otti vettä mukaansa. Nämä toimet kuvaavat kansanuskon käytäntöä, jossa veden voiman ottamiseen liittyivät paikka, uhri ja mukaan otettu vesi.

Erään perinteen mukaan hullun parantamisessa tarvittiin lähteen vettä. Vesi täytyi ottaa lähteestä monimutkaisin rituaalein ja loitsia. Sitten lämmitettiin sauna ukkosen särkemillä puilla ja kylvetettiin hullu lähteestä otetulla vedellä loitsuja lukien sekä taikatemppuja tehden. Kun hullua vietiin ulos saunasta, hänet säikytettiin vielä ampumalla pyssyllä hänen päänsä yli.

Mitä vedenkarja oli ja miten sen tunnisti?

Vedenväellä kerrottiin olevan karjaa, joka öisin saattoi nousta järvistä laiduntamaan. Perimätiedon mukaan vedenkarjan pystyi erottamaan tavallisista naudoista vatsapuolella olevan kalamaisen evän perusteella. Ero oli siis näkyvä merkki, joka paljasti karjan kuuluvan veteen.

Vedenkarjan maidolla kerrottiin olevan arvokkaita ja parantavia ominaisuuksia. Tämä liittää vedenkarjan samaan parantamisen piiriin kuin vedenväen muukin käyttö. Kansanuskon mukaan vedestä nouseva karja ei ollut vain ihmeellinen näky, vaan siihen liittyi myös hyödylliseksi uskottu aine.

Vedenkarjaa koskeva kertomus on perimätietoa, kuten muutkin vedenväkeen liittyvät uskomukset. Se kertoo, miten veden alla asuva joukko saattoi kansanuskossa tulla öisin näkyviin järvistä ja miten sen erotti tavallisesta karjasta.