Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917 autonomian aikana

Mistä nimitys Suomen suuriruhtinaskunta tuli?

Suomen suuriruhtinaskunnan käsite oli syntynyt jo 1500-luvulla. Taustalla oli se, että Ruotsin kuninkaan arvonimiin sisältyi vuodesta 1577 myös Suomen suuriruhtinaan arvo.

Maantieteellisenä käsitteenä, ilman hallinnollista merkitystä, Suomen suuriruhtinaanmaa mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1518, jolloin Johannes Magnus käytti nimitystä. Seuraava tiedossa oleva viittaus on 3. elokuuta 1577, jolloin Ruotsin kuningas Juhana III käytti arvonimeä Suomen suuriruhtinas.

Käkisalmen valtauksen jälkeen vuonna 1580 Juhana III ryhtyi käyttämään Suomen ja Karjalan suuriruhtinaan arvonimeä. Suuriruhtinaskunnalle laadittiin oma vaakuna, jonka päällä oli suuriruhtinaan kruunu. Tämän jälkeen arvonimi sisältyi useimpien Ruotsin kuninkaiden muodolliseen arvonimistöön Ruotsin vallan ajan loppuun asti.

Suuriruhtinaskunta oli Ruotsille tärkeä, koska se antoi valtakunnalle suuremman ja mahtavamman vaikutelman. Kun Ruotsi esitettiin eri osista koostuvana valtakuntana, se pääsi paremmin tasoihin muiden Euroopan valtakuntien kanssa. Uuden nimen myötä Suomi pääsi niin lähelle valtakunnan asemaa kuin oli mahdollista. Tätä rajaa kunnioitettiin, eikä Suomesta muodostettu valtio-oikeudellisesti erillistä aluetta, jolla olisi ollut omaa lainsäädäntöä tai edustuselimiä.

Ruotsin valtakunnan arvonimien joukosta Suomen suuriruhtinas tiputettiin pois vuonna 1720 arvonimistöä lyhennettäessä. Tähän saattoi vaikuttaa suurvallan romahtaminen ja tarve olla korostamatta valtakunnan koostumista erillisistä osista.

Mikä oli Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna ja kruunu?

Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna lukeutui Ruotsin kuninkaan arvomerkkeihin. Vanhin säilynyt vaakuna on Uppsalan tuomiokirkossa Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä, jonka viimeistely valmistui vuonna 1591.

Vaakuna on yhdistelmä Suomen herttuoiden sineteissä jo 1300-luvun alussa esiintyneestä pystystä leijonavaakunasta ja 1500-luvulla käytetystä Karjalan vaakunasta. Todennäköisesti Käkisalmen valtauksen jälkeen valmistuneessa vaakunassa Suomen herttuoiden leijona polkee Karjalan vaakunan käyräsapelia.

Leijona heiluttaa oikealla panssaroidulla käsivarrellaan Karjalan vaakunan länsimaista kaksiteräistä miekkaa. Vaakunan vaiheita on hyvä verrata myöhempään kehitykseen, jota käsittelen sivulla Suomen vaakuna, sillä leijona säilyi keskeisenä tunnuksena myös suuriruhtinaskunnan aikana.

Miten Suomi siirtyi Ruotsilta Venäjälle?

Ruotsin suurvalta-asema alkoi järkkyä 1700-luvun vaihteesta alkaen. Ensin suuri Pohjan sota pakotti kuningaskunnan vuonna 1721 luovuttamaan Uudenkaupungin rauhassa Baltian omistuksensa sekä Karjalassa suuren osan Viipurin ja Savonlinnan läänistä sekä Käkisalmen läänistä Venäjälle. Sodan lopulla Suomi oli miehitettynä.

Hattujen sodan tuloksena Turun rauhassa vuonna 1743 Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin kaakkoisosa siirtyi Venäjälle. Näitä kahdessa vaiheessa muodostuneita Venäjän hallitsemia suomalaisalueita kutsutaan yhteisnimellä Vanha Suomi tai Viipurin kuvernementti. Turun osuutta rauhan kaupunkeihin avaan tarkemmin sivulla Turku.

Suomen kohtalo ratkaistiin jälleen suurvaltojen välillä. Ranskan keisari Napoleon Bonaparten sota Britanniaa vastaan johti Venäjän, Tilsitin sopimuksen pohjalta, Suomen sotana tunnettuun pakotesotaan Ruotsia vastaan 21. helmikuuta 1808. Venäjän tarkoitus oli pakottaa Ruotsi liittymään Britanniaa vastaan suunnattuun mannermaasulkemukseen.

Sodan päättyessä vuonna 1809 Suomi oli kokonaan miehitettynä, ja Venäjän armeija oli valloittanut myös osan nykyistä Ruotsin Lappia. Suomen sota päättyi 17. syyskuuta 1809 Haminan rauhaan Ruotsin ja Venäjän välillä. Rauhan sisällöstä ja alueluovutusten määrittelystä kerron lisää sivulla Haminan rauha.

Maantieteellisesti suuriruhtinaskunta muodostettiin entisistä Ruotsin valtakunnan itäisistä lääneistä, eli niin kutsutusta Uudesta Suomesta, Kemin Lappi ja Tornion Lapin itäosa mukaan luettuna. Vuonna 1812 siihen liitettiin vielä Viipurin kuvernementti, eli Vanhan Suomen alueet. Lisäksi Inarin koillisosa liitettiin suuriruhtinaskuntaan vuonna 1826 norjalais-venäläisen yhteisalueen jaon yhteydessä.

Miten Porvoon valtiopäivät rakensivat Suomen suuriruhtinaskunnan autonomian?

Hallinnollisena ja valtiollisena käsitteenä suuriruhtinaskunta sai merkitystä vasta Venäjän vallattua maan Suomen sodassa vuosina 1808–1809. Suuriruhtinaskunta syntyi vuonna 1809 Porvoon maapäivillä eli Porvoon valtiopäivillä. Tapahtuman kulkua käsittelen erikseen sivulla Porvoon valtiopäivät.

Suuriruhtinaskunnan korkeimman vallan hallitsija, Suomen suuriruhtinas, oli Venäjän keisari, hallitsijasukuna Romanov-suku. Suomessa keisaria edusti kenraalikuvernööri, joka johti suuriruhtinaskunnan armeijaa. Venäjän valtiollisen rakenteen ja suomalaisten aloitteellisuuden kautta suuriruhtinaskunnalle muotoutui autonominen asema, joka laajeni 1800-luvun lopulle asti.

Venäjä antoi Suomen sodan aikana 28. maaliskuuta 1808 julistuksen, jossa ilmoitettiin Suomen yhdistämisestä keisarikuntaan. Se muutti sodan luonteen pakotesodasta valloitussodaksi, jonka päämääränä oli Suomen haltuunotto. Vallatulle alueelle oli perustettava siviilihallinto, ja väestö oli saatava rauhoittumaan ja myötämieliseksi.

Aleksanteri I antoi 17. kesäkuuta 1808 manifestin, jossa Suomen uusi asema määriteltiin. Siinä todettiin Suomen liittäminen Venäjään ja luvattiin pitää voimassa suomalaisten vanhat lait ja oikeudet.

Entisten Ruotsin kahdeksan suomalaismaakunnan ja Venäjän keisarikunnan välinen tilanne vakiinnutettiin kahdessa seremoniassa. Ensimmäinen toteutettiin Pietarissa, jossa uudet alamaiset kävivät kumartamassa Venäjän valtaistuinta. 30. marraskuuta 1808 C. E. Mannerheimin johtama 22-henkinen lähetyskunta tapasi Aleksanteri I:n. Suomalaiset vakuuttivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle, ja keisari lupasi säilyttää aiemmat oikeudet ja kirkon.

Millainen oli Suomen suuriruhtinaskunnan hallinto ja senaatti?

Suuriruhtinaskuntaan perustettiin senaatti vuonna 1816 entisestä, vuoden 1809 perustetusta hallituskonseljista. Senaatin eri toimituskunnista tuli maan tärkeimmät sisäiset hallintoelimet.

Taloudelliset, yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset olivat sidoksissa muutoksiin Venäjällä ja muualla Euroopassa. Historia jakautuu kolmeen eri vaiheeseen. Aluksi oli vuosien 1809–1855 hitaan taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kausi.

Toista vaihetta luonnehti vuosien 1856–1916 voimakas teollinen ja taloudellinen kasvu sekä sivistyksellinen, poliittinen ja kulttuurinen edistyminen sekä itsehallinnon laajentuminen vuoteen 1889 asti. Kasvukaudesta huolimatta Suomi koki 1860-luvun lopulla ankaran koetteisuuden, josta kerrotaan sivulla Suuret nälkävuodet 1866–1868 – kadosta väestökatastrofiin. Kolmantena olivat vuosien 1889–1916 venäläistämispolitiikan kaudet.

Suomen suuriruhtinaskunta lakkasi olemasta ja Suomen yhteys Venäjään katkesi Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 ensimmäisen maailmansodan Venäjällä aiheuttaman valtiollisen hajoamisen yhteydessä. Itsenäistymisen taustoja avaan tarkemmin sivulla Suomen itsenäistyminen.