Suuret nälkävuodet 1866–1868 – kadosta väestökatastrofiin

Kuinka paljon suurina nälkävuosina kuoli ihmisiä?

Suurten nälkävuosien aikana kuoli noin kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä. Väestönmenetykseksi on laskettu noin 150 000 henkeä. Eräissä arvioissa nälän ja tautien surmaamien määrä nousee jopa 200 000 henkeen eli noin kymmenesosaan silloisesta väestöstä. Luvut kuvaavat katastrofia, jonka seuraukset eivät päättyneet yhden sadon onnistumiseen.

Suomen väkiluku oli vuosina 1866–1872 pienempi kuin vuonna 1865. Seitsemän vuoden mittainen jakso kertoo menetyksen suuruudesta. Vertailuksi Suomen sisällissota painoi väkilukua kahtena vuonna ja talvisota yhtenä. Jatkosodan aikana väkiluku puolestaan kasvoi joka vuosi. Vain vuosien 1695–1697 suuret kuolonvuodet tiedetään nälkävuosia tuhoisammiksi.

Kuolemaa eivät aiheuttaneet pelkästään ravinnon loppuminen ja suoranainen nälkiintyminen. Aliravitsemus teki ihmisistä alttiimpia tartuntataudeille. Ruokaa etsimään lähteneet joutuivat kaupungeissa ja tilapäismajoituksissa oloihin, joissa taudit levisivät. Näin sadon menetyksestä kasvoi myös kulkutautien aiheuttama katastrofi.

Suuresta uhrimäärästä huolimatta nälkävuodet ovat saaneet Suomen historiankirjoituksessa verrattain vähän huomiota ja tutkimusta. Suomen ja Irlannin nälkäkatastrofeja vertaillut Andrew G. Newby on arvioinut Suomen pitkälti unohtaneen oman nälänhätänsä. Yhdeksi mahdolliseksi syyksi on esitetty Suomen nopeampaa toipumista.

Miksi ruoka alkoi loppua jo ennen vuotta 1866?

Nälänhädän juuret ulottuivat 1850-luvulle ja Krimin sotaan. Oolannin sodassa 1854–1856 Yhdistynyt kuningaskunta pommitti Suomen länsirannikkoa ja tuhosi viljavarastoja. Tuhoista toipumista vaikeuttivat heikot sadot, joita saatiin sodasta alkaen seuraavan kymmenen vuoden ajan. Ruokapula ei siis alkanut vasta suuriksi nälkävuosiksi nimetyn ajanjakson alussa.

Vuonna 1857 kato koetteli Pohjois-Suomea ja Oulun lääniä Lappia myöten. Nälkiintyneiden avuksi kerättiin lahjoituksia Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Vuonna 1862 Pohjois-Suomen sato jäi jälleen huonoksi. Pohjanmaalta ja Savosta lähteneet kerjäläiset saivat silloin ruokaa Keski- ja Etelä-Suomesta, missä sato oli ollut melko hyvä. Alueiden erilaiset satotulokset vaikuttivat siihen, mistä apua saattoi löytyä.

Vuonna 1865 Pohjois-Suomessa odotettiin vielä elokuun puolivälissä hyvää satoa. Elokuun 23. päivän halla tuhosi kuitenkin tuleentumattoman viljan laajoilla alueilla. Heinää saatiin niukasti ja ruista vain siemeneksi. Myös ohrasato kärsi pakkasesta.

Nälkä ajoi ihmisiä pois kotiseudultaan jo ennen pahinta vaihetta. Asukkaita muutti Ruotsiin ja Pohjois-Norjaan. Kajaanin kihlakuntaan kuuluneesta Kuhmosta lähti 745 henkeä Venäjälle Aunuksen kuvernementtiin. Muuttaminen oli yksi tapa etsiä toimeentuloa tilanteessa, jossa paikallinen sato ei riittänyt.

Miten vuosien 1866 ja 1867 kadot syvensivät nälänhätää?

Vuonna 1866 pitkä ja ankara talvi viivästytti kevättä. Etelä-Suomessa oli paksu lumipeite vielä toukokuun alussa, ja kesä tuli kuukauden myöhässä. Kevätkylvöt viivästyivät, karjanrehusta oli suuri puute eikä viljan ehtiminen kypsäksi ennen syyskylmiä ollut varmaa. Johan Vilhelm Snellman ryhtyi toukokuussa toimiin viljan tuomiseksi ulkomailta.

Syyskuun 3. päivänä alkanut pakkanen hävitti kypsymätöntä viljaa etenkin pohjoisessa. Uudet hallaöät veivät jäljelle jäänyttä satoa, ja runsaat syyssateet turmelivat perunaa. Kansalle jaettiin tietoa sienten käyttämisestä ruokana ja hätäleivän valmistamisesta. Viljaa annettiin esimerkiksi käsitöitä, lankoja, lankkuja ja nahkoja vastaan. Varastojen tyhjennyttyä suurten ihmisjoukkojen oli lähdettävä Pohjois- ja Itä-Suomesta kerjuulle.

Talvi 1866–1867 oli jälleen ankara. Helsingissä toukokuun keskilämpötila jäi +1,8 asteeseen tavanomaisen kymmenisen asteen sijasta. Monin paikoin jäät lähtivät vasta kesäkuussa, ja kesä alkoi kesäkuun puolivälissä. Etelä-Suomessakin järvet olivat toukokuussa jäässä ja pellot lumen peitossa.

Elokuun lopun ja syyskuun alun hallat tuhosivat satoa laajasti. Ahvenanmaa sekä lounaiset ja eteläiset osat säästyivät täydellisimmältä kadolta. Sato ei riittänyt edes siemenviljaksi, ja karjaa teurastettiin sekä ravinnoksi että rehun puutteen vuoksi. Aikainen talvi jätti viljalaivoja vieraisiin satamiin.

Miksi senaatin toimet ja ulkomainen apu eivät riittäneet?

Avun hankkimisessa oli kyse sekä rahasta että kuljetuksista. Snellman pyysi frankfurtilaiselta pankkiirilta, vapaaherra C. von Rothschildilta kuuden miljoonan lainaa. Rothschild ehdotti obligaatioiden myymistä, mutta Snellman piti menettelyä liian hitaana nälänhädän keskellä. Lopulta pankkiiri antoi lainan omista varoistaan.

Pietarista ostettiin jauhoja helsinkiläisen suurkauppiaan välityksellä. Satamat jäätyivät kuitenkin jo lokakuun lopussa, ja runsas lumentulo vaikeutti kuljetuksia. Jauhoja lähti tuomaan kaksi suurta höyrylaivaa, mutta meren jäätyminen pakotti pian luopumaan laivakuljetuksista. Maan pohjoisosiin saatiin silti kuljetetuksi noin 40 000 tynnyriä viljaa varastoiksi.

Valtio järjesti kasvavan työttömyyden vuoksi hätäaputöitä. Eri puolilla Suomea rakennettiin teitä ja kanavia sekä kuivattiin järviä. Venäjällä muodostettiin Aleksanteri II:n johdolla hätäapukomitea Pohjois-Venäjän ja Suomen hädänalaisten auttamiseksi. Vilja-avustuksia saapui Suomeen lähes kaikista Euroopan maista.

Apua tarvittiin kuitenkin muuallakin: Venäjällä kato oli jättänyt miljoonia ihmisiä nälkään, ja viljan hinta nousi nopeasti. Suomen viljantuotanto jäi vuonna 1867 vain 2,4 miljoonaan tynnyriin, kun tavallinen määrä oli ollut neljä miljoonaa. Avustukset eivät riittäneet korvaamaan näin suurta menetystä. Samanaikainen nälänhätä koetteli myös Ruotsia.

Miksi vuonna 1868 kuolleisuus oli suurin ja miten sato pelasti?

Nälänhätä oli pahimmillaan vuoden 1868 alussa. Tammikuussa kuoli 8 000 ihmistä, helmikuussa 9 400 ja maaliskuussa 14 500. Huhtikuussa kuolleita oli 20 600 ja toukokuussa 25 200. Koko vuoden kuolleisuus nousi 137 700 henkeen. Pahimmin kärsivät Kuopion, Vaasan ja Oulun läänit sekä Turun ja Porin läänin pohjoisosat eli Satakunta.

Kevätkylvöjä varten onnistuttiin hankkimaan siemenviljaa. Adolf Wasenius ja valtionagronomi Karl Johan Forsberg ostivat Hollannin Schiedamista 40 000 tynnyriä Itämerenmaakuntien ohraa. Se oli peräisin vuoden 1866 sadosta ja tarkoitettu Hollannissa olutpanimoiden käyttöön. Ohra sisälsi myös runsaasti ruohonsiemeniä. Tanskasta ja Etelä-Ruotsista ostettiin lisäksi 6 000 tynnyriä.

Kevätkylvöt saatiin tehdyiksi ajoissa. Kesän sää oli hyvä, ja syksyn sadosta tuli Pohjois-Suomessa hyvä sekä muualla Suomessa kohtalainen. Kulku päällä olleiden kerjäläisten levittämät taudit surmasivat silti ihmisiä edelleen. Sadon onnistuminen ei siten lopettanut kuolleisuutta heti.

Nälkävuosien jälkeen maataloutta monipuolistettiin, ja karjatalouden asema vahvistui. Myös teollisuutta ja kulkuyhteyksiä kehitettiin, jotta vastaavia nälänhätiä voitaisiin torjua tehokkaammin. Kiinnostus parempiin kuljetusyhteyksiin myötävaikutti rautateiden rakentamiseen. Katastrofin seuraukset näkyivät näin sekä maatalouden suunnassa että kuljetusten kehittämisessä.