Väinämöisen laulu Monrepos’n puistossa

Mistä Väinämöisen veistoksen historia alkoi Monrepos’n kartanossa?

Monrepos’n kartanon omistaja Paul Nicolay pystytti vuonna 1831 Väinämöistä esittävän veistoksen kartanon puistoon. Ajatuksen oli laittanut alulle hänen isänsä Ludwig Heinrich von Nicolay, joka halusi paikalle Nicolayn suvun suojelupyhimyksen Pyhän Nikolauksen patsaan. Se ei toteutunut, mutta kymmenisen vuotta isänsä kuoleman jälkeen Paul Nicolay päätti hankkia Väinämöistä esittävän veistoksen tanskalaiselta kuvanveistäjältä Gotthelf Borupilta.

Borupin kipsinen patsas oli Erik Cainbergin vuonna 1814 Turun akatemian juhlasaliin tekemän reliefin jälkeen toinen suomalaisen kansanrunouden myyttistä tietäjähahmoa kuvaava teos. Elias Lönnrotin Kalevala ilmestyi vuonna 1835, ja sen jälkeen seuraavat Väinämöistä kuvaavat taideteokset syntyivät vasta 1850-luvulla.

Borupin Väinämöinen oli seisovassa asennossa ja piti kainalossaan etäisesti kanteletta muistuttavaa soitinta. Borup oli lainannut veistokseensa piirteitä kreikkalaisen mytologian lyyraa kantavalta Apollonilta, ja myös Väinämöisen asuste viittasi enemmän antiikin aikakauteen kuin pohjolaan. Nicolay sijoitti patsaan kallioseinämän varjoon, aivan kuten hänen esikuvinaan käyttämissä eurooppalaisissa puistoissa oli tehty Orfeuksen veistoksille.

Väinämöinen oli 1800-luvun puolivälissä yleisölle avatun puiston suosituimpia nähtävyyksiä. Kun 1870-luvulle tultiin, veistos oli ilkivallan johdosta vaurioitunut niin, että tilalle päätettiin hankkia uusi veistos.

Kuka teki istuvan runonlaulaja-Väinämöisen veistoksen?

Gotthelf Borupin Väinämöisen kärsimien vaurioiden vuoksi uusi veistos päätettiin vuonna 1871 tilata Kööpenhaminan taideakatemiassa aikaisemmin opiskelleelta Johannes Takaselta. Hänen teoksessaan kanteletta soittava Väinämöinen on kuvattu istualleen kutsumassa inspiraatiota kättään kohottamalla.

Veistoksen hahmo on samanlaisessa asennossa kuin lyyraa soittava runonlaulaja tanskalaisen taiteilijan Nikolai Abraham Abildgaardin maalauksessa Ossianin joutsenlaulu. Se puolestaan on saanut innoituksensa skottilaisen James Macphersonin runoteoksesta Ossianin laulut. Takasen veistos paljastettiin vuonna 1873 Viipurissa Monrepos’n puistossa, ja se tunnettiin myös nimellä Kanteletta soittava Väinämöinen.

Myös Takasen Väinämöinen kärsi ilkivallasta. 1930-luvun aikana veistoksesta irrotettiin neljä vasemman käden sormea. Sinkistä valettu patsas katosi talvisodan jälkeen, eikä sen kohtalosta ole mitään tietoa, joten veistoksen arvellaan tuhoutuneen.

Miten Väinämöisen laulu -veistoksesta tehtiin kopio?

Akateemikko Dmitri Lihatšev suunnitteli kopiota Johannes Takasen veistoksesta vuonna 1988. Uudelleen asia nousi esille 2003, jolloin venäläinen Monrepos-säätiö otti yhteyttä pietarilaiseen kuvanveistäjään Konstantin Bobkoviin. Hanke päätettiin toteuttaa vuonna 2006.

Koska Takasen veistoksesta ei ole olemassa mittapiirustuksia, Bobkov joutui rekonstruoimaan sen vanhojen valokuvien ja paikalla tekemiensä mittausten perusteella. Luonnollista kokoa olevan veistoksen materiaalina on graniitista valmistettu teräsbetoni. Mukana projektissa oli Monrepos’n puiston ja Monrepos-säätiön lisäksi myös suomalainen Pro Monrepos -yhdistys.

Veistos saatiin paikalleen kesäkuussa 2007. Se on sijoitettu samalle kivenlohkareelle, jossa kaksi aikaisempaakin Väinämöistä olivat. Samalla paikalla olivat siis ensin Borupin kipsinen, seisova hahmo ja sitten Takasen istuva, kanteletta soittava Väinämöinen.

Mitä nimi Väinämöisen laulu tarkoittaa?

Väinämöisen laulu on veistoksen nimi, ja sitä käytettiin myös nimityksenä Kanteletta soittava Väinämöinen. Nimi liittyy kuvaan tietäjähahmosta, joka soittaa ja kutsuu inspiraatiota kättään kohottamalla. Kansanuskon mukaan Väinämöinen on suomalaisen kansanrunouden myyttinen tietäjähahmo.

Tarinan mukaan tällainen hahmo sopi Monrepos’n puistoon jo ennen Kalevalan ilmestymistä. Perimätieto kertoo Väinämöisestä laulajana, ja veistosten historiassa tuo laulajan kuva sai kaksi eri muotoa: Borupin antiikkiin viittaavan seisovan soittajan ja Takasen istuvan runonlaulajan.