Vanajan kartano ja Vanajanlinna Katumajärven rannalla

Mikä on Vanajan kartanon eli Äikäälän tilan alkuperä?

Äikäälän tilan historia ulottuu varhaiskeskiajalle saakka. Ensimmäinen asiakirjamaininta on vuodelta 1374, jolloin Äikäälän omistajaksi mainitaan Olle af Aeykaelum. Osan keskiajasta Äikäälä oli Harvialan rälssinä, ja yksi sen pitkäaikaisista omistajista oli katolinen kirkko, jolloin sen historia liittyy Vanajan piispankartanon historiaan.

Koko Äikäälän historian aikana sen omistajat ovat varsin harvoin asuneet tilalla, ja se on ollut lampuotien eli koko tilan vuokraajien hallinnassa. Uudella ajalla omistajiksi mainitaan Benkt Johan Görtzhagen, Nils Kijl, Tuomas Beurraeus, Anna Beurraeus, Arvid Beurraeus, Anders Boije, Henrik Henrikinpoika Syvonius, Nathanael Lignipaeus, Henrik Johan Stepanius, Karl August Daniels, Johan Fredrik Lönnholtz, Johanna Klotilda Klärich, Hjalmar Byman ja Stenij.

Tilan vaiheet sijoittuvat samaan kaupunkiin, jonka historiaa olen kuljettanut mukana myös Hämeenlinnan historiassa. Keskiaikainen tiilirakentaminen antaa alueelle oman taustansa: Hämeen linna ja Hattulan Pyhän Ristin kirkko ovat tiiliarkkitehtuurin vanhimpia edustajia.

Kuka rakennutti Vanajanlinnan ja miksi?

Varsinainen Vanajanlinnan historia alkaa vuodesta 1918, jolloin Äikäälän tilan osti Rosenlew-yhtymän pääosakas, lääketieteen ja kirurgian tohtori Carl Wilhelm Rosenlew, joka oli englantilaisen kulttuurin ihailija. Saadakseen vapaan hirvenmetsästysoikeuden tilalle Rosenlew laajensi sen pinta-alaa ostamalla 1922 määräalan Kidun tilasta sekä myöhemmin Kappolan tilan 1927. Kartanon kokonaispinta-alaksi tuli 501 hehtaaria.

Rosenlewin alkuperäinen ajatus oli rakentaa hankkimalleen tilalle Katumajärven rantaan metsästyslinna, jossa itsenäistyneen valtion poliittinen ja taloudellinen eliitti voisi harrastaa hirvenkaatoja, fasaaninmetsästystä ja rapujuhlia. Vieraiden joukossa oli marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim, presidentti Pehr Evind Svinhufvud, presidentti Risto Ryti ja makeistehtailija Karl Fazer.

Äikäälän rakennusten suunnittelun tohtori Rosenlew antoi arkkitehti Frosterus & Gripenbergin toimistolle ja siellä Sigurd Frosterukselle, jonka merkittävin arkkitehtoninen työ on Stockmannin tavaratalo Helsingissä. Vanajanlinnan rakennuksissa on monia yhteisiä piirteitä Stockmannin ja Frosteruksen muiden töiden kanssa, sekä punatiilen käytössä rakennusmateriaalina että arkkitehtonisessa tyylissä.

Massiivinen päärakennus heijastelee barokin ja renessanssin ideoita, mutta siinä voi nähdä myös vaikutteita englantilaisesta kartanoarkkitehtuurista, koska Rosenlew ja Frosterus olivat englantilaisen kulttuurin ihailijoita. Brittiläinen arkkitehti Edvin Lutyens vaikutti Frosteruksen luovaan työhön. Kaikkea sävyttää pohjoismainen asioita yksinkertaistava ja selkeyttävä perusnäkemys.

Vanajanlinnassa oli Suomen ensimmäinen lämmitettävä sisäuima-allas. Uima-allas oli tehty marmorista. Puutarhan suunnittelussa otettiin mallia Ranskan Versailles’n kuninkaanpalatsin puistosta, mutta siinä on käytetty myös englantilaisia vaikutteita.

Miten Vanajanlinnan päärakennus rakennettiin ja mistä materiaalista?

Päärakennuksen rakentaminen aloitettiin 1919, ja työ saatiin valmiiksi 1924. Rakennustöiden vaativan luonteen tähden niitä tehtiin vain kesällä, mikä pitkitti valmistumista. Koska paikka oli etäällä kulkuyhteyksistä ja rakennustarvikkeiden kuljettaminen vaikeaa, Vanajanlinnasta rakennettiin kapearaiteinen rautatie Harvialan seisakkeelle, joka on pääradalla Turengin ja Hämeenlinnan välillä.

Rakentamisen urakoi helsinkiläinen rakennusliike Kreuger & Toll. Mestareina toimivat August Mattson ja Hilpi Kummila, joka myöhemmin perusti Hämeenlinnaan oman rakennusliikkeen ja teollisuuskonsernin.

Vanajan-Häme on punatiileen perustuvan niin sanotun hansa-arkkitehtuurin pohjoisin paikkakunta. Keskiaikaisten Hämeen vanhan linnan ja Hattulan Pyhän Ristin kirkon lisäksi punatiiltä on käytetty uudemmissa rakennuksissa, kuten Hämeenlinnan lyseossa sekä Vanantaan ja Sipilän kartanoissa. Syynä punatiilen yleisyyteen alueella on valmistamiseen sopivien saviesiintymien runsaus. Rosenlew rakennutti metsästysmajansa paikallisesta Leppäkosken tiilitehtaan punatiilestä.

Muina rakennusaineina käytettiin tammea, kotimaista ja ulkomaista marmoria sekä graniittia Leppävaarasta. Rakennuksen ruokasalin seinät ovat intialaista mahonkia; muutoin seinämateriaali on maalattua rappausta. Koristeveistotyöt ovat Gunnar Finnen ja maalaukset Carl Slotten.

Linnojen ja linnoitusten äärellä katse hakeutuu helposti muuallekin saman aihepiirin paikkoihin, kuten Kajaanin linnaan ja Lappeenrannan linnoitukseen. Vanajanlinna ei kuitenkaan ole keskiaikainen linnoitus, vaan 1920-luvulla valmistunut metsästyslinna, jonka materiaali ja muotokieli kytkeytyvät alueen tiilirakentamiseen.

Millaisia huoneita ja puistoa Vanajan kartanossa on?

Päärakennus on kooltaan varsin suuri. Rakennuksen lattiapinta-ala on noin 3 000 m², ja tilavuutta on kaikkiaan 17 740 m³. Huoneita on yli kahdeksankymmentä. Alkuperäisiä kalusteita ei ole enää jäljellä, vaan asukkaat ovat vieneet ne mennessään. Linnaan on myöhemmin rakennettu lisää aputiloja, joista on viimeisimpien muutostöiden yhteydessä tehty osittain asuintiloja hotellikäyttöön. Kartanon puiston suunnitteli puutarha-arkkitehti Bengt Schalin, joskin puisto on välillä päässyt pahasti ränsistymään ja metsittymään.

Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat puutarhaan avautuva ruokasali, musiikkisali ja salonki sekä runsaasti aputiloja kummassakin siipirakennuksessa. Matalassa, yksikerroksisessa itäsiivessä olivat aikoinaan kartanon keittiö ja palveluskunnan asuinhuoneet sekä siiven päässä autonkuljettajien majoitushuoneet. Autotalli oli sijoitettu erilliseen rakennukseen, joka oli yhdistetty itäsiipeen muurilla. Osa näistä tiloista on nykyisin hotellin ravintolan käytössä, mutta siiven päätytilat ovat asuinkäyttöön kunnostettuja.

Toisessa siipirakennuksessa, joka on järven puolella, olivat kirjasto ja biljardisali, josta oli käynti parvekkeelle. Biljardisalin tilalla on nykyisin Ryti-sali. Siiven päässä on talvipuutarha, joka nykyisin toimii talon juhlasalina. Tämän järvenpuoleisen siiven huoneet yhdistää galleria, johon on rakennettu valeperspektiivi: käytävä kapenee päärakennuksesta poispäin mentäessä, ja se näyttää pidemmältä kuin se oikeastaan on. Länsisiiven jatkeena olivat puutarhurin asumus sekä tilanhoitajan työhuone.

Rakennuksesta kaavailtiin sota-aikana tasavallan presidentin kesäasuntoa, mutta se päätyi saksalaiseen omistukseen ja joutui näin sodan jälkeen luovutetuksi Neuvostoliitolle osana niin kutsuttuja saksalaissaatavia. Neuvostoliitto myi Vanajanlinnan Yrjö Sirolan Säätiölle, ja siinä toimi 1946–1994 Sirola-opisto. Hämeenlinnan kaupunki osti Vanajanlinnan 1990-luvulla. Nykyään siinä toimii hotelli ja ravintola, ja rakennus on vuokrattavissa erilaisiin tapahtumiin. Bon Group Oy osti Vanajanlinna Oy:n osakekannan vuonna 2025.