Hiukkasaari ja muinaislinnan jäänteet

Millaista Hiukkasaaren kohdalla oli ennen Tyrvään voimalaitosta?

Ennen Tyrvään voimalaitoksen rakentamista vuonna 1951 vesi oli matalammalla. Saaren oikealla puolella kohisi Kupperinkoski, tai vain Kupperi, ja vasemmalta puolelta Tyrvään kylän Kyläkoski. Näiden alla vaahtosi vielä Hartolankoski, johon voimalan pato rakennettiin.

Voimalan vuoksi vedenpinta saaren ympärillä nousi. Kosket hiljenivät, ja saaren rantoja jäi veden alle. Nykyään saari on 200 metriä pitkä, 150 metriä leveä ja sen pinta-ala on noin 2,2 hehtaaria. Nykyinen vedenpinta on noin 57,4 metriä merenpinnan yläpuolella ja saaren lakikorkeus noin 61 metriä.

Saaren pinta on moreenia, joka makaa ohuena kerroksena kallion päällä. Pohjoispäässä on pieni lampi. Saari on asumaton, mutta saarella on viisi maatilojen omistamaa tonttia. Vuonna 1946 alettiin rakentaa kahta siltaa Hiukkasaaren ylittävää maantietä varten. Tietä tarvittiin voimalan rakentamisen aikana, mutta sen jälkeen se purettiin pois.

Vanha vesimaisema selittää myös saaren pitkää käyttöä. Saaresta on löytynyt neoliittiselta kivikaudelta varhaiskampakeramiikkaa ja erilaisia muita oleskelun merkkejä kaikilta kausilta nykypäiviin asti. Kun vesi juoksi matalammalla ja kiersi kapeampia koskia pitkin nykyistä laajempaa Hiukkasaarta, jokea pitkin nousevan lohen pyynti oli helpompaa. Lohi on ollut Kokemäenjoella merkittävä elinkeino kautta aikojen.

Mistä Hiukkasaaren varhaisimmät hautaukset kertovat?

Varhaisimmat merkit hautauksista ajoitetaan nuorempaan roomalaisaikaan. Silloin saarelle tehtiin ensimmäisiä esineellisiä hautauksia asbestikeramiikan traditioon kuuluvan Luukonsaaren keramiikkaa valmistavan väestön toimesta. Professori Unto Salo on päätellyt sisämaan saamelaisten levittäytyneen Hämeeseen ja Lounais-Suomeen, missä olisi ollut paremmat mahdollisuudet käydä kauppaa rannikoiden roomalaisaikaisten Itämerellä toimineiden kauppiaiden kanssa. Seudulta tunnistettu saamelaisnimistö olisi syntynyt juuri tuolloin.

Liekoveden rannoilta Tyrväältä, Roismalasta ja Kaukolasta tunnetaan samanaikaisia ja myöhempiä kalmistoja. Hiukkasaaressa on neljä vaatimatonta hautakumpua ja mahdollisesti polttokenttäkalmiston kivetyksiä. Vuoden 1946 tutkimusten aikana Liekoveden ympäristöstä tunnettiin kuitenkin 322 hautakumpua, joten Hiukkasaaren neljä kumpua olivat näiden rinnalla marginaalisia.

Vuonna 2004 tehdyn röykkiökartoituksen mukaan lähialueella sijaitsee lähes 400 mahdollista hautaröykkiötä, joihin on haudattu 200–1150 jaa. aikana. Hiukkasaarta ympäröivä kalmistoalue kuuluu samaan kokonaisuuteen, jossa saaren asema on pieni mutta sijainniltaan keskeinen.

Vuoden 1979 kaivauksilla avattiin neljä aluetta, A–D. Alueelta A tavattiin suorakaiteen muotoinen yksikerroksinen kivetys. Kivien joukossa ei ollut nokea tai hiiltä, ja kivetys oli löydötön, joten se ei ollut polttokenttähautaus. Tällaiset erottelut ovat olleet tärkeitä, kun saaren rautakautista esineistöä ja hautaukseen liittyviä rakenteita on arvioitu.

Miten Hiukkasaaren ympärysvalli on rakentunut?

Vuoden 2004 röykkiökartoituksessa saaren ympärysvallilla todettiin olevan kaksi osaa. Ensimmäinen osa alkaa saaren luoteispäässä ja seuraa rantaa 7–23 metrin etäisyydellä. Se seuraa luoteisrantaa ja kääntyy pohjoiseen kiertäen saaren kallioaluetta pohjoisessa. Tämä osa on 60 metriä pitkä, 2–3 metriä leveä ja noin 0,5 metriä korkea.

Vallin sijainti ja luonne antavat vaikutelman alun perin luontaisesta, joen vaikutuksesta syntyneestä vallista, jota on vahvistettu lisää kivillä ja maa-aineksella. Tämän osan kaivauksissa todettiin, että se sisälsi rautakautista materiaalia. Toinen osa alkaa siitä, mihin edellinen päättyy. Se seuraa kallioalueen pohjoisreunaa jättäen saaren lammikon ulkopuolelle, ohittaa suuren siirtolohkareen ja jatkuu sitten kaakkoiselle rannalle. Valli on täällä 20 metriä pitkä, noin 1,5–4 metriä leveä ja 0,5–0,7 metriä korkea. Se on selvästi ihmisen rakentama vallin osa.

Vallin tarkoitus ja ikä ovat edelleen auki, vaikka niille on historian saatossa annettu erilaisia selityksiä. Muinaislinnan varustus olisi yleisin selitys. Sama aihepiiri nousee esiin myös muilla linnapaikoilla, kuten Nakolinnassa, Lammin Linnamäellä ja Virmailan linnasaaressa, joissa vallien, kallioiden ja vesistöjen suhdetta on pohdittu.

Saareen ei kuitenkaan liitetä sanaa “linna”. Unto Salon mukaan syynä voi olla ensimmäisten asukkaiden saamelainen etnos. Valli on voinut myös muodostua koskenperkaajien koskien pohjasta nostamasta materiaalista. Saaren pohjois- ja kaakkoispäästä onkin löytynyt perkauksessa syntyneitä kivikasoja. 1800-luvulla saarta tutkinut Hjalmar Appelgren tuomitsi vallin juuri koskenperkaajien tekemäksi.

Helmer Salmo kirjoitti vuonna 1946, että linnasaaren suojana olisi ollut myös vuolas virtaus. Se esti jäätymisen lukuun ottamatta erittäin kylmiä talvia. Vallit olivat hänen mukaansa tarpeen ylä- ja sivuvirtojen puolilta mutta eivät enää alavirran puolella, koska virta esti rantautumisen siltä puolelta. Hän sanoi, että Hiukkasaari olisi hyvinkin voinut olla Kaukolan ja Tyrvään kyläläisten pakopaikkana vaaran uhatessa, sillä se täytti muinaislinnan tarpeet erittäin hyvin. Myös Unto Salo pitää muinaislinnaa mahdollisena mutta kuitenkin epävarmana.

Miten Hiukkasaaren muinaisjäännöksiä on tutkittu?

Hiukkasaaren muinaisjäännökset tunnettiin jo 1800-luvulla, jolloin niitä tutkivat H.A. Reinholm ja Hjalmar Appelgren. Kaukolan ja Tyrvään kalmistoalue keksittiin 1900-luvun alussa. Vuosina 1902–1912 monet tutkijat tekivät tutkimuksia molemmissa kylissä eri paikoilla. Myöhemmin Helmer Salmo ja C.F. Meinander tutkivat aluetta vuonna 1946. Silloin Salmo ja Jorma Leppäaho tutkivat “lapiotekniikalla” alueella 17 hautaröykkiötä. He eivät kaivaneet mitään Hiukkasaaressa.

Vuonna 1979 paikalla tehtiin ensimmäiset arkeologiset kaivaukset. Aluksi tutkittiin tehtyjen koekuoppien sisältöä. Kuoppien perusteella saaren kulttuurikerros on yleensä vain alle 15 senttimetriä paksu ja sijaitsee tavallisesti 0–30 senttimetrin syvyydessä. Kulttuurikerros ei kata koko saaren nykyistä pinta-alaa. Yleisimmät löydökset olivat kivilaji- ja kvartsi-iskoksia, keramiikan kappaleita ja palanutta savea.

Saarta kiertävän vallin itäreunasta kaivettiin esille 2×2 metrin alue, alue C. Siitä löytyi noensekaista kulttuurimaannosta, jonka seassa oli kuonaa, palannutta savea, keramiikan kappaleita ja kvartsia. Kaivauksilla avattiin yhteensä neljä aluetta, A–D, joiden löydöt jäivät monitulkintaisiksi. Alueen A pinta-ala oli 69 neliömetriä, alueen B 16 neliömetriä ja alueen D 3 neliömetriä.

Alueen A sisältä löydettiin kaikkialta palanutta tiivistesavea, kuonankappaleita, keramiikan kappaleita ja ihmisiltä peräisin olevia esineitä. Alueelta A löytyi rautakautista esineistöä: virolainen hevosenkenkäsolki, hevosenkenkäsoljen neulankatkelma, lasihelmiä, arabialainen hopearahan katkelma, rautanaula, piikaavin, sirpinterän kärki ja hiotun kiviesineen katkelma. Alueelta B löytyi kvartsikaapimia, hiotun kiviesineen kärkikappale ja rautainen hirsinaula. Rakenteita löytyi vain vähän. Samanlaisia kysymyksiä vallien iästä ja käyttötarkoituksesta on tullut vastaan myös Rekottilan linnavuorella, jonka muinaislinnakokonaisuus kuuluu tähän samaan aihepiiriin.