Hollolan keskiaikainen kivikirkko ja Kirkonmäki

Milloin Hollolan kivikirkko rakennettiin ja kuinka suuri se on?

Hollolan keskiaikainen kivikirkko kuuluu kolmanteen suomalaiseen kivikirkkosukupolveen, johon kuuluvat kirkot rakennettiin 1480–1560. Se on Suomen keskiaikaisista seurakuntakirkoista kolmanneksi suurin. Kirkko on oletettavasti Hattulan kirkon jälkeen Hämeen vanhin kivikirkko ja yksi suurimmista keskiaikaisista kirkoistamme.

Rakennus valmistui nykyiseen muotoonsa vaiheittain. Ensin valmistui sakaristo 1495, sitten itse kirkkosali 1500 ja viimeiseksi asehuone vuoden 1505 jälkeen. Kirkolla oli hyvät yhteydet Vesijärvelle ja suurin piirtein yhtä pitkät etäisyydet tärkeimmille sen ajan kylille Kankaantakaan, Okeroisiin, Lahteen, Vesikansaan ja Asikkalaan.

Kansantarinan mukaan Hollolan kirkon rakensivat jättiläiset Hollo ja Martta. Erityisesti korostuu jättiläispari Hollon ja Martan merkitys, joista ensimmäisen mukaan kansa uskoi Hollolan pitäjän, ja sitä kautta nykyisen kunnan, saaneen nimensä. Erään tarinan mukaan jättiläiset yrittivät rakentaa kirkon Kapatuosian mäen päälle, mutta yön tullen perustuskivet vierivät alas nykyiselle paikalleen. Toisen tarinan mukaan yksi jättiläisistä olisi astunut lahden yli Pyhäniemestä tuodessaan kiviä rakennustyömaalle.

Miten Hollolan seurakunta ja Kirkonmäki ovat syntyneet?

Hollolan kiinteä asutus on peräisin myöhäiseltä rautakaudelta vuoden 1000 tienoilla. Seurakunta perustettiin Hollolaan nykytietojen mukaan jo 1200-luvun alkupuolella. Nykyistä kirkkoa arvellaan edeltäneen 2–3 puukirkkoa kahdeksan kilometrin päässä sijaitsevalla Kirkkailanmäellä. 1050–1300-luvuilla käytössä olleesta Kirkkailanmäen kalmistosta on löydetty toistasataa hautaa, joista vanhimmat ovat pakanuuden ajoilta. Nimi Kirkkailanmäki palautuu vanhaan hämäläiseen murremuotoon kirkk’ailanmäki eli ‘kirkkoaidanmäki’.

Keskiajalla Hollolan emäseurakunta käsitti laajoja alueita itäisessä ja kaakkoisessa Hämeessä. Jo 1300-luvulla siitä erotettiin Lammi, 1400-luvulla Sysmä (Joutsa, Hartola, Padasjoki, Jämsä ja vanha Rautalammin emäseurakunta), 1500-luvulla Iitti, 1600-luvulla Orimattila ja myöhemmin vielä Asikkala, Kärkölä, Nastola ja Lahti. 1900-luvun aikana Hollolan kunnan keskus siirtyi kirkonkylästä Salpakankaalle lähemmäs Lahden kaupunkia.

Kirkonmäen ympäristöstä on tehty paljon arkeologisia löytöjä, jotka viittaavat siihen, että alue on ollut muinainen keskuspaikka. Tähän viittaa vahvasti myös nykyisen kirkon takana oleva Kapatuosian linnavuori. Läheisen Vesijärven pinnasta 56 metrin korkeuteen kohoavalla mäellä on ollut hämäläisten rautakautinen varustus. Mäeltä löytyneiden arkeologisten löytöjen perusteella paikallisilla on ollut kauppayhteyksiä Satakuntaan ja Karjalaan sekä Novgorodiin.

Miltä Hollolan kirkon sisätila ja veistokset näyttävät?

Kirkon suorakaiteiseen runkohuoneeseen liittyy kylkiäisinä sakaristo pohjoisella pitkällä sivulla ja asehuone eteläisellä pitkällä sivulla. Runkohuoneen ulkomitat ovat 42,1 × 17,8 metriä. Runkohuoneen päätykolmioiden tiilikoristelu on poikkeuksellisen runsas, ja tiilikoristelua on myös asehuoneen päädyssä. Lisäksi asehuoneen päädyssä on ns. ulkoisen saarnatuolin aukko. Runkohuoneen kulmissa on vaikuttavankokoiset kulmakivet.

Kirkkosali on jaettu neljällä tiilipilarilla kahteen laivaan. Sisäkaton holvit ovat kaikki 16-jakoisia rengastähtiholveja. Kirkon vanhin esine, Vehmaan mestarin tekemä kalkkikivinen kastemalja, joka nykyisin on itäisimmän pylvään juurella, on peräisiin 1300-luvun lopulta. Vanhimmat maalaukset – vihkiristit ja kuoripäädyn holvien yksinkertaiset kasvokuviot – on tehty heti salin valmistuttua 1500-luvun alussa.

Katolisella ajalla kirkkosalissa oli ainakin neljä alttaria. Alttareita oli myös asesalissa ja ulkoseinässä. Pyhälle Marialle omistettu pääalttari oli itäisimmän pylvään juurella. Sen etuosa eli antemensale koristaa nykyistä alttaria. Pääalttarin ja muiden alttareiden yhteydessä oli alttarikaapit, joissa säilytettiin myös puuveistoksia pyhimyksistä. Osa niistä on nykyään aseteltu eri puolille kirkkoa.

Idästä laskien toisen pylvään juurella oli maallikkoalttari, jonka lisäksi pohjois- ja eteläseinillä oli alttarit. Toinen niistä oli todennäköisesti omistettu pyhälle Henrikille. Kuorin yllä oli parvi, jossa oli luku- ja epistolatuolit ja mahdollisesti alttari. Ikkunat olivat pienet eikä niitä ollut pohjoisseinällä pahojen voimien pelossa lainkaan. Kirkon ainoa tuoli oli papiston käytössä ollut kuorituoli, joka nykyään on restauroituna Kansallismuseon kokoelmissa.

Kirkko on kuuluisa hyvin säilyneistä puuveistoksista, joiden aiheita ovat mm. Pyhä Yrjö ja lohikäärme karitsoineen ja neitoineen, Pyhä Maria ja hänen äitinsä Johanna, Pyhä Barbara sekä Magdalan Maria.

Mitä muutoksia Hollolan kirkossa on tehty tulipalon jälkeen?

Kattoon iskeneen salaman vuoksi kirkon puiset kattorakennelmat paloivat 28. kesäkuuta 1642. Palon aiheuttamien tuhojen yhteydessä alettiin myös muuttamaan kirkkoa uskonpuhdistuksen oppien mukaiseksi. 1650-luvulla kirkkoa muutettiin rakentamalla kirkkosaliin penkit ja saarnatuoli. Ikkunoita suurennettiin samoihin aikoihin.

Kirkon sisätilojen lattioiden alla oli uskonpuhdistuksen jälkeen 1800-luvulle asti rikkaimpien pitäjän asukkaiden ja aatelisten hautauspaikka. Huomattavin hauta on von Essenien hauta lähellä alttaria. Didrik von Essenin hautajaisten jälkeen kirkkoon jätettiin 17 hautajaisvaakunaa, jotka ovat edelleen kirkossa, alttarin vasemmalla puolella.

1700-luvulla kirkkosali alkoi käydä ahtaaksi. 1783 rakennettiin sen vuoksi parvet pohjoisen penkkirivistön ylle. Pitäjänkokouksen pöytäkirjassa samalta vuodelta mainitaan, että tilanpuute aiheutti juhlapäivinä sekasortoa. Parvia laajennettiin jo 1798, mutta samalla sakastin yläpuoliset maalaukset vaurioituivat. Parvet purettiin myöhemmin.

Kirkon eteläpuolella on Carl Ludvig Engelin suunnittelema uusklassinen 1829–1831 rakennettu kellotapuli. Kirkon ja kellotapulin kanssa samaan rakennuskokonaisuuteen kuuluu Hollolan vanha pappila. Museovirasto on määritellyt ne ympäristöineen, johon kuuluu myös kunnantupa ja maantien varren kyläasutus viljelysmaisemineen, valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi, ja näiden muodostama kokonaisuus on myös osa Kastarin-Hatsinan-Kutajoen valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.

Kirkko peruskorjattiin vuosina 1934–1935 Carolus Lindbergin suunnitelmien mukaan. Viimeisin kunnostus- ja konservointityö tehtiin 2005–2006 osittain Euroopan unionin ja Etelä-Suomen lääninhallituksen rahoituksella. Hollolan seurakunta pitää vanhassa kirkossa jumalanpalveluksia joka sunnuntai. Kirkko on tiekirkko pääsääntöisesti kesä- ja heinäkuussa.