Ihtiriekko: kastamattoman lapsen kummitus kansanuskossa

Mitä ihtiriekolla tarkoitettiin?

Ihtiriekko tai Ihkiriekko on suomalaisissa uskomuksissa siunaamatta, kastamatta tai väärään paikkaan haudatun lapsen tai sikiön kummitus. Nimityksiä oli useita: äpärä, liekkiö, sikiö, heitto, uloskannettu ja lehtikelikko. Kansanuskon mukaan ihtiriekon erityinen merkki oli itku, jota kuvattiin karmaisevaksi.

Suomalaiset muinaisuskonnot -kirjassa kerrotaan ihtiriekosta seuraavasti: ”Ihtiriekko on salaa synnytetyn, salaa tapetun ja salaa haudatun lapsen ruumis, joka ei saa rauhaa, ellei joku paljasta lapsen äitiä tai saa siunausta.” Perimätieto liittää siis rauhattomuuden sekä salaiseen tekoon että siunauksen puutteeseen.

Usein kerrottiin, että ihtiriekko oli äpärälapsi, jonka äiti tappoi pitääkseen luvattoman suhteen salassa. Lapsen ruumiskin täytyi hävittää salassa. Sitä ei voinut viedä kirkkomaalle, eikä se voinut saada papin siunausta. Tämä selitti kansanuskossa, miksi lapsen sielu jäi välitilaan eikä päässyt tuonpuoleiseen.

Eräs lähteen mainitsema nimitys, Liekkiö, liittyy samaan uskomuspiiriin: moniselitteisen liekkiön yksi merkitys on väärin haudatun lapsen levoton sielu. Sanan monta merkitystä tekevät tästä nimestä ihtiriekon yhteydessä erityisen varovasti luettavan.

Mihin ihtiriekko haudattiin ja miksi se itki?

Tarinan mukaan lapsi haudattiin talon alle, metsään tai pihapiiriin. Nämä paikat eivät olleet vain piilopaikkoja. Ne määräsivät myös sen, millaisena kummitus ilmestyi ihmisille ja ketä se häiritsi.

Pihalle haudattu parkui ja häiritsi talon väkeä. Jos ruumis oli metsässä, haamu pelotti ohikulkijoita itkullaan. Kansanuskon mukaan ääni oli merkki siitä, ettei lapsi ollut saanut rauhaa. Itku ei ollut satunnainen ääni, vaan seuraa siitä, että lapsi oli siunaamaton ja väärin haudattu.

Ihtiriekko lopetti kummittelun vasta, jos joku etsi sen ruumiin ja hautasi sen asianmukaisesti. Toinen lähteen mainitsema ehto oli lapsen äidin paljastaminen tai siunauksen saaminen. Kummitus ei siis kadonnut itsestään. Se vaati teon, joka korjasi salaisen hautauksen ja puuttuvan siunauksen.

Sama tapa selittää levotonta olemista lähenee Painajaisen aihepiiriä, jossa yöllinen häiriö saa kansanuskon mukaan oman hahmonsa. Ihtiriekon kohdalla häiriö kuitenkin kiinnittyy nimenomaan lapsen ruumiiseen, hautapaikkaan ja itkuun.

Mistä ihtiriekon nimi on peräisin ja mitä varjosielu tarkoittaa?

Yksi mahdollinen selitys nimelle on murteellinen muoto sanasta itse-riekko. Tämä merkitsisi linnun hahmoista surmatun lapsen varjosielua eli sielulintua. Selitys on mahdollinen, ei varma. Se avaa kuitenkin nimen takaa ajatuksen, jossa lapsen sielu voi saada linnun hahmon.

Itse on suomalaisessa mytologiassa tavattu ihmisen varjosielu. Sitä kuviteltiin voivan jäädä maan päälle kummittelemaan kuoleman jälkeen. Tämä sopii ihtiriekon tarinaan: sielu ei päässyt tuonpuoleiseen, koska lapsi oli siunaamaton, ja se jäi ilmoittamaan itsestään itkulla.

Varjosielua ja sielulintua koskeva selitys asettaa ihtiriekon osaksi laajempaa taruolentojen joukkoa. Suomalaiset taruolennot auttavat hahmottamaan sitä aihepiiriä, jossa kuoleman jälkeinen olemus, nimi ja kummitteleminen kietoutuvat toisiinsa.

Samaan aihepiiriin kuuluu myös Kiira, jonka yhteys tässä on kansanuskon taruolentojen yhteinen tausta, ei sama tarina. Ihtiriekon kohdalla lähteen tieto pysyy lapsen, salaisen hautauksen, siunauksen ja itkun ympärillä.

Miten ihtiriekko sai rauhan?

Perimätieto kertoo ihtiriekon rauhan ehdosta suorasanaisesti. Joku etsi lapsen ruumiin ja hautasi sen asianmukaisesti. Vaihtoehtoisesti lapsen äiti paljastettiin tai lapsi sai siunauksen. Vasta tämän jälkeen kummittelu lakkasi.

Tarinan jännite syntyy salassa tekemisestä ja sen paljastumisesta. Salaa synnyttäminen, salaa tappaminen ja salaa hautaaminen johtivat tilaan, jota ei voinut korjata hiljaisuudella. Ruumiin löytyminen, äidin paljastaminen tai siunaus toi näkyviin sen, mikä oli haluttu pitää piilossa.

Kansanuskon mukaan kyse ei ollut vain ruumiin siirtämisestä. Kyse oli myös papin siunauksesta, jota lapsi ei ollut voinut saada, ja kirkkomaalle viemisestä, joka ei ollut ollut mahdollinen. Siksi asianmukainen hautaaminen päätti itkun ja välitilan.

Taiteilija Hanna Lehikoinen on tehnyt ihtiriekosta installaation. Juminkeko sopii tähän yhteyteen kulttuurikeskuksena, jonka aihepiiri on lähellä kansanperinteen ja tarinoiden käsittelyä, mutta itse uskomus pysyy lähteen kuvaamissa ehdoissa.