Kalevalatalo ja kansallinen Kalevala-uskonto

Minkälainen talo oli tarkoitus rakentaa?

Kalevalatalosta oli tarkoitus tulla paitsi Kalevalaseuran toimitila, myös suomalaisen kulttuurin keskus. Siihen olisi tullut suomalaisen kulttuurin tutkimuslaitos, näyttelytiloja, taiteilijoiden työtiloja ja ”tutkijankammioita”. Suunnitelmaan kuului 80 metriä korkea päätorni. Sen juurella olevaan kryptaan olisi haudattu suomalaiset suurmiehet.

Kalevalan ja kalevalaisen kulttuurin ihailu johti 1900-luvun alkupuolella suoranaiseen Kalevalan palvontaan. Aivan sanan varsinaisessa merkityksessä oltiin luomassa kansallista Kalevala-uskontoa. Kansanuskon ja perimätiedon kanssa liikkuva kalevalainen kuvasto sai tässä hankkeessa kansallisen ja rakennuksellisen muodon. Kalevalataloa kutsuttiin myös ”suomalaisen Pantheonin” rakennushankkeeksi.

Helsinki oli suunnitelmassa konkreettinen paikka, ja kaupungin historiaan liittyvä Munkkiniemen kärki mainitaan talon sijaintina. Alueen omistaja Sigurd Stenius oli jo luvannut sille tontin. Yli 80 metrin korkeuteen kohoava Kalevala-talo piti sijoittaa Munkkiniemeen. Sijainti lähellä nykyistä hotelli Kalastajatorppaa tekee hankkeesta helposti paikannettavan, vaikka rakennusta ei koskaan tehty. Helsingin historia auttaa asettamaan tämän Munkkiniemeen suunnitellun hankkeen kaupungin paikkojen joukkoon.

Mitä Kalevalataloon oli suunniteltu kryptaan ja Suur-Kalevalaan?

Kansallisen Kalevala-uskonnon alttarina olisi ollut Akseli Gallen-Kallelalta tilattava Suur-Kalevala, monumentaalinen jättiläiskirja, jonka jokainen sivu olisi ollut suurenmoinen maalaus. Tämä suurhanke mainitaan myös silloin, kun kerrotaan Gallen-Kallelan kääntymisestä talohankkeen vastustajaksi pian Saarisen piirustusten valmistuttua. Hän saattoi pelätä Kalevalatalon kilpailevan rahoituksesta oman Suur-Kalevalansa kanssa.

Talon alla olisi ollut krypta, ”tuonela”, johon kansakunnan suurmiehet olisi haudattu. Kansanuskon mukaan Tuonela kuuluu kalevalaiseen kuvastoon, ja Tuonela sai tässä suunnitelmassa hautakryptan merkityksen. Perimätieto kertoo Tuonen joutsenesta, ja samaan aihepiiriin liittyvä Tuonen joutsen osoittaa, miten runouden kuvat saattoivat nousta kansallisten suunnitelmien taustalle.

Kalevalaiseen kansanuskoon liittyviä paikkoja ja merkkejä voi lukea myös Karsikko-sivulta, joka kuuluu samaan mytologian aihepiiriin. Kalevalatalon kohdalla kyse ei kuitenkaan ollut vanhan kansanuskon sellaisenaan siirtämisestä kivijalkaan, vaan 1900-luvun alkupuolella syntyneestä kansallisesta Kalevala-uskonnosta. Sen muotokieli ja vaatimukset olivat oman aikansa ilmausta.

Miksi Kalevalatalon hanke jäi piirustuksiksi?

Oman talon rakentaminen oli kuulunut Kalevalaseuran suunnitelmiin sen perustamisesta eli vuodesta 1911 lähtien. Hanketta ajoi varsinkin perustajajäseniin kuulunut kuvanveistäjä Alpo Sailo. Kansallisen Kalevala-uskonnon aloite tehtiin jo vuonna 1911 Sailon toimesta. Kansallisromantiikan ajan merkittävä arkkitehti Eliel Saarinen laati Kalevala-talon mahtavat suunnitelmat vuonna 1921.

Tässä vaiheessa hanke kuitenkin kariutui siihen, että Gallen-Kallela piti Saarisen piirustuksia liian epäkansallisina. Pian myös seuran johtokunnan enemmistö kääntyi kallista hanketta vastaan. Ajatusta lämmitettiin uudelleen Kalevalan riemuvuonna 1935. Tuolloin Sailo kommentoi taloa: ”Ehdottomasti ei mitään funktionalismia [– –], sen on kaikissa suhteissa oltava suomalainen rakennus.”

Tämä kansalaisuskonto piti sisällään hyvin vahvan konservatiivisen latauksen. Taloudellisten resurssien puutteessa Kalevala-talo ei kuitenkaan missään vaiheessa edennyt piirustuksia pidemmälle. 1900-luvulla oli hyvin tyypillistä hakea kansanrunoudesta tukea poliittisille intohimoille. Vaatimus oman talon rakentamisesta poistettiin Kalevalaseuran säännöistä vasta 2000-luvun alussa.

Miten kansanrunous ja oman ajan intohimot liittyivät Kalevalataloon?

Kalevalatalon tarina näyttää, miten kansanrunoutta voitiin 1900-luvulla käyttää suurten kansallisten hankkeiden tukena. Kalevalan ihailu ei jäänyt vain kirjoihin, kuviin tai puheisiin. Se sai suunnitelman, jossa tutkimuslaitos, näyttelytilat, taiteilijoiden työtilat, tutkijankammiot, päätorni ja krypta oli sovitettu samaan rakennukseen.

Samaan aihepiiriin kuuluu myös Rauta-aika, jonka kautta kalevalaisen runouden maailmaa voi lähestyä. Kalevalatalon yhteydessä kansanusko ja perimätieto eivät kuitenkaan kerro muinaisesta tapahtumasta, vaan siitä, millaisena 1900-luvun alkupuolen toimijat halusivat nähdä kalevalaisen kulttuurin. Kansanuskon mukaan runojen kuvasto saattoi antaa sanoja ja paikkoja myös uusille kansallisille ajatuksille.

Sailon puhe ”suomalaisesta rakennuksesta” ja Gallen-Kallelan epäilys liian epäkansallisista piirustuksista kertovat hankkeen sisäisestä jännitteestä. Siihen kietoutuivat rahoitus, taiteilijoiden omat suurhankkeet, seuran johtokunnan kanta ja käsitys siitä, millainen rakennus sai edustaa Kalevalaa. Lopputulos oli kuitenkin selvä: valtava rakennus jäi suunnitelmaksi, ja Munkkiniemen kärkeen luvattu tontti ei saanut Kalevalataloa.