Ukonvaaja – ukkosen jumalan maahan ampuma kivi

Mikä on ukonvaaja?

Ukonvaajalla tarkoitettiin kivikauden kiviesinettä, kuten kivikirvestä tai kivitalttaa, joka otettiin myöhemmin taikaesineeksi. Sama nimi annettiin myös fulguriitille: maahan osuneen salamaniskun jäljelle, jossa hiekka oli lasittunut putkimaiseksi muodostumaksi.

Esineitä ja fulguriitteja löytyi maasta varsinkin sateen jälkeen. Koska niiden synnylle ei tunnettu luonnollista selitystä, kansanuskon mukaan ne olivat iskeytyneet maahan salamaniskun yhteydessä. Ehkä suomalaisten muinaisuskon ylijumala Ukko oli ampunut tai heittänyt ne maahan.

Nimityksiä oli monta: vuolin, vasama, ukonnaula, ukonkiila, ukonnalkki ja ukonkirves. Tuohikirje 292:ssa ukonvaajasta on mahdollisesti käytetty nimitystä jumalan nuoli. Ukonkirveillä viitataan tosin myös ukonkirves-koruihin, joista muistuttaa sukulastradition pohjannaula ja muut amulettikorut.

Miten ukonvaaja suojasi salamalta?

Yliluonnollisen alkuperänsä vuoksi ukonvaajojen uskottiin suojaavan ukkosen iskuilta tai omaavan muitakin taikavoimia. Uskomus ei ole kokonaan kuollut: nykypäiviin asti on säilynyt käsitys, jonka mukaan salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan.

Vielä 1800-luvulla joidenkin talojen perustuksiin laitettiin ukonvaaja suojaamaan taloa salaman iskuilta ja tulipaloilta. Tällainen kivikautinen esine on löydetty myös Mikael Agricolan taloksi oletetun talon perustuksista. Ukonvaaja voitiin sijoittaa myös viljavakkaan tai rahakirstuun tuomaan vaurautta.

Miten ukonvaajaa käytettiin parantamiseen?

Ukonvaajalla yritettiin hoitaa myös sairauksia. Kaulan kasvaimia ja kyhmyjä paineltiin ukonvaajoilla, ja samalla lausuttiin loitsu, jossa kutsuttiin Kuuterneitoa tekemään puihin pahkoja. Kyse oli siis sekä fyysisestä käsittelystä että sanallisesta taikuudesta – tyypillisestä yhdistelmästä vanhassa kansanlääkinnässä.

Mitä esineitä on kutsuttu ukonvaajaksi museoissa?

Ukonvaaja ei ollut välttämättä edes kivi. Suomen kansallismuseon kokoelmissa on suomensukuisilta manseilta peräisin oleva puukko, jota kokoelmassa nimitetään ukonvaajaksi. Se on valmistettu ennen vuotta 1906. Nimityksen leviäminen puuesineeseen kertoo, kuinka joustavasti taikavoimaiset esineet nimettiin ja kuinka eri esineryhmät saattoivat sulautua yhteen kansanuskossa. Samalla tavalla kansanperinne yhdisti taikavoiman myös henkilöihin, kuten pohjoissavolaisen perimätiedon Räpylä-Niiranen – pohjoissavolainen taruhenkilö, joka eli veden alla -hahmoon, jolla kerrotaan olleen räpylät käsissään ja jaloissaan. Sama ilmiö näkyy myös tuohiraamatussa, taikavoimaisena esineenä tunnetussa kohteessa, josta 1930-luvulla ei enää muistettu juuri muuta kuin itse nimitys.