Perhon historia – erämaasta savolaisasutukseksi ja itsenäiseksi kunnaksi

Kuka asutti Perhonjokilaaksoa kivikaudella?

Perhonjokilaakson ensimmäiset kivikautiset ihmiset kuuluivat Suomusjärven kulttuuriin, joka on saanut nimensä Varsinais-Suomen löytöpaikan mukaan. Perhosta on löydetty kirves ja liuskeinen keihäänkärki, jotka lienevät erämiesten hukkaamia ja tilapäisille leiripaikoille jättämiä. Vakinaisia esihistoriallisia asuinpaikkoja ei ole kunnan alueelta toistaiseksi löydetty.

Liukon kylän Sivulan tilalta on löydetty rautainen keihäänkärki, joka on Perhonjoen alueen vanhin rautakautinen löytö. Löytöpaikan pellossa on hiiliä ja tuhkaa, joten kyseessä on todennäköisesti polttohauta, joka tuhoutui myöhempien viljelysten takia. Keihäänkärki kertoo satunnaisesta erämiehestä, joka suuntasi Satakunnasta pohjoisille riista-alueille.

Kun Pohjanmaan rannikkoseutu sai pysyvän asutuksen 1100- ja 1200-luvuilla, Keski-Pohjanmaan jokien latvaseudut jäivät etelän miesten eräkäyntialueiksi vielä vuosisadoiksi. Salamajärven seutu oli asiakirjojen mukaan 1600-luvun lopulle saakka Sääksmäen Lahisten kartanon omaisuutta, joten sääksmäkeläiset lienevät metsästivät ja kalastivat Perhon seuduilla keskiajalla. Perhossa on elänyt nykypäiviin asti perimätieto lammilla ja jokivarsilla kalastelleista hämäläisistä. Hämäläisillä kerrotaan olleen kalapirttejä Pirttikoskella ja Pirttijärvellä sekä kivisiä kalakellareita Möttösessä ja Pirttikoskella.

Mistä savolaisasutus Perhoon tuli ja millaisia olivat ankeat vuosisadat?

Perhon ensimmäiset asukkaat mainitaan asiakirjoissa vuonna 1566. Kymmenysluettelossa 1570 Perho erotettiin omaksi ryhmäkseen, jota kutsuttiin määritelmällä ”savolaisia” (Sawboar) – ensimmäiset asukkaat olivat ilmeisesti kaikki savolaisia. Perhon kylän nimi esiintyy ensi kerran 1583, ja vuotta myöhemmin mainitaan Jängänjärven ja Humalajärven kyläkunnat. Asutus edistyi 1500-luvun lopulla hitaasti, ja kylien rajat olivat sangen epämääräiset.

Vuosi 1601 tunnetaan ”suurena olkivuotena”, jolloin kato vei Pohjanmaalla kaiken viljan. Kadon vaikutus Perhon harvaan asutukseen oli tuhoisa: vanhat asukkaat katosivat veroluetteloista ja uudet asettuivat tilalle. Ainoastaan Möttönen säilyi entisen suvun hallussa. Osa asukkaista jatkoi elämäänsä veroa maksamattomina itsellisinä.

Vuoden 1610 maakirjassa Perhon tilallisista todetaan: ”Nämä ovat kaikki paenneet Savoon, mistä he ovat tulleetkin, sen jälkeen kun heidät on pantu verole, eivätkä he ole koskaan tulleet käräjille tai kokouksiin suorittamaan heidän maksettavikseen kuuluvia kruunun saatavia.” Ruotsin uuvuttavat sodat ja raskas verotaakka kävivät heikoimmille taloille ylivoimaisiksi. Kruunu alensi veroja tuntuvasti, ja pakoileminen päättyi. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana talot Pölkki ja Perho jäivät asumattomiksi, ja Ukskosken isäntä Iisakki Simonpoika pakeni velkojaan Inkerinmaalle saakka. Vuosien 1696–1697 kuolonvuodet ja etenkin isoviha kohtelivat perholaisia kaltoin. Rauhan koittaessa asuttujen talojen määrä ei ollut lisääntynyt puoleentoista vuosisadassa lainkaan – ajat olivat yksinkertaisesti liian ankeat.

Miten Perho kasvoi asutukseksi ja milloin sen kirkko rakennettiin?

Hallituksen suopea asutuspolitiikka suosi uudistilojen perustamista 1700-luvun puolivälistä lähtien, ja Perho alkoi muuttua erämaasta asutuksi seuduksi. Verovapausvuosia myönnettiin 20–30, kun 1600-luvulla niitä oli yleensä vain kuudesta kahdeksaan. Taloluku oli 1791 jo 29 ja asukasluku lienee ollut noin 300.

Vuonna 1779 tehty anomus kappeliseurakunnan perustamisesta toteutui, kun kuningas Kustaa III antoi 1780 luvan rakentaa kirkon – jonka perholaiset olivat jo rohkeasti panneet alulle ilman lupaa. Kokkolalainen rovasti Antti Chydenius oli hankkeen takana. Kuuluisan kaustislaisen kirkonrakentajan Matti Kuorikosken rakentama kirkko valmistui 1782, ja seurakunta sai oman papin vuotta myöhemmin.

Asutus kasvoi nopeasti erityisesti Venäjän vallan aikana. Vuosina 1791–1860 taloluku kaksinkertaistui 36:sta 87:ään, ja kruunu salli uudisasukkaiden asettua jo ennen isojakoa sopiviin paikkoihin, koska maata oli enemmän kuin isojaossa taloille annettaisiin. Leipä lähti helpommin tervanpoltosta ja tukkien kaadosta kuin karuista ja hallaisista pelloista. Vuosina 1800–1860 talojen määrä kolminkertaistui 370:stä 1 189:ään. Vuonna 1810 Perhoon liitettiin Kivijärveen kuulunut Salamajärven kyläkunta.

Mitä Kokkonevan taistelussa tapahtui Perhossa?

11. heinäkuuta 1808 käytiin Perhossa Suomen sodan taistelu, joka tunnetaan paremmin Kokkonevan taisteluna. Taistelutantereeksi joutuminen merkitsi talonpojille suuria kärsimyksiä: kylä ryöstettiin putipuhtaaksi, vaikka perholaiset olivat paenneet kotieläimineen sydänmaitten kätköihin. Pahiten kärsi Perhon rikkain mies Matti Erkinpoika Möttönen, jonka menetykset arvioitiin 1 399 pankkiriksiksi. Talosta vietiin viljan lisäksi muun muassa puuastiat lusikoita myöten ja kaikki rauta, mitä irti lähti. Perhon väkiluku laski vuosina 1805–1810 väkitaulujen mukaan 443 hengestä 303 henkeen. Taistelualueella sijaitsee Rautalammin komppanian päällikön, luutnantti Bror Schönemanin, hautamuistomerkki. Johan Ludvig Runebergin ansiosta Perho ja Otto von Fieandt saivat kuolemattoman maineen.

Perhon naapurikuntiin kuuluvat muun muassa Alajärvi, Halsua, Lestijärvi ja Veteli, ja kunta kuuluu Kaustisen seutukuntaan. Salamajärven Tiala kuului 1600-luvun alussa vielä Rautalammin pitäjään ja Hämeeseen.