Iin historia – jokien, kaupan ja rajariitojen pitäjä Pohjois-Pohjanmaalla

Mistä seudulta Iin varhaisimmat asuttajat tulivat?

Iin kuntaa halkovat Iijoki, Olhavanjoki ja Kuivajoki olivat muinoin nykyistä tärkeämpiä vesireittejä. Ainakin Olhavan seudulla oli asutusta jo kivikaudella, ja kaliset joet vetivät puoleensa lapinverottajia.

Yläsatakuntalaiset erämiehet asuttivat Iin rannikon jo varhain Suomen keskiajalla. Yläsatakuntalaisten kanssa kilpailivat Venäjän karjalaiset, jotka katsoivat alueen kuuluvan heidän hallintaansa. Monet paikannimet, kuten Venäjänkari ja Olhava, viittaavat karjalaiseen vaikutukseen.

Ii joutui kärsimään riitaisesta asemastaan pitkään. Ryöstö- ja kostoretket seurasivat toisiaan, ja erityisesti Iin ja Kantalahden talot olivat vuoron perään tuhkana. Iiläisten hyökkäyksiä johti kiiminkiläinen Pekka Vesainen. Pitkäaikainen sotatila päättyi vasta 1593, ja Täyssinän rauhassa Venäjän karjalaiset luopuivat vaatimuksistaan Pohjanlahden rannikkoon.

Milloin Iin seurakunta perustettiin ja itsenäistyi?

Iin pitäjä muodostettiin kappeliseurakunnaksi Pietarsaaren emäseurakuntaan vuoden 1340 jälkeen, ja asiakirjoissa Iin kappeli mainitaan ensimmäisen kerran 1374. Iin seurakunta itsenäistyi viimeistään 1445, joten se on Pohjois-Pohjanmaan vanhimpia seurakuntia.

Historiallinen Suur-Ii käsitti laajan alueen: rajana etelässä oli Liminka, pohjoisessa Kemi ja idässä valtakunnan raja. Asutuksen lisääntyessä seurakunta alkoi jakautua. Aluksi perustettiin Haukipudas ja Pudasjärvi, sitten Kiiminki ja Ylikiiminki 1600-luvulla. Kuivaniemestä tuli 1600-luvulla Iin seurakunnan kappeli, ja oma seurakunta siitä tuli 1894, vaikka tämä toteutui todellisuudessa vasta 1920. Pudasjärven itäosasta muodostettiin Taivalkosken seurakunta, ja viimeksi erosi Yli-Ii 1924.

Iin kirkkojen historia on ollut kova. Ensimmäinen Illinsaaressa ollut kirkko paloi 1582 venäläisten hävitysretken aikana, ja sen ehtoolliskalkki löydettiin vuonna 1894 saaren koillisosasta. Toinen kirkko valmistui Kirkkosaareen 1588, mutta venäläiset polttivat sen jo seuraavana vuonna. Kolmas, Kirkkosaareen 1621 valmistunut kirkko, paloi tapuleineen salamaniskusta 1693. Israel Simonpoika Annalan vuosina 1693–1694 rakentama kirkko tuhoutui myös tulipalossa 1942, ja seurakunnan uusi kirkko valmistui 1950.

Miksi Iin Hamina oli tunnettu kauppapaikka?

Iijoen suulle kehittyi jo keskiajalla tärkeä kauppa- ja satamapaikka, yksi Pohjanlahden huomattavimmista. Keskiajan lopulla Iin Haminasta kasvoi markkina- ja kauppapaikka, joka tunnettiin laajalti Itämeren alueella. Iin Hamina muistutti pientä kaupunkia jo 1500-luvulla lukuisine aittoineen, kauppapuoteineen ja käsityöläisasumuksineen. Iin kylässä oli tuolloin 35 taloa, kun koko Suur-Iin pitäjän taloluku oli 133. Kalaisa Iijoki mahdollisti asutuksen leviämisen sisämaahan, ja pitäjän asukasluku oli vuonna 1749 jo 2 378.

Tärkeimmät elinkeinot asutuksen alkuaikoina olivat kalastus, metsästys ja karjanhoito. Kuivaniemellä kalastukseen tarjosivat hyvät edellytykset Perämeri, Kuivajoki ja Oijärvi. Vähitellen maatalous kehittyi pitäjän tärkeimmäksi elinkeinoksi. Kuivaniemeläiset harjoittivat myös paljon rannikkopurjehdusta ja olivat varsinkin 1900-luvulla tärkeitä puutavaran kuljettajia. Samalla Perämeren rannikolla, Simojoen suulta, oli jo 1300-luvulta lähtien vanhaa asutusta, mistä kertoo tarkemmin Simon historia: jokisuusta Asemakylään.

Ii on ollut Pohjois-Suomen teollisuuden uranuurtajia. Olhavassa aloitti jo 1738 toimintansa Nybyn lasitehdas, jonka perustaja Nylander kehitti alueesta itsenäisesti toimivan pienen yhdyskunnan. Olhavan lasitehdas oli pitkään Pohjois-Suomen huomattavin teollisuuslaitos ja lopetti toimintansa vasta 1880-luvulla. Iin Kestilään rakennettiin vuonna 1859 senaatin asetuksen mukainen Suomen ensimmäinen höyrysaha, joka oli toiminnassa vuoteen 1908 asti – sahan korkea piippu on jäljellä kylällä suojeltuna. Ensimmäinen kirjasto perustettiin vuonna 1860 Iin pappilaan, ja Iissä kantakirjattiin ensimmäinen suomenhevonen vuonna 1907.