Kaustisen historia: asutus, kirkko ja sodan vuodet

Milloin Kaustiselle saapuivat ensimmäiset asukkaat?

Ensimmäiset ihmiset saapuivat Kaustisen seudulle kampakeraamisen kulttuurin loppuajalla. Alueelta löydetyt asuinpaikat ja useat esinelöydöt kertovat tästä varhaisesta vaiheesta. Myöhemmin pronssi- ja rautakaudella asutus taantui, ja alue muuttui erämaaksi, jossa saamelaiset ja heidän verottajansa samoilivat. Tämän vaiheen rinnalla voi avata kampakeraamisen kulttuurin ja saamelaisten taustaa, sillä molemmat mainitaan Kaustisen seudun varhaisessa historiassa.

Ensimmäiset suomalaiset, kainulaiset, saapuivat seudulle 1200-luvun alkupuolella. Kaustisen murre on ytimeltään länsisuomalaista ja muistuttaa monessa suhteessa Keski-Pohjanmaan rannikon ja Etelä-Pohjanmaan murretta. Keskiajalla alueelle muutti myös ruotsalaisia. Heistä kerrotaan jääneen muistoina talonnimet Gedda eli Kentala, Varg eli Varila, Järv eli Järvilä sekä Juoperi.

Viimeiseksi alueelle tulivat 1500-luvulla savolaiset, jotka pysähtyivät pääasiassa Perhoon ja Halsualle. Kaustisella oli jo 1500-luvulla kiinteä asutusta, joten sieltä ei saanut helposti maata. Suomalaiset ja ruotsalaiset olivat oppineet toistensa tapoja ja kieltä jo rannikolla asuessaan monen miespolven ajan. Savolaiset erosivat monessa suhteessa molemmista muista ryhmistä, mutta yhteiset elinehdot ja jokapäiväinen kanssakäyminen hioivat särmät ja lievensivät erilaisuudet.

Miten Kaustisen asutus selvisi 1600-luvun vaikeuksista?

Kaustisella oli vuonna 1608 jo 18 taloa, joista yksi katosi melko pian maakirjasta. Asukasluku oli 1600-luvun alussa noin 130 henkeä. Vuosisata ei ollut helppoa kaustislaisille. Vuosisadan alussa koettu ”suuri olkivuosi” verotti osaltaan kylän asutusta, ja myös 1600-luvulla koetut sodat rasittivat seudun talonpoikia. Silti vuosisadan aikana perustettiin yhdeksän uutta taloa. 1600-luvun lopulla kylän taloluku oli 27 ja asukasmäärä noin 340 henkeä.

Ensimmäisen kerran Kaustinen sai kokea omakohtaisesti sodan kauhut, kun Ruotsi oli helmikuussa 1714 lopullisesti lyöty Napuen taistelussa. Syksyllä 1714 venäläiset tulivat Kokkolan ylimaalle ja Kaustiselle. Kokkolan suunta oli tässä vaiheessa osa sotatapahtumien kulkua, ja venäläinen ratsuväkirykmentti majaili parin kuukauden ajan Kaustisen kedoilla. Sen poistuttua seudulla kuljeskeli venäläisiä partioita.

Venäläisten käyttäytyminen oli raakaa ja armotonta. He ryöstivät, murhasivat ja polttivat rakennuksia, osittain pakkoverotuksena. Ihmisiä kidutettiin ilmiantamaan kätkönsä. Murhattujen määrästä ei ole tarkkoja tietoja; toisia kidutettiin ja osalle jäi pysyviä vammoja. Venäläiset veivät myös lapsia mukanaan ja myivät nämä Venäjällä orjiksi.

Kaustislainen talollinen Hannu Känsä ja kokkolalainen kultaseppä Johan Corander, alkuaan Kaustisen Kuorikoskia, perustivat kaksi sissijoukkoa. Niiden tehtävänä oli tuhota pieniä vihollispartioita, jotka ryöstivät ja murhasivat asukkaita. Kostoa välttääkseen sissit pidättyivät ahdistamasta vihollisia, elleivät tienneet varmasti pystyvänsä tuhoamaan koko partiota. Näin venäläiset eivät saaneet tietää, mitä sotilaille oli tapahtunut, vaan luulivat sissejä Ruotsin armeijan rippeiksi. Ruudin vähennyttyä sissit turvautuivat keihäisiin ja pitkävartisiin pertuskoihin. Vasta ruudin loputtua heidän täytyi luopua taisteluista, mutta siihen mennessä he olivat ehtineet pelastaa monen kyläläisen hengen ja omaisuuden.

Miten Kaustiselle saatiin oma kirkko?

1740-luvulla alkanut isojako nostatti seudun talolukua. 1700-luvun lopussa Kaustisella oli 35 taloa ja asukasmäärä oli noussut 1 340 asukkaaseen. Myös talojen peltoalat nousivat. Kaustiselle oli puuhattu omaa kappelia jo 1600-luvun alussa, ja kirkon peruskivetkin oli laskettu paikalleen, mutta vuonna 1639 hanke tyrmättiin.

Kun uusi hanke käynnistettiin 1700-luvun lopulla, sitä vastustettiin voimakkaasti. Kokkolan emäseurakunnan kirkkoherra Antti Chydenius vastusti myös kirkon rakentamista Kaustiselle, mutta kaustislaiset eivät hellittäneet. Heillä oli hyvät perustelutkin: taloja oli jo 69 ja asukkaita 800. Kun muuta keinoa ei näyttänyt enää olevan, kaustislaiset päättivät kääntyä kuningas Kustaa III:n puoleen.

Tukholmaan purjehtivat kyläkunnan valtuuttamina Matti Matinpoika Kuorikoski ja Erkki Matinpoika Kettu. Kaukoviisaat miehet ottivat mukaansa kuningattarelle lahjaksi Kuorikoskien nikkaroiman rukin. Lopulta kuningas suostui kaustislaisten anomukseen ja allekirjoitti 12. kesäkuuta 1776 suostumuksensa siihen, että kaustislaiset saivat rakentaa oman kirkon, jotta pääsisivät eroon pitkistä kirkkomatkoista ja saivat hankkia itselleen oman kappalaisen.

Syksyllä 1777 kappelinkankaalle valmistui kirkko, jonka rakensi Matti Matinpoika Kuorikoski. Vuonna 1778 kirkon viereen valmistui kellotapuli. Kymmenisen vuotta kirkko ja kellotapuli saivat seistä alkuperäisessä hirsiseinäasussa. Vuonna 1787 ne laudoitettiin ja maalattiin punaisiksi. Perimätiedon mukaan kirkon kellot tilasivat samat miehet, jotka olivat hakeneet perustamislupaa Tukholmasta. Yhteen kelloon kaiverrettiin ”Parta-Ketun” kuvan peruna kourassa. Kellojen tilaus tapahtui tiettävästi 1776.

Miten Suomen sota vaikutti Kaustiseen?

1700-luvun loppu sujui rauhallisesti. Seuraavaksi Kaustisen rauhaa järkytti Suomen sota, jota käytiin vuosina 1808–1809. Kokkolassa olevat venäläiset sotajoukot pelästyivät majuri Otto von Fieandtin kaappausta Perhossa ja perääntyivät Etelä-Pohjanmaalle. Osa joukoista vetäytyi Kokkolasta Kaustisen, Vetelin ja Perhon kautta Kyyjärven Lintulahteen polttaen Tunkkarin sillan. Suomalaiset etenivät Himangalta Kokkolaan.

Lintulahdessa kärsityn tappion vuoksi Fiendt vetäytyi ja saapui aluksi Tunkkarille sekä vähän myöhemmin Kaustiselle Lövbackaan ja lopulta Kokkolaan. Suomalaisten tiedustelupartio totesi vihollisen olevan Kaustisen kirkolla, ja pian venäläiset piirittivät Lövbackassa olevaa suomalaisten komennuskuntaa. Pääosa siitä pääsi pakoon, mutta 45 miestä joutui vangiksi. Tämän jälkeen Kokkolan ylimaa oli uudelleen kokonaan venäläisten hallussa ja tällä kertaa lopullisesti. Suomi liitettiin Venäjään 1809 ja yhteys Ruotsiin katkesi.

Venäjän vallan aikana Kaustisen asukasluku alkoi kasvaa. 1800-luvun alussa asukasluku oli noin 1 340 asukasta, ja 1800-luvun puolenvälin aikoihin kylän asukasmäärä kasvoi 2 000:een. Kunnan asukasmäärä saavutti huippunsa 1890-luvulla, jolloin asukasmäärä saavutti 3 000 hengen rajan. Kaustinen sijaitsee myös Ylivieskan ja Kauhavan välisen kantatien sekä Kokkolan ja Lappeenrannan välisen valtatien risteyksessä, ja nämä yhteydet mainitaan paikkakunnan sijainnissa.

Kokkolan kolmen ja puolen vuosisadan ikäinen kirkkopitäjä hajosi, kun Kokkolassa 18. huhtikuuta 1860 pidetty pitäjänkokous asettui jaon kannalle. Tuomiokapituli suositti ja Suomen senaatti päätti 1. lokakuuta 1860, että perustetaan Vetelin kirkkoherrakunta, johon kuuluvat Vetelin, Kaustisen, Halsuan ja Perhon seurakunnat. Vetelin omista juurista kertoo tarkemmin Vetelin historia asukkaineen ja erämaineenen.