Lappeenrannan historia Kauskilasta rajakaupungiksi

Mistä Lappeenrannan historia sai alkunsa?

Kauskilan kylä, nykyinen Karhunkylä, sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta etelään. Siitepölytutkimuksessa on havaittu, että Lappeen ydinalueilla Kauskilassa on asuttu jatkuvasti ainakin ajanlaskun alusta nykypäivään asti.

Kauskilan ruumiskalmisto on tunnettu ristiretkiaikainen ja keskiaikainen muinaisjäännös. Lappeen pitäjä perustettiin 1300-luvulla. Pitäjän vanha keskus sijaitsi Kauskilassa, jossa sijaitsi myös pitäjän kirkko, Kauskilan kappeli. Pitäjä ulottui Saimaan etelärannalle.

Tämä varhainen vaihe kuuluu Suomen keskiaikaan, jolloin pitäjärakenne ja kirkollinen keskus määrittivät asutusta. Kauskila oli silloin hallinnon ja kirkollisen elämän paikka, ei vielä nykyisen keskustan alue.

Lappeen pitäjään kuuluneella Lapvedenrannan markkinapaikalla, nykyisen matkustajasataman kohdalla, oli ennen kaupungin perustamista viipurilaisten kauppiaiden varastoja ja hallintorakennuksia. Sijainti oli liikenteellisesti edullinen. Kaupunkiin ja sitä ennen markkinapaikalle tuotiin tervaa ja muita markkinatuotteita laajalta alueelta.

Niemellä sijaitsi myös Lappeen kirkko, joka on merkitty maanmittarin 1640-luvulla tekemään Lappeen karttaan. Varhaisesta kirkosta on nykyään jäljellä vain muistomerkki Linnoituksessa. Uusi kirkko rakennettiin myöhemmin Linnoituksen ulkopuolelle.

Milloin ja miten Lappeenranta perustettiin kaupungiksi?

Lappeenrannan kaupungin perustamista esitti silloinen Viipurin ja Savonlinnan läänin maaherra Johan Rosenhane vuonna 1649. Samana vuonna Lappeenranta sai kaupunkioikeudet kuningatar Kristiinalta, joka allekirjoittaessaan perustamisasiakirjaa antoi kaupungille sinetin, jonka kuviona oli villi metsäläinen.

Tästä syystä kaupungin ruotsinkieliseksi nimeksi tuli Villmanstrand. Varsinaisen kaupungiksi julistamisen suoritti kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Lappeenranta perustettiin maakaupungiksi.

Kaupungin porvarit saivat harjoittaa kauppaa muiden maakaupunkien ja tapulikaupunkien, kuten Viipurin, kanssa. Suoraan ulkomaankauppaan heillä ei ollut lupaa. Kaupungin pinta-ala perustamisvaiheessa oli 1,1 neliökilometriä, käsittäen lähinnä Saimaaseen työntyvän harjanteen nykyisen Lappeenrannan linnoituksen alueella.

Asukkaita kaupungissa oli muutama sata. Varhaisen kaupungin rakennukset olivat kaikki puusta, ja ovat sittemmin kaikki tuhoutuneet. Hattujen sodan Lappeenrannan taistelussa 23. elokuuta 1741 venäläiset joukot valtasivat kaupungin.

Miten Vanhan Suomen aika vaikutti Lappeenrantaan?

Ruotsille tappiollinen Hattujen sota päättyi Turussa 1743 solmittuun rauhaan. Lappeenrannan, Haminan ja Olavinlinnan linnoitukset jäivät Venäjän keisarikunnan puolelle. Alueelle perustettiin vuonna 1744 Viipurin kuvernementti, joka koostui Viipurin, Käkisalmen ja Kyminkartanon lääneistä.

Alueen nimitykseksi yleistyi Suomen sodan 1808–1809 aikaan Vanha Suomi, erotukseksi Uudesta Suomesta. Lappeenrannasta tuli Kyminkartanon läänin keskus, johon sijoitettiin lääninhallinnosta vastaava käskynhaltija.

Venäjän keisarinna Katariina II uudisti kaupunkihallintoa. Porvarisoikeudet vapautettiin, jolloin kuka tahansa kaupunkilainen saattoi ryhtyä kauppiaaksi. Lappeenranta soveltui alueensa keskukseksi. Sinne voitiin vaivattomasti vesireittejä pitkin kuljettaa veroviljaa myös alueen pohjoisosista.

Osa viljasta oli tarkoitettu linnoituksessa olleiden venäläisten yksiköiden tarpeisiin, loput kuljetettiin talvisin Viipuriin, jossa kruunulla oli suuret viljavarastot. Paavali I:n noustua valtaistuimelle hän kumosi Katariinan paikallishallintojärjestelmän. Kaupungin virastojen ja virkamiesten määrää vähennettiin.

Taloudellisesti 1700-luku oli vaikeaa aikaa. Sota oli katkaissut Viipurin kauppayhteydet Savoon ja Pohjois-Karjalaan, mistä myös kuuluisat syyskuussa kahdesti järjestettävät Lappeen markkinat kärsivät. Tervan vienti taantui, ja 1740-luvulle tultaessa se oli lähes pysähdyksissä.

Lappeenranta kuului ennen sotaa ja myös niiden jälkeen Haminan kauppapiiriin. Vasta 1784 kauppapakko kumottiin, ja kaupankäynti Viipurin kanssa vilkastui jälleen. Viipuriin rahdattiin sahatavaraa, viljaa, voita ja talia, ja sieltä tuotiin pääasiassa suolaa. Kaupungilla oli erityisesti 1790-luvulta lähtien vahva sotilaallinen leima.

Miten Lappeenrannasta tuli varuskuntakaupunki?

Lappeenranta liitettiin vuonna 1812 muun Vanhan Suomen lailla autonomiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan. Samalla kaupunki muuttui rajalinnoituksesta sisämaakaupungiksi. Lappeenranta oli 1800-luvun alussa pieni kaupunki sekä väkiluvultaan että pinta-alaltaan: kaupunkilaisia oli vuonna 1812 vain 210.

Asutus oli levinnyt Linnoituksen ulkopuolelle Palloon ja Lappeen kirkon tuntumaan Suureksi esikaupungiksi kutsutulle alueelle. Alussa kaupungissa ei ollut varsinaisia teollisuusammattien harjoittajia. 1800-luvun puolivälissä Lappeenrantaan ja Lappeelle perustettiin muutamia pieniä teollisuuslaitoksia eli manufaktuureja.

Paikkakunnalla toimi esimerkiksi saviastiatehdas ja öljynjalostamo sekä viinatehdas. 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä kaupunkiin ja sen ympäristöön kohosi teollisuuslaitoksia, kuten Kaukaan tehdas, Lauritsalan saha ja myöhemmin Chymoksen elintarviketehdas entisen korkkitehtaan paikalle. Myös liikenneyhteydet paranivat rautatien ja kanavan vaikutuksesta.

Lappeenrantaan muodostettiin ratsuväen joukko-osasto Suomen Rakuunarykmentti keisarin asetuksella 17. huhtikuuta 1889. Lappeenranta valittiin hyvän ilmastonsa ja kulkuyhteyksien ansioista. Kaupunginvaltuusto myönsi korvauksetta joukko-osastolle maa-alueen kaupungin laidalta.

Lappeenrannan varuskuntaan rakennettiin punatiiliset kasarmit. Vuonna 1901 keisarin asevelvollisuuslain myötä rakuunarykmentti lakkautettiin, ja tilalle muodostettiin Suomenmaalainen rakuunarykmentti. Myöhemmin kaupungissa toimivat muun muassa Uudenmaan rakuunarykmentti, Hämeen Ratsurykmentti, Uudenmaan Rakuunapataljoona ja Rakuunaeskadroona.

Miten Lappeenranta kehittyi sisällissodasta nykyiseksi rajakaupungiksi?

Poliittiset vastakkaisuudet syntyivät helmikuun manifestiin vuonna 1899 suhtautumisen ja suurlakon vuonna 1905 myötä. Lakon jälkeen perustettiin työväen järjestyskaartit eli kansalliskaartit, ja Venäjän vallankumouksen jälkeen työväenmiliisistä tuli punakaarti. Tämän vastavoimaksi perustettiin suojeluskuntia.

Lappeenrannassa punakaartin rykmentti perustettiin 11. marraskuuta 1917. Punakaartilaiset ottivat Lappeenrannan rautatieasemat vuoden 1918 alussa haltuunsa suojatakseen asejunien kulkua. Väkivaltaisuudet ajoittuivat sodan alkuun ja huhtikuun loppuun.

Valkoisten Karjalan 3. rykmentti otti kaupungin haltuunsa 26. huhtikuuta kapteeni Unio Sarlinin johdolla. Sodan jälkeen kaupunkiin organisoitiin 13. toukokuuta Lappeenrannan sotavankileiri. Sisällissota jätti kaupunkiin muun maan tavoin pitkäaikaisen trauman ja katkeruuden.

Nykyinen Lappeenranta on kasvanut kuntaliitosten myötä 1756 neliökilometrin laajuiseksi rajakaupungiksi, jolla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa 70 kilometriä. Liitokset toteutuivat vaiheittain: Lappeen kunta ja Lauritsalan kauppala vuonna 1967, Nuijamaan kunta vuonna 1989, Joutsenon kaupunki vuonna 2009 ja Ylämaan kunta vuonna 2010.

Naapurikuntia Suomen puolella ovat Imatra, Lemi, Luumäki, Miehikkälä, Ruokolahti ja Taipalsaari. Viipurin jäätyä Venäjän puolelle on Lappeenrannasta tullut karjalaisen heimon vara-Viipuri. Karjala-lehti muutti Viipurista jatkosodan jälkeen Lahden kautta Lappeenrantaan.